Rohkean henkilöstöjohtamisen ja avoimen yrityskulttuurin sanansaattaja, työelämäaktivisti Aki Ahlroth pistää kirjassaan työelämän tabut halki, poikki ja pinoon. Kuva: Aleksi Tikkala

Oireileva työntekijä janoaa järkevyyttä

17.03.2023 12:58

Usko tai älä, mutta työntekijä on keskimäärin vähään tyytyväinen.

Silti tätäkin kirjoitusta lukee moni esihenkilö, jonka mielestä hänen tiimissään vallitsee vastenmielinen kiittämättömyyden kulttuuri. Teet niin tai näin, aina väärinpäin. Kiittämättömyys on maailman palkka. Miksi raadan, kun kukaan ei arvosta työtäni? Ennen pitkää pomo sulkeutuu syvälle oman marttyyriutensa syövereihin, muuttuu kylmäkiskoiseksi ja ryhtyy kuittaamaan tyytymättömyyden osoitukset olankohautuksella. Jokainen ymmärtää, ettei tällaisessa tiimissä rikota myyntiennätyksiä tai kehitetä palveluita, jotka muuttavat maailmaa.

Lääkkeeksi Buranaa ja laatupäälliköitä

Kun varusmies menee valittamaan varuskunnan lääkärille kipujaan, potilasta ei liiemmälti tutkita, vaan hänet saatetaan ulos kädessään pussi Buranaa ja tuubi Mobilatia.

Vastaavalla tavalla me suhtaudumme ihmisten johtamiseen.

Lääkitsemme oireita sen sijaan, että pyrkisimme selvittämään, mistä sairaudesta on kysymys. Kolaamme pieniä ongelmia eteenpäin vain huomataksemme niiden tulevan myöhemmin vastaan kärjistyneinä. Oireiden todellisen syyn selvittämisessä on se kiusallinen puoli, että ne ovat voineet puhjeta virheellisten johtamispäätöstemme tuloksena. Paljon kivuttomampaa onkin ajatella, että yksilöllä on vaikea elämäntilanne tai voimakas taipumus änkyröintiin.

Jos Sakarin toimenkuvaan kuuluu vääntää 1 275 pulttia työpäivän aikana, Sakaria sapettaa kuin pientä oravaa, jos hän ei saa vääntää niitä parhaalla mahdollisella työkalulla. Mikäli joku viisaampi on päättänyt, että työ luonnistuu parhaiten sahalla, niin Sakarin on syytä tyytyä päätökseen ja lopettaa lapsellinen pultinvääntimestä haaveilu.

Vielä enemmän Sakaria kismittää, jos joku arkisesta työstä tyystin vieraantunut laatupäällikkö on määritellyt Sakarin puolesta, mitä prosessia noudattaen työ on tehtävä. Laatupäällikkö saattaa hyvinkin nähdä aihetta hekumoida koukeroisen prosessikuvauksensa äärellä, mutta koska hän ei ole urallaan vääntänyt ainoatakaan pulttia, hän ei osaa millään asettautua Sakarin asemaan. Luultavasti tiimin työskentelyn askelmerkit on asetettu jossain muualla kuin tiimissä.

Tarkoilla prosesseilla pyrimme vakioimaan työn niin, että tiimin heikoinkin lenkki saa pulttinsa väännettyä oikeassa järjestyksessä käyttämättä omia aivojaan. Systeemi luo uusavuttomuutta, mikä näkyy selkeimmin yllättävissä tilanteissa, joita prosessidokumentaatio ei tunnista lainkaan. Kun emme luota ihmisten kykyyn tehdä itsenäisiä päätöksiä ja kehittää omaa työtään, tarvitaan laatupäälliköiden kaltaisia tuulahduksia kahdeksankymmentäluvulta.

Vakioitua prosessia ei voi kehittää jatkuvasti parantaen, vaan sitä auditoidaan kerran vuodessa laatupäällikön työhuoneesta käsin. Pääasia, että homma rokkaa paperilla. Sakarilla on paljon kehittämisehdotuksia, mutta leimautuminen negatiiviseksi ihmiseksi heikentää niiden läpimenon todennäköisyyttä. Koirat haukkuvat, karavaani kulkee.

Kun emme luota ihmisten kykyyn tehdä itsenäisiä päätöksiä ja kehittää omaa työtään, tarvitaan laatupäälliköiden kaltaisia tuulahduksia kahdeksankymmentäluvulta.

Tiimi valitkoon pultinvääntimensä

Väitän, että työntekijöiden tyytymättömyys johtuu yllättävän usein työn järkevyyden puutteesta. Arkisen työn parissa nähdään kirkkaasti, kuinka työt olisi parasta hoitaa, mutta joku muu, esimerkiksi pomo tai norjalaisneuleinen laatupäällikkö, kieltää työn tekemisen järkevimmällä mahdollisella tavalla. Kun olet vääntänyt viisitoista vuotta pultteja työksesi, sinulle on todennäköisesti muodostunut selkeä kuva siitä, kuinka työ kuuluisi tehdä. Tehokkaasti. Ergonomisesti. Hukkaa välttäen. Sakari osaa tiimeineen kuvata paremmin kuin hyvin, kuinka tiimin sisäinen työnjako ja työvaiheet organisoidaan mahdollisimman virtaustehokkaasti.

Työtapojen ja prosessien tulisikin syntyä tiimin oman kehitystyön tuloksena. Laatupäällikkö voi edelleen piirtää vuokaavion, kunhan muistaa pysyä tukevasti taka-alalla.

Organisaatioissa tehdään jatkuvasti töitä paremman työntekijäkokemuksen varmistamiseksi. Valitettavasti suurin osa ponnistelusta näyttäisi tähtäävän muuhun kuin jokapäiväisen työn järkevöittämiseen. Toimenpiteillä ei ole minkäänlaista vaikuttavuutta, jos huutavaa järkevyyden kaipuuta ei saada tyydytettyä. Mikäli laatupäällikkö määrittelee jatkossakin pultinvääntäjien työskentelytavat, lasi kuohuviiniä tai ravitsemusterapeutin luento eivät saa Sakarin suupieliä kääntymään ylöspäin. Keskittyminen vääriin asioihin kielii ennen kaikkea haluttomuudestamme kuunnella ja huomioida suorittavan työn tekijöiden teräviä näkemyksiä.

EMBA-tutkinnon puutteesta huolimatta tiimi itse tietää kaikkein parhaiten, mikä parantaa sen jäsenten hyvinvointia, tuottavuutta ja työn laatua. Kokemus ja ennen kaikkea lukuisat virheet ovat sen opettaneet. Tästä huolimatta pääkonttorilla kääritään liian harvoin Gantin neulepaidan hihat ja raahaudutaan nuhjuiselle verstaalle tutustumaan työhön ja työntekijöihin.

Vielä harvemmin uskalletaan siirtää kontrollin tunne tiimille itselleen ja vapauttaa työntekijät kahleista, jotka estävät työn tekemisen järkevästi. Saadessaan kasvavassa määrin vapautta ihmiset alkavat suhtautua työhönsä aiempaa intohimoisemmin sekä kehittää sitä itsensä ja organisaationsa parhaaksi. Kuka tietää, vaikka järkevämmästä työstä inspiroitunut Sakarikin osallistuisi joskus ravitsemusterapeutin luennolle.

***

Aki Ahlroth on työelämäaktivisti, HR-moniottelija, yrittäjä, keynote-puhuja ja valmentaja. Hänen ammattitaitonsa kumpuaa vuosien kokemuksesta esihenkilönä, yrittäjänä sekä eri yhtiöiden henkilöstö- ja liiketoimintajohtajana. Hän ryöpyttää työelämää sanojaan säästelemättä kirjassaan Järkytä avoimuudella – Silmät avaavia ja vähän kiusallisiakin näkökulmia työelämään ja johtamiseen (Alma Talent, 2017).

Kirjoittaja Aki Ahlroth

Aiheeseen liittyvää