Rikotaanko tänä keväänä ennätyksiä sähköisessä kiin­teis­tö­kau­pas­sa?

15.03.2019 10:38

Sähköinen kiinteistökauppa on Suomessa ollut mahdollista vuodesta 2013 lähtien, ja kolme vuotta sitten se alkoi yleistyä myös ammattilaisten kuten pankkien, kuntien ja kiinteistönvälittäjien keskuudessa. Tämä kevät saattaa olla käänteentekevä ajankohta, jolloin sähköisesti tehdyissä kiinteistökaupoissa rikotaan ennätyksiä. 

Toukokuu on aina vilkasta aikaa kiinteistökaupassa, kun esimerkiksi mökit vaihtavat tiheästi omistajaa. Tänä keväänä sähköisen kiinteistökaupan ennustetaan nousevan ennätyslukemiin. Tästä kertoo ammattilaisten kasvava kiinnostus sähköisiä palveluita kohtaan.

”Viime aikoina sähköisessä kiinteistökaupassa on ollut nähtävissä selkeää kasvua. Kunnat ja välittäjät ovat olleet siitä hyvin kiinnostuneita verrattuna parin vuoden takaiseen tilanteeseen. Viime vuoden toukokuussa tehtiin enemmän kiinteistökauppoja sähköisesti kuin koskaan aikaisemmin. Määrä kasvoi noin 40 prosenttia edellisvuoden vastaavasta ajankohdasta”, Maanmittauslaitoksen tietopalveluasiantuntija Pauliina Heikkilä kertoo.

Asiakkaat vaativat sähköisiä palveluita – kilpailuetu välittäjälle

Aika on nyt otollinen sähköisen kiinteistökaupan yleistymiselle. Maanmittauslaitoksen Kiinteistövaihdannan palvelun kehittäminen on ollut pitkä prosessi. Heikkilän mukaan järjestelmä toimii luotettavasti ja soveltuu hyvin tavanomaisiin kiinteistökauppoihin, joiden kohteena on esimerkiksi omakotitalo, metsäkiinteistö tai peltopalsta. Järjestelmän kautta kunta voi tehdä myös maanvuokrasopimuksen. 

”Maanmittauslaitoksen kumppaneiden rajapintaintegraatioiden kautta ammattilaiset voivat käydä sähköistä kiinteistökauppaa helposti, nopeasti ja luotettavasti. Välittäjän ja pankin kannattaisi viimeistään nyt luoda selkeä prosessi keskinäiseen yhteistyöhönsä”, Heikkilä kannustaa.

”Ne välittäjät, jotka sähköistävät kaupantekoprosessinsa, saavat varmasti kilpailuetua. Asiakkaat osaavat jo vaatia sähköisiä palveluja, sillä sähköinen kauppa on asiakkaalle merkittävästi sujuvampaa kuin perinteinen. Kun kiinteistökaupan voi allekirjoittaa sähköisesti, vaikka kotisohvalta käsin, eri osapuolten ei tarvitse esimerkiksi ottaa töistä vapaata ja matkustaa kaupantekotilaisuuteen. Lisäksi sähköinen kiinteistökauppa on ympäristöystävällisempi tapa toimia, mitä välittäjän kannattaa pitää esillä markkinoinnissaan.”

Sähköinen kiin­teis­tö­kaup­pa on turvallisempi tapa toimia

Heikkilä korostaa, että sähköinen kiinteistökauppa on myös perinteistä paperilla tapahtuvaa kaupankäyntiä turvallisempi tapa toimia. 

”Tietoturva on korkealla tasolla, kun henkilötietoja sisältäviä asiakirjoja ei tarvitse lähetellä sähköpostilla tai paperilla. Perinteisissä lomakkeissa myös virheiden mahdollisuus on suuri. Sähköisessä kaupassa virheen mahdollisuus on pienempi, koska järjestelmä pakottaa täyttämään lainmukaisen kaupan vähimmäisvaatimukset”, Heikkilä huomauttaa.

”Järjestelmä tekee asiakirjoihin automaattisia tarkistuksia, eikä käyttäjän tarvitse muistaa hakea erikseen lainhuutoa tai vuokraoikeuden siirron kirjaamista, koska hakemukset tulevat automaattisesti vireille. Järjestelmä myös tarkistaa henkilöiden oikeustoimikelpoisuuden. Ennen hakemuksen lähettämistä palvelu vielä tarkistaa, että käyttäjä on syöttänyt kaikki pakolliset tiedot.”

Alma Talentin kiinteistökauppapalvelussa voi luonnostella kaikki kiinteistökaupassa tai maanvuokrauksessa tarvittavat asiakirjat ja lähettää valmiit luonnokset suoraan Maanmittauslaitoksen palveluun. Molempiin palveluihin käy sama käyttäjätunnus.

Kirjoittaja Maija Kauronen

Aiheeseen liittyvää