Hiljainen irtisanoutuminen on toivon menettämistä yhteyden korjaamiseen
Yhteys työhön ja työyhteisöihin on rikki. Irtisanoutumisaikeet ovat kasvussa, kun taas työn imu, työtyytyväisyys ja työkyky ovat laskussa. Se on tuskallista ja syy siihen on johtamisessa.
Tänään oli hyvä päivä. Heräsin hyvin levänneenä. Ratkaisimme tärkeitä ongelmia yhdessä. Innostuimme ja ammensimme toisiltamme. Osasin ja olin tärkeä. Tuntui turvalliselta jakaa ajatuksiani, ideoitani ja osaamistani. Minulle tärkeät ihmiset arvostivat panostani. Saimme yhdessä paljon aikaiseksi.
Aina ei ole tällaista yhteyttä. Joskus yhteys rikkoutuu ja se on tuskallista.
”The Great Resignation”, suuri irtisanoutumisen aikakausi. Sillä nimellä kutsuttiin sitä, kun Covid-19-pandemian aikana ennätysmäärä ihmisiä irtisanoutui työstään saatuaan kotona eristyksissä mahdollisuuden pysähtyä pohtimaan työnsä merkityksellisyyttä, palkkakuoppaa elinkustannusten kasvaessa, urakehitysmahdollisuuksien puutetta ja muiltakin osin kasvavaa työtyytyväisyyden syöksyä. Microsoftin Work Trend Index osoitti, että yli 40 prosenttia maailman työväestöstä harkitsi irtisanoutumista vuonna 2021. Valtava joukko toteutti aikeensa.
Irtisanoutuminen toi näkyväksi sen, mikä oli jo totta: yhteys työhön ja työyhteisöön oli hiipunut tai rikkoutunut.
Syksyllä 2022 alkoi kansainvälinen keskustelu hiljaisesta irtisanoutumisesta (engl. quiet quitting). Siinä missä irtisanoutumisaallossa työntekijät miettivät uransa ja elämänsä tulevaisuuden näkymiä uudella tavalla ja ottivat loikan uutta kohti, niin hiljaisessa irtisanoutumisessa oli kyse huolestuttavammasta ilmiöstä. Aiheesta oli paljon kirjoituksia ja keskustelua, jossa osassa sekoittui aiemman irtisanoutumisaallon tarkoitusperät ja tämä uusi hiljaisen irtisanoutumisen merkitys ja vaikutus. Osa mielipiteistä ylisti tätä hiljaisen irtisanoutumisen trendiä hyvänä työn ja vapaa-ajan tasapainon palauttajana, mutta todellisuudessa kyseessä ei ollut myönteinen trendi, vaan jotain sellaista, joka oli haitaksi paitsi työyhteisölle myös työntekijöille itselleen.
Hiljainen irtisanoutuminen oli jatketta The Great Resignationille. Jonkinlainen vastareaktio 2010-luvun kasvukeskeisen työelämän trendille, jossa työnteon ja menestyksen merkitys ylikorostui. Moni koki, että koko ajan piti olla tuottava ja suorittamassa. Oli oltava jatkuvasti ”hustlaamassa” (hustle-culture) saavuttaakseen tavoitteensa. Tosimenestyjäksi tahtova painoi pitkää päivää karsien vaikka sitten yöunista: nuku nopeammin, ”sleep faster”, julisti Arnold Schwarzenegger Helsingin Nordic Business Forum -tapahtumassa 2014.
Samalle vuosikymmenelle osui Suomessa startup-kulttuurin kasvu ja amerikkalaishenkinen ajatus siitä, että olemme kaikki omien unelmiemme seppiä. Pitäisi unelmoida isommin ja painaa täysillä kohti tavoitteita. Onnistumisen ja menestyksen eteen oli tehtävä kaikkensa ja vielä enemmän.
Elämän merkitystä rakennettiin työn kautta ja pahimmillaan kokemus oli, että työ määritti sinut ja arvosi. Kun identiteettiä ja täyttymyksen tunnetta haettiin työstä, oltiin myös alttiita hyväksikäytölle. ”Turha odotella mitää hiton lomii, Kato kun mä painan joka päivä jobii, Kyllä mulle kaikki ylityöt sopii. On pakko painaa pitkää päivää. Vain siten homma hoituu”, luukutti JVG hittibiisissään Amatimies vielä huhtikuussa 2022.
Vuoden 2022 Gallupin State of the Global Workplace -raportin mukaan vain 14 prosenttia eurooppalaisista oli ”engaged at work” eli osallisia ja innostuneita työstään. Eurooppalaisista työntekijöistä 86 prosenttia leijui siis yhteydettömyydessä.
Hakusana ”quiet quitting” kasvoi räjähdysmäisesti syksyllä 2022. Hiljainen irtisanoutuja irtautui henkisesti työstään katkaisten yhteyden työhönsä ja työyhteisöönsä, mutta ei kuitenkaan irtisanoutunut. Se ei ole työn ja vapaa-ajan tasapainottamista. Kyse ei ollut siitä, että työntekijät olisivat olleet edelleen työhönsä sitoutuneita, innostuneita, työyhteisöönsä kytkeytyneitä ja nyt vain uudella tapaa ymmärtäneet palautumisen, hyvinvoinnin ja elämän tasapainon merkityksen. Nyt mentiin ääripäästä toiseen. Oltiin tyytymättömiä työhön, mutta ei syystä tai toisesta nähty ulospääsyä. Hiljainen irtisanoutuminen oli passiivis-aggressiivinen reaktio tyytymättömyyden korjaamiseksi: annetaan vain se vähimmäistyöpanos, jolla vielä välttää potkut.
Hiljainen irtisanoutuminen on sitä, että menettää toivon yhteyden korjaamiseen. Katkaisee yhteyden vailla toivoa paremmasta. Tuskallinen kohtalo.
Hiljainen irtisanoutuminen ei ole vain työstä irtisanoutumista, vaan se on askel kohti elämästä irtisanoutumista. Kolmasosan elämästämme, puolet valveillaoloajastamme vietämme töissä. Ei se ole tervettä, että sellaisen osan ajastamme kuljemme sammutetuin lyhdyin. Työ voi olla osa hyvää elämää ja luoda merkitystä ja tarkoitusta. Loppuun palamisen välttämisen ei tarvitse tarkoittaa sitä, että hylkäämme mahdollisuuden löytää iloa työstämme tai rakastaa työtämme.
Jos työn imu tarkoittaa myönteistä tunne- ja motivaatiotäyttymystä, jota luonnehtivat tarmokkuus, omistautuminen ja uppoutuminen työhön, niin hiljainen irtisanoutuminen on tämän vastakohta. Siinä työntekijä jättäytyy puhtaasti ulkoisen motivaation varaan: työtä suoritetaan palkinnon saamiseksi tai rangaistuksen välttämiseksi, ei siksi että tekeminen itsessään olisi palkitsevaa. Kuten Frank Martela ja Karoliina Jarenko kirjoittavat kirjassaan Draivi: ”Työntekijälle mahdollisuus tehdä itseään innostavaa työtä on merkittävä hyvinvoinnin ja paremman elämänlaadun lähde, jonka myönteiset vaikutukset säteilevät myös vapaa-ajalle.” On yhteiskunnallinen velvollisuutemme johtaa tavalla, joka aikaansaa työn imua.
Hiljainen irtisanoutuminen ei ole ollut enää terminä vastaavasti pinnalla, mutta ilmiö ei ole poistunut mihinkään. Helmikuussa julkaistu Työterveyslaitoksen ”Miten suomi voi?”-tutkimuksen mukaan työn imu, työtyytyväisyys ja työkyky ovat olleet laskussa 2021–2023. Irtisanoutumisaikeet olivat kasvaneet erityisesti esihenkilöillä ja nuorilla aikuisilla. Alle 36-vuotiaista kolmannes on harkinnut usein työpaikan vaihtoa, sitä vanhemmista neljännes. Kohonnut työuupumuksen riski tai todennäköinen työuupumus koskee joka neljättä työntekijää. Lähtijät Oy:n vuoden 2023 ”Miksi lähdemme?” -selvityksen mukaan yli 70 prosenttia asiantuntijoista oli miettinyt työpaikan vaihtamista viimeisen vuoden aikana. Perusteena oli erityisesti esihenkilöiden huonot johtamistaidot.
Niin irtisanoutumisten kuin hiljaisten irtisanoutumisten perimmäinen syy on epäonnistuminen yhteyden johtamisessa.
Yhteys on organisaatioiden keskeinen menestystekijä. Tiimit ja organisaatiot eivät kaadu vaikeuksiin vaan yhteydettömyyteen. Kaikkien ongelmien ytimessä on lopulta rikkoutunut tai heikkolaatuinen yhteys. Paras tulos tehdään vahvan yhteyden turvin, välittämällä toisistamme ihmisinä: ollaan yhdessä, koetaan turvaa, arvostetaan ja luotetaan. Sen myötä mahdollistuu myös se, että voidaan olla kestävällä tavalla vaativia.
Hyvä yhteys luodaan aktiivisesti. Menestyvissä organisaatioissa yhteyttä johdetaan tietoisesti osana liiketoimintaa. Hyvän yhteyden vallitessa työskentely on paitsi antoisampaa myös tuottavampaa ja tuloksellisempaa.
**
Kimmo Kääriä on neljällä mantereella elänyt ekonomi, joka on johtanut yhteyttä aina ketteristä startupeista suuriin pörssiyrityksiin.
Ihmiset kokevat että he ovat yksin tehokkaampia. Samaan aikaan he kokevat, että saavat yhdessä ihmeitä aikaiseksi. Miksi? Milloin yhteistyö onnistuu?
Kaikkien työelämän ongelmien ytimessä on katkennut yhteys. YHTEYS – avain johtamiseen nivoo kiinnostavalla tavalla yhteen psykologin, teologin, ekonomin ja tekniikan tohtorin näkökulmat inhimillisen yhteyden tuloksellisesta johtamisesta.
