KKO: Hovioikeudessa olisi tullut toimittaa pääkäsittely  

27.03.2023 10:02

Käräjäoikeus oli tuominnut A:n menettämään valtiolle rikoslain 10 luvun 3 §:ssä tarkoitettuna laajennettuna hyötynä yli 100 000 euron arvosta omaisuutta. Valituksessaan hovioikeudelle A vaati pääkäsittelyn toimittamista. A:n mukaan hänen omaisuutensa oli ollut peräisin muusta kuin rikollisesta toiminnasta, minkä osoittaakseen hän oli nimennyt henkilötodistelua. Hovioikeus hylkäsi A:n pääkäsittelypyynnön. 

Korkein oikeus katsoi, että asiassa olisi tullut toimittaa pääkäsittely hovioikeudessa näytön vastaanottamiseksi. Lisäksi asian laatu ja merkitys vastaajalle edellyttivät pääkäsittelyn toimittamista.  

Pääkäsittelyn toi­mit­ta­mis­vel­vol­li­suut­ta koskevat oikeusohjeet

Hovioikeuden on oikeudenkäymiskaaren 26 luvun 14 §:n 1 momentin mukaan toimitettava pääkäsittely, jos rikosasiassa asianomistaja tai vastaaja sitä vaatii. Pykälän 2 momentin mukaan pääkäsittelyä ei kuitenkaan tarvitse toimittaa, jos asiassa ei luvun 15 §:n 1 momentin mukaan tarvitse ottaa vastaan suullista todistelua sen vuoksi, että näytön arvioinnin oikeellisuudesta ei voi jäädä varteenotettavaa epäilystä, ja pääkäsittelyn toimittaminen on muutoinkin selvästi tarpeetonta huomioon ottaen erityisesti asian laatu ja merkitys asianosaiselle. 

Mainitun luvun 15 §:n 1 momentin mukaan käräjäoikeudessa vastaanotettu suullinen todistelu otetaan tarpeellisilta osiltaan uudelleen vastaan, jos pääkäsittely toimitetaan ja asiassa on kysymys käräjäoikeuden suullisen todistelun uskottavuudesta tekemästä arviosta. Todistelua ei tarvitse ottaa uudelleen vastaan, jos käräjäoikeuden vastaanottaman näytön arvioinnin oikeellisuudesta ei voi jäädä luvun 12 §:ssä tarkoitetun oikeudenkäyntiaineiston perusteella kokonaisuutena arvioitaessa mitään varteenotettavaa epäilystä. Luvun 12 §:n 1 momentissa säädetään, että asia ratkaistaan esittelystä kirjallisen oikeudenkäyntiaineiston perusteella, jollei pääkäsittelyä toimiteta. 

Lue koko ratkaisu KKO:2023:23 Suomen Laki -hakupalvelussa 

Juridiikan sisältöpalvelut

Juridiikan parhaat sisällöt

Alma Talent Lakitieto -sisältökokonaisuutta tuottavat juridiikan parhaat asiantuntijat. Laadukas ammattikirjallisuus, keskeisten lainsäädäntömuutosten tulkinta päivittyvissä hakuteoksissa sekä pääsy ajantasaiseen lainsäädäntöön ja oikeuskäytäntöön tukevat onnistumistasi työssä. Asiantuntijatekijämme tuottavat käyttöösi myös artikkeleja ajankohtaisista aiheista.

Kirjoittaja Suomen Laki -toimitus

Tilaa uutiskirje

Juridiikan ja talouden uutiskirje

Juridiikan ja talouden uutiskirje kokoaa uutiset ja ajankohtaiset sisällöt talouden, verotuksen ja juridiikan eri osa-alueista yhteen kirjeeseen. Voit räätälöidä kirjeen sisällön sinua kiinnostavista aihealueista. Uutiskirje ilmestyy joka arkipäivä.

Aiheeseen liittyvää