Laulava laintekijä

11.11.2020 08:24

Ympäristöministeriön hallitusneuvos Kirsi Martinkauppi parantaa maailmaa rakentamisen kautta. Työura alkoi maankäyttö- ja rakennuslain valmistumista seuratessa, nyt hän on tekemässä sen kokonaisuudistusta.

Innostuin oikeustieteestä katsellessani lukioaikoina jenkkilakisarjoja TV:stä. Istuinkin sitten abiturienttivuottani edeltävän kesän Oulun raastuvanoikeudessa kuuntelemassa oikeusjuttuja. Ensimmäisellä kerralla en tiennyt, että salista olisi pitänyt poistua harkinnan ajaksi. Tuomioistuimessa luultiin, että olin tuomioistuinmerkintöjä keräävä opiskelija, joten minun annettiin jäädä kuuntelemaan keskusteluja. Kun heille selvisi, että olen vain lukiolainen, jouduin lupaamaan, etten puhu kuulemistani jutuista mitään. Oikeudessa oli mahtavaa, yhtenä päivänä kuuntelin siviili- ja seuraavana rikosjuttuja.

Luin jo abivuoden aikana oikiksen pääsykoekirjat. Pääsin kuitenkin vasta kolmannella yrittämällä Helsingin yliopistoon. Laulajankin ammattia harkitsin, koska opiskelin samaan aikaan konservatoriossa klassista yksinlaulua. Tajusin sitten, että on helpompaa olla juristi, joka harrastaa laulua, kuin laulaja, joka harrastaa juridiikkaa.

Opiskeluaikoina työskentelin kansanedustaja Riitta Korhosen puolipäiväisenä avustajana. Korhonen oli ympäristövaliokunnan jäsen ja pääsin seuraamaan aitiopaikalta MRL:n eli maankäyttö- ja rakennuslain valmistelua. Avustajana ollessani juttelin usein ympäristöministeriön hallitusneuvoksen Helena Korhosen kanssa. Innostuin, että minäkin haluan päästä ympäristöministeriöön kirjoittamaan lakiesityksiä ja parantamaan maailmaa.

Tein graduni kaavavalituksista: minulla oli nimittäin valiokuntakuulemisista aineisto valmiina. Kun olin auskultoinut Lahden käräjäoikeudessa, aloitin vuonna 2001 Espoon kaupunkisuunnittelukeskuksen lakimiehenä. Ohitin paikan haussa erään kokeneen juristin, joka työskenteli alueellisessa ympäristökeskuksessa. Syynä oli tuore graduni: ensimmäinen, joka perustui uuteen MRL:ään.

Vuonna 2008 aloitin työt ympäristöministeriössä hallitussihteerinä. Työhöni kuului rakennusvalvonnan ja asemakaavoituksen ohjausta, sekä rakentamista koskevan EU-lainsäädännön valmistelua. Lainsäädäntöneuvos minusta tuli hyvin nuorella iällä, olin vasta 37-vuotias. Siirryin tuolloin työskentelemään puhtaasti rakentamisen puolelle. Viime keväänä minut valittiin Rakennukset ja rakentaminen -yksikön päälliköksi.

Lainvalmistelijan työhön vaikuttavat hallitusohjelman lisäksi ministerin persoona ja hänen kiinnostuksen kohteensa. Niinpä hallituksen vaihtuessa ministeriössä aina jännitetään millainen ja mistä puolueesta ministeri saadaan. Tämä on hieman kuin asianajotoimisto: päämies on aina oikeassa. Ministeri on päämies ja virkakoneisto tekee parhaansa palvellakseen häntä.

Mieleenpainuvin lakini on tällä hetkellä tekeillä oleva MRL:n kokonaisuudistus. Se on kriittinen muun muassa ilmastonmuutoksen torjunnan kannalta, onhan ministerimme myös ilmastoministeri.

Puolet maapallon raaka-aineista käytetään rakentamiseen ja rakennuksissa käytetään 40 % primäärienergiasta. Lisäksi 35 % kasvihuonekaasuista syntyy rakennussektorilla ja 30 % kaikista jätteistä tulee rakennussektorilta.

Pohdimme hiilijalanjäljen lisäksi myös hiilikädenjälkeä, eli rakentamisesta aiheutuvia myönteisiä ilmastovaikutuksia. Rakennusta suunniteltaessa pitäisi esimerkiksi miettiä, voiko betonielementit ja tiilet käyttää uudelleen, ja kuinka pitkä käyttöikä eri tuotteilla on. Purettujen rakennusten materiaalit tulisi saada kiertoon: nyt ne menevät pääasiassa kaatopaikalle. Uusille rakennuksille tulee uuden MRL:n myötä asettaa myös rakennuksen käyttötarkoituksesta riippuva tavoitteellinen tekninen käyttöikä.

Ajattelen usein sunnuntai-iltaisin, että onpa ihanaa päästä huomenna töihin ja saan tehdä jotakin merkityksellistä. Ihminen on onnellinen, kun hän on löytänyt oman paikkansa maailmassa.

Henkkarit

Syntymävuosi: 1973

Perhe: 15-vuotias Down-poika, 13-vuotias tytär ja 5-vuotias poika

Tutkinnot ja arvonimet: oikeustieteen kandidaatti, varatuomari

Yliopisto ja valmistumisvuosi: Helsingin yliopisto, 1999

Lempioikeudenala: ympäristöoikeus

Guru: jo eläkkeellä olevat hallitusneuvokset Helena Korhonen, Auvo Haapanala ja Klaus Frösen

Jos ei olisi juristi, olisi: oopperalaulaja tai historian opettaja

Motto: Unelmat on tehty toteutettaviksi.

Suosittelen

Kirja: Sunzi: Sodankäynnin taito

Laulu: Zurgan ja Nadirin duetto ”Au fond du temple saint” Georges Bizet’n oopperasta Helmenkalastajat

Laji: purjehdus

Kuvataiteen teos: Pekka Halosen talvimaisemat

Kirjoittaja Päivi Tolonen

Juristikirje

Juristikirje tarjoaa joka toinen keskiviikko asiantuntijahaastatteluja sekä juttuja juridiikan ilmiöistä ja ihmisistä. Juristikirje tuntee suomalaisen juristin!

Aiheeseen liittyvää