Tilastokatsaus vuoden 2022 lainsäädäntöön

19.01.2023 09:07

Suomen säädöskokoelmassa julkaistiin viime vuonna 1398 säädöstä. Eniten uudistuivat sosiaali- ja terveydenhuoltoa, verotusta ja maaseutuelinkeinoja koskevat säädökset.

Vuonna 2022 julkaistiin Suomen säädöskokoelmassa 1398 uutta säädöstä. Keskimäärin 2000-luvulla on julkaistu 1425 säädöstä vuodessa, joten lainsäädäntötoiminta oli vilkkaudeltaan tavanomaisella tasolla.

Eniten, 232 säädöksen verran, uudistettiin sosiaali- ja terveydenhuoltoa koskevaa lainsäädäntöä. Kyse oli etupäässä sote-uudistusta koskevasta sääntelystä. Seuraavaksi eniten uudistuivat verolainsäädäntö ja maaseutuelinkeinoja koskeva lainsäädäntö, molemmat yli 120 säädöksen verran. Yleishallinto-oikeutta ja perustuslakia, ihmisoikeuksia ja syrjimättömyyttä koskevia säädöksiä lainsäätäjä sen sijaan antoi vain muutaman kappaleen. Säädösten määrä oikeudenaloittain on esitetty seuraavassa kaaviossa.



Kun viime vuoden säädöksiä tarkastellaan julkaisukuukauden mukaan, voidaan havaita lainsäädäntötoiminnan syklisyys. Eniten säädöksiä julkaistiin joulukuussa, mikä on tavanomaista ja johtuu muun ohella siitä, että ministeriöt laativat vuoden lopussa monista asetuksista tuoreet versiot uudelle vuodelle. Myös kesä-heinäkuussa julkaistiin monia säädöksiä, monet niistä eduskunnan ennen kesälomaa hyväksymiä lakeja.



Suomen säädöskokoelma on virallinen julkaisusarja, jossa julkaistaan eduskuntalait sekä tärkeimmät asetukset ja muut säädökset. Tämä tilastokatsaus rajoittuu Suomen säädöskokoelman aineistoihin, mutta niiden lisäksi velvoittavaa lainsäädäntöä julkaistaan ministeriöiden ja muiden viranomaisten omissa säädöskokoelmissa sekä Euroopan unionin sääntelyn osalta EUR-Lex-palvelussa.

Kirjoittaja Suomen Laki -toimitus

Tilaa uutiskirje

Juridiikan ja talouden uutiskirje

Juridiikan ja talouden uutiskirje kokoaa uutiset ja ajankohtaiset sisällöt talouden, verotuksen ja juridiikan eri osa-alueista yhteen kirjeeseen. Voit räätälöidä kirjeen sisällön sinua kiinnostavista aihealueista. Uutiskirje ilmestyy joka arkipäivä.

Aiheeseen liittyvää