Palacen talon yövartijat

08.04.2020 08:44

Äimälän perhe työskentelee työoikeuden parissa jo kolmannessa polvessa.

EK:n lakiasiainjohtaja ja työtuomioistuimen jäsen Markus Äimälä tutustui jo lapsuudessaan työtuomioistuimen tapauksiin.

”Isä oli sen jäsen ja kertoi minulle tapausten etenemisestä: mitä esimerkiksi toinen osapuoli sanoi ensin, ja kuinka vastapuoli sanoi sitten argumentin, joka muutti koko kuvion. Minua kiehtoi, kuinka isä kuvaili totuuden ja oikean päätöksen etsinnän eri vaiheita.”

Isä Altti Äimälä teki työuransa Palacen talossa: hän oli ensin suuren työnantajaliiton, Työnantajain Yleisen Ryhmän varatoimitusjohtaja ja myöhemmin Elintarviketeollisuuden työnantajaliitto ETTL:n varatoimitusjohtaja.

Oikeustieteellinen ei ollut Markukselle itsestään selvä valinta. Matemaattisesti lahjakas nuorukainen pähkäili myös lääketieteellisiä, mutta erityisesti teknillisen korkeakoulun opintoja.

”Oikeustiede sitten voitti, varmasti isän esimerkin kautta. Tosin minua kiinnosti aluksi vero-oikeus. Valitsin kuitenkin työoikeuden syventävät opinnot, koska pidin niitä helpompina ja sille tielle jäin.

Tytär Maria Äimälällä on samansuuntaisia muistoja. Hän mietti ensimmäiset puolitoista vuotta oikeustieteellisessä, oliko tehnyt oikean ratkaisun: opinnot takkuilivat, eivätkä kiinnostaneet. Isä muistaa tarkkaan hetken, jolloin he istuivat autossa ja tytär kertoi olleensa juuri työoikeuden tentissä.

”Kun Maria kertoi mitä hän oli vastannut, totesin että nehän menivät ihan nappiin.”

”Kyllä, sain viitosen kurssista. Asiat tuntuivat niin tutuilta”, Maria myhäilee.

Tyhmät tuponeuvottelut

Tytär oli kuunnellut lapsesta asti isän ja isoisän tesjuridiikka-keskusteluja, mutta aina ei isän työ ollut kuitenkaan mieleen. Maria muistaa ala-asteen alkuvaiheilta erään pilalle menneen isänpäivän.

”Olimme isosiskoni kanssa suunnitelleet kaikkea kivaa isän iloksi ja sitten hän joutuikin isänpäivänä tupo-neuvotteluihin. Ne saivat meiltä nimen ”tyhmät tuponeuvottelut” ja niitä sanoja toistelimme pitkään”, hän nauraa.

Nyt juristiksi juuri valmistunut Maria työskentelee Palacen talossa Sivistystyönantajien työmarkkinalakimiehenä.

”Jäsenorganisaatioitamme ovat yliopistot, ammattikorkeakoulut ja oppilaitokset. Annan heille neuvontaa työoikeudellisissa kysymyksissä.”

Samankaltaisesta tehtävästä aloitti myös isä Markus Palacen talossa. Nykyisessä tehtävässään hän ottaa kantaa isompiin kysymyksiin, pohtii esimerkiksi korona-viruksen vaikutusta työoikeudellisiin linjauksiin.

”Istun myös työlainsäädännön kolmikantaneuvotteluissa ja olen tosiaankin työtuomioistuimen jäsen isäni tapaan.”

Työoikeus lähellä elämää

Isä ja tytär ovat lenkkeilleet paljon yhdessä. Tosin isä joutui usein rauhoittelemaan temperamenttista tytärtään. Maria kun halusi pistää nastan lautaan heti ensi metreiltä lähtien.

”Sanoin että hiljempaa hiljempaa, muuten et jaksa juosta 10-15 kilometriä, eikä kunto kasva tuollaisilla nykäyksillä. Pitää mennä mummovauhtia aluksi.”

”Ja minä kysyin, että FOSSIILImummovauhtia vai”, tytär nauraa.

Nyt Maria harrastaa voimanostoa viidettä vuotta. Kyykystä nousee 112 ½ kg, penkistä 65 kg ja maastavedosta 147 ½ kg. Hän voitti junioreiden Pohjoismaiden mestaruuden pari vuotta sitten.

”Siirryin juuri aikuisten sarjaan ja menestys ei tule olemaan yhtä hyvä. Taso on paljon kovempi ja esimerkiksi valmentajani kilpailee kanssani samassa alle 57-kiloisten sarjassa.”

Mutta vielä herää kysymys, miksi juuri työoikeus on niin innostava oikeudenala. Isä-Markuksella on siihen looginen vastaus.

”Se on lähellä elämää ja helpommin hahmotettavissa kuin vaikkapa maaoikeus tai kilpailulainsäädäntö. Oikeus vuosilomaan, millä perusteella voi tulla kenkää tai millaisia ylityökorvausten pitää olla ovat asioita, jotka koskettavat useimpia meistä.”

Näitä asioita pohtivat isä ja tytär edelleen kun viisihenkinen perhe kokoontuu päivälliselle.

”Ja sitten äiti, sisko ja veli vaihtavat lopulta puheenaihetta – tai pakenevat pöydästä”, Maria toteaa.

Henkkarit

MariaÄimälä

Oppiarvo ja titteli: OTM, työmarkkinalakimies

Syntymävuosi: 1995

Pääsi oikeustieteelliseen vuonna: 2015

Monesko pyrkimiskerta: ensimmäinen

Lempilause juridiikassa: Pacta sunt servanda. Sopimukset on pidettävä.

Vaihtoehtoammatti: kondiittori

MarkusÄimälä

Oppiarvo ja titteli: OTK, varatuomari, lakiasiainjohtaja

Syntymävuosi: 1961

Pääsi oikeustieteelliseen vuonna: 1982

Monesko pyrkimiskerta: ensimmäinen

Lempilause juridiikassa: Audiatur et altera pars. Molempia osapuolia on kuunneltava.

Vaihtoehtoammatti: insinööri

Kirjoittaja Päivi Tolonen

Juristikirje

Juristikirje tarjoaa joka toinen keskiviikko asiantuntijahaastatteluja sekä juttuja juridiikan ilmiöistä ja ihmisistä. Juristikirje tuntee suomalaisen juristin!

Aiheeseen liittyvää