Apu­lai­soi­keus­kans­le­ri: Ylilääkärin julkisuudessa esittämiin kannanottoihin liittyviin yh­tey­den­ot­toi­hin vastaamatta jättäminen

26.01.2023 07:43

Apulaisoikeuskansleri kiinnitti huomiota hyvän hallintotavan mukaiseen menettelyyn viranomaiselle osoitettuihin yhteydenottoihin vastaamisessa.

Kaupungin epidemiologian ylilääkäri ei ollut vastannut ollenkaan hänen haastatteluissa esittämiensä näkemysten perusteluja koskeviin kantelijan yhteydenottoihin, koska hän ei ollut ajatellut vastauksen kelpaavan yhteyttä ottaneelle henkilölle henkilön aiemman toiminnan perusteella. Asiassa saadusta lausunnosta ilmeni, että kaupungin Terveys- ja päihdepalvelut -palvelukokonaisuudessa oli laajemminkin jätetty vastaamatta kokonaan joidenkin henkilöiden yhteydenottoihin, koska vastaamisen katsottiin vaarantavan palvelukokonaisuuden perustehtävien hoitamisen.

Apulaisoikeuskansleri totesi, että viranomaisella on harkintavaltaa ottaa huomioon muun ohella yhteydenoton luonne arvioidessaan yhteydenoton edellyttämää kiireellisyyttä sekä yhteydenottoon annettavan vastauksen laajuutta. Mikäli jotakin tiettyä asiaa koskevat henkilön yhteydenotot ovat epäasiallisia, yksilöimättömiä ja toistuvia, ei tällaiseen vastaamatta jättäminen ole välttämättä hyvän hallinnon vaatimusten vastaista. Tietyn henkilön erillistä asiaa koskeviin asiallisiin, yksilöityihin ja uusiin yhteydenottoihin ei voida kuitenkaan jättää kokonaan vastaamatta sillä perusteella, että annettavan vastauksen ei arveltaisi kelpaavan yhteyttä ottaneelle henkilölle kyseisen henkilön aiemman toiminnan perusteella.

Lähde: oikeuskanslerinviraston tiedote.

Tilaa uutiskirje

Juridiikan ja talouden uutiskirje

Juridiikan ja talouden uutiskirje kokoaa uutiset ja ajankohtaiset sisällöt talouden, verotuksen ja juridiikan eri osa-alueista yhteen kirjeeseen. Voit räätälöidä kirjeen sisällön sinua kiinnostavista aihealueista. Uutiskirje ilmestyy joka arkipäivä.

Aiheeseen liittyvää