Henna Tolvanen

Mitä tekee Legal Tech -asiantuntija?

14.12.2022 11:31

Juridiikan murros on tuonut uusia ammatteja juridiikan saralle. Suomessa työskentelee tällä hetkellä muun muassa legal designereita, legal-insinöörejä ja legal tech -asiantuntijoita. Uusiin ammatteihin ei ole yhtä tiettyä koulutustaustaa, ja toimenkuvan sisältökin varmasti vaihtelee asiantuntijoiden osaamisen ja kiinnostuksen mukaisesti. KPMG:llä Legal Tech Managerina työskentelevä Henna Tolvanen kertoo Juristikirjeelle mistä hänen työpäivänsä koostuvat.

Juristina Legal Tech -alalla

Opintojen alkuvaiheessa en todellakaan suunnitellut uraa Legal Techin parissa. Silloin kun aloitin opinnot, suurin teknologinen innovaatio juristityössä oli sähköposti. Vaikka maailmalla olikin jo tuolloin juristityötä helpottavia teknologisia ratkaisuja, ei näistä aktiivisesti keskusteltu Suomessa.

Jossain vaiheessa opintoja olin kuitenkin kiinnostunut lähes kaikesta muusta paitsi juridiikasta ja teinkin opintojen ohessa monenlaisia töitä. Rakkaus teknologiaan löytyi Puolasta, jossa työskentelin UPM:llä HR-asioihin liittyvässä projektissa. Ensimmäisinä päivinä puolalainen arki tuntui vaikealta. Ainoastaan töihin liittyvä SAP-ohjelmisto tuntui järkevältä ja pian pidinkin kollegoille järjestelmän käyttökoulutuksia.

Puolan jälkeen siirryin työskentelemään Suomen Laki -tuotteiden pariin. Suomen Laki kiinnosti ensin kirjojen näkökulmasta, mutta pääsin nopeasti mukaan myös verkkopalvelun pienkehitykseen. Kustannusmaailmassa elettiin tuolloin äärimmäisen mielenkiintoista aikaa, ja meillä oli kova paine saada siirrettyä painettua tietoa toimivaan verkkomuotoon. Kehitimme verkkopalveluun uusia ominaisuuksia, paransimme hakutoiminnallisuuksia ja linkitimme erilaista sisältöä toisiinsa. Suomen Laista siirryin vielä hetkeksi Editalle ennen kuin aloitin KPMG:llä tammikuussa 2020.

Asiantuntijan on voitava keskittyä substanssiin

KPMG:llä työskentelen moniammatillisessa tiimissä, jossa mietitään uudenlaisia työtapoja juristeille ja veroasiantuntijoille. Tiimi työskentelee läheisessä yhteistyössä asiantuntijoiden kanssa tarkoituksenaan tunnistaa asiantuntijatyössä sellaisia prosesseja, joita voitaisiin jatkossa tehdä automaation avulla. Varsinkin hallinnolliseen työhön liittyy prosesseja, jotka ovat manuaalisesti usein hitaita ja asiantuntijanäkökulmasta myös varsin tylsiä.

Haluamme, että asiantuntijamme voivat keskittyä substanssiosaamiseen sekä haastavampiin juttuihin sen sijaan, että työaikaa kuluisi esimerkiksi word-dokumentista toiselle kopioimiseen. Olemme muun muassa ottaneet käyttöön dokumenttiautomaation ja automatisoineet yhdessä asiantuntijoiden kanssa mallipohjia. Laatiessaan dokumenttia asiantuntija vastaa automaation esittämiin kysymyksiin. Automaatio sijoittaa vastaukset oikeisiin kohtiin ja generoi niiden avulla valmiin asiakirjan.

Lisäksi olemme automatisoineet regulaatioseurantaa ja siihen liittyvää raportointia. Vaikka Suomessa on hyvin tarjolla tietoa säädösmuutoksista, muun regulaation seuraaminen on osoittautunut manuaalisesti aikaa vieväksi. Olemme automatisoineet myös yrityssaneerauksiin liittyvien viestien lähettämistä. Yhteistyössä saksalaisten kollegojemme kanssa olemme luoneet työkalun, jonka avulla voimme auttaa asiakkaitamme selvittämään, täyttävätkö heidän whistleblow-kanavansa uudistuneen sääntelyn vaatimukset.

Tällä hetkellä meillä on työn alla rakennejärjestelyihin liittyvä työkalu helpottamaan tiedon käsittelemistä ja erilaisten skenaarioiden läpikäymistä. Tarkoituksenamme on myös visualisoida tietoa ja sitä kautta muotoilla vaikeita juridisia käsitteitä ymmärrettävämmiksi.

Iso osa työajastani kuluu yleisen teknologiatietoisuuden lisäämiseen. Legal Techiin liittyy paljon erilaisia mielikuvia ja epäselvyyttä siitä, mitä se oikeastaan on. Järjestämme asiantuntijoillemme paljon erilaisia demoja, rakennamme tietopankkia sekä viestimme ahkerasti teknologiaan liittyvistä asioista madaltaaksemme teknologian käyttöönoton kynnystä. Välillä toimin myös tulkkina devaus-tiimin ja juristien välillä, koska ilman harjoittelua emme välttämättä osaa kommunikoida niin, että osapuolet ymmärtävät toisiaan.

Juristien on oltava mukana alan muutoksen suunnittelussa, ei seuraamassa kehitystä matkustajan paikalta

Teknologia liittyy jo nyt erittäin vahvasti juridiikan työskentelyyn ja juridisiin palveluihin, mutta tulevaisuudessa sen merkitys ja rooli kasvavat entisestään. Tarvitsemme lisää juristeja kehittämään legal techiä. Muussa tapauksessa joku muu hoitaa kehitystyön, ja me seuraamme alamme kehitystä matkustajan paikalta.

Työskentelen myös osana KPMG:n Euroopan-laajuista Legal Operations Transformation Services -tiimiä. Uusien markkinoiden kehitys, nousevat kustannukset, monimutkaiset sääntelyvaatimukset, muutokset viestinnässä ja progressiivinen digitalisaatio pakottavat lakiosastot muuttumaan. Tämän tiimin tarkoituksena on auttaa asiakkaita muotoilemaan ja toteuttamaan tehokkaita digitalisointistrategioita juridisille toiminnoilleen ja tiimeilleen.

Henkkarit

Syntymävuosi: 1981
Tutkinnot ja arvonimet: OTM, Helsingin yliopisto
Lempioikeudenala: Legal Tech, prosessioikeus
Guru: Michele DeStefano, Chrissie Lightfoot, Ruth Bader Ginsburg
Jos en olisi juristi, olisin: Lääkäri
Motto:
”To the rocket scientist, you are the problem. You are the most irritating piece of machinery he or she will ever have to deal with. You and your fluctuating metabolism, your puny memory, your frame that comes in a million different configuration. You are unpredictable. You’re inconstant.”
- Mary Roach, Packing for Mars, The Curious Science of Life in the Void

Suosittelen:
Kirja: Lisa Feldmann Barrett: How Emotions Are Made
Biisi: Taylor Swift: Anti-Hero
Laji: Talviuinti

Kirjoittaja Juristikirjeen toimitus

Juristikirje

Juristikirje tarjoaa joka toinen keskiviikko asiantuntijahaastatteluja sekä juttuja juridiikan ilmiöistä ja ihmisistä. Juristikirje tuntee suomalaisen juristin!

Aiheeseen liittyvää