Juha T. Hakala (kuva: Esa Melametsä).

Oivallusten vaaliminen on tie menestykseen – näin luot oivaltamista tukevan työympäristön

30.11.2022 14:36

Oivallukset – niin pienet kuin isot – vaikuttavat ympäristöömme enemmän kuin usein tulemme ajatelleeksi. Ilman oivalluksia lukemattomat korvaamattoman suuret keksinnöt, innovaatiot sekä muut ihmiskunnan kulkuun ja jokapäiväiseen elämäämme vaikuttaneet aikaansaannokset olisivat jääneet syntymättä.

Oivalluksen merkitykseen on kuitenkin havahduttu laajemmin vasta aivan viime aikoina. Varsinkin muutamat maailman nopeimmin kehittyvistä maista ovat hiljattain alkaneet panostaa voimakkaasti oivaltamisen ja ongelmanratkaisun perustutkimukseen.

– Esimerkiksi Kiinassa oivallusten viljely nähdään keinona edistää yrittäjyyttä ja yritysten kykyä menestyä nopeasti kasvavassa globaalissa kilvassa, tietokirjailija, professori ja filosofi Juha T. Hakala valottaa.

Myös länsimaissa bisnesmaailma on ilmaissut kiinnostusta oivalluksen tutkimukseen. Tästä yhtenä osoituksena oivaltamista tutkineiden John Kouniosin ja Mark Beemanin teos The Eureka Factor listattiin Business Insider -lehdessä vuonna 2015 yhdeksi niistä ”kirjoista, jotka tekevät sinusta älykkäämmän liiketoiminnassa”.

Vaikka yhteiskunnassamme peräänkuulutetaan koko ajan enemmän luovuutta ja innovaatioita, nykyinen nopeatahtinen työelämä ei Hakalan mukaan tue oivaltamista parhaalla mahdollisella tavalla. Hän tuli Nobel-palkittuja tutkiessaan lopputulokseen, että ihmisten perusturvallisuuden tunne on tyydytettävä ennen kuin voidaan kyetä luovuuteen ja uuden synnyttämiseen.

Miten työyhteisön sitten saisi oivaltamaan enemmän ja paremmin? Hakala tarjoaa vinkit, miten oivaltamista ja luovia ratkaisuja on mahdollista ruokkia työympäristössä.

Rauhoita työtahtia.

Suurin osa kaikesta luovuustutkimuksesta tukee näkemystä, jonka mukaan hyvät oivallukset syntyvät seesteisessä mielentilassa. Oivallus syntyy varmimmin hetkellä, johon ei liity suorituspainetta. Sitä on elämässämme aivan liikaa.

Vähennä hälyä.

Jos haluaa saada oivalluksia, tarvitsee ehdottomasti myös rauhaa – rauhaa puhelimilta, puheluilta, somen jatkuvalta viestivirralta ja taustahälyltä, esimerkiksi rakennustöiden tai avokonttorin melulta. Työympäristön on hyvä sisältää myös hiljaisia ja rauhallisia tiloja.

Kannusta tutustumaan uuteen.

Kuka tahansa voi saada hyvinkin oivaltavia ideoita tuomalla tietoa yhdeltä alueelta toiselle, jopa tyystin oudolle alueelle. Kun uskaltaa ennakkoluulottomasti vaihtaa ja avartaa näkökulmaansa, synnyttää samalla uudenlaista tarttumapintaa – rosoa, johon tiedonmurut kiinnittyvät ikään kuin uudessa asennossa. Samoin erilaisten ihmisten kohtaaminen synnyttää usein oivalluksia.

Tue sallivaa ilmapiiriä ja vapaata ideointia.

Kun ideoita ei tyrmätä ja myös hölmöiltä kuulostavat ajatukset hyväksytään, ihmiset rohkaistuvat kehittelemään yhä villimpiä ideoita. Pian voidaan huomata, että ilmaan heitettyjen luovien ehdotusten joukossa on pari aivan huikeaa oivallusta.

*****

Juha T. Hakala on tietokirjailija, professori ja filosofi. Hänen teoksiaan on käännetty ruotsiksi ja englanniksi, ja hänet on palkittu Suomen tietokirjailijoiden oppikirjapalkinnolla sekä opetusministeriön valtakunnallisella aikuiskoulutuksen laatupalkinnolla.

Hakala pureutuu oivaltamiseen ja luovaan prosessiin uutuuskirjassaan Oivallus – Ratkaiseva välähdys ja mitä siitä tiedetään (Alma Talent, lokakuu 2022). Kirjasta löydät lisää näkökulmia ja vinkkejä siihen, miten oivaltamista voi edesauttaa.

Kirjoittaja Juha T. Hakala

Aiheeseen liittyvää