Ehdotuksia sovittelun kehittämiseksi ja laajentamiseksi

26.05.2023 07:06

Oikeusministeriön työryhmä on selvittänyt sovittelun ja muiden vaihtoehtoisten konfliktinratkaisukeinojen nykytilannetta ja lainsäädännön mahdollisia kehittämistarpeita. Työryhmän raportissa on arvioitu myös lähisuhdeväkivallan sovittelun jatkamista sekä sovittelutoiminnan kansallisen koordinaation tarvetta.

Työryhmä esittää useita tuomioistuinsovitteluun, rikos- ja riita-asioiden sovitteluun, rikosprosessiin ja rikosseuraamusalaan liittyviä suosituksia. Työryhmä kannattaa rikos- ja riita-asioiden sovittelun siirtämistä oikeusministeriön hallinnonalalle. Kehittämisehdotukset koskevat myös sovittelutoiminnan käyttöalan laajentamista ja laadun kehittämistä sekä digitalisaation hyödyntämisen mahdollisuuksia sovittelussa.

Työryhmä suosittaa lisäksi, että lähisuhdeväkivallan sovittelua jatketaan. Lähisuhdeväkivallan sovittelun huolenaiheet tulee kuitenkin tunnistaa ja epäkohdat poistaa niin, että erityistä huomiota kiinnitetään väkivallan toistuvuuden ja vakavuuden arviointiin.

Raportissa käsitellään myös sovittelutoiminnan kansallisen koordinaation tarvetta, jotta eri sovitteluiden synergiaetuja voitaisiin hyödyntää paremmin. Suomessa sovittelun toimijoiden kenttä on hajanainen ja sovittelijoiden koulutus on osin epäyhtenäistä. Sovittelun eri muotoja toteutetaan laajasti ja sovittelupalvelua tuottavat muun muassa kansalaisjärjestöt sekä valtion ja hyvinvointialueiden viranomaiset. Sovittelijoina toimivat joissakin tapauksissa koulutetut vapaaehtoiset, toisinaan ammattilaiset. Osa sovittelupalveluista on osapuolille maksullisia, osa ilmaisia. Työryhmä ehdottaa kansallisen koordinaatiorakenteen perustamista oikeusministeriöön.

Raportti liittyy pääministeri Sanna Marinin hallitusohjelman kirjaukseen sovittelun käytön vahvistamisesta oikeudenkäyntien määrän vähentämiseksi. Sovittelua ei käytetä tilanteessa, jossa se saattaa uhata uhrin oikeusturvaa.

Lähde: oikeusministeriön tiedote.

Kirjoittaja Juridiikan ja talouden uutiskirjeen toimitus

Tilaa uutiskirje

Juridiikan ja talouden uutiskirje

Juridiikan ja talouden uutiskirje kokoaa uutiset ja ajankohtaiset sisällöt talouden, verotuksen ja juridiikan eri osa-alueista yhteen kirjeeseen. Voit räätälöidä kirjeen sisällön sinua kiinnostavista aihealueista. Uutiskirje ilmestyy joka arkipäivä.

Aiheeseen liittyvää