Hallituksen esitys: Kai­vos­mi­ne­raa­leil­le uusi vero vuoden 2024 alusta

18.11.2022 07:02

Esityksen mukaan Suomessa otettaisiin vuonna 2024 käyttöön louhittuihin kaivosmineraaleihin kohdistuva vero. Veron tavoitteena on ottaa huomioon kaivoslaissa tarkoitettujen kaivosmineraalien luonne uusiutumattomina luonnonvaroina ja ohjata yhteiskunnalle kohtuullinen korvaus niiden käytöstä. Verolle ei ole asetettu ympäristönsuojelullisia tavoitteita.

Metallimalmien vero olisi 0,6 prosenttia metallimalmin sisältämän metallin verotusarvosta. Verotusarvo perustuisi pääsääntöisesti metallien kansainvälisiin markkinahintoihin. Muiden kaivosmineraalien kuin metallimalmien vero olisi 0,2 euroa tonnilta louhittua kaivosmineraalia. 

Veron piiriin tulisivat kaikki Suomessa louhitut, kaivoslaissa tarkoitetut kaivosmineraalit. Soveltamisalan ulkopuolelle rajattaisiin kuitenkin kullanhuuhdonnassa löydetty kulta. 

Verovelvollinen olisi se, joka on louhinut kaivosmineraalin ja jolla on kaivoslainsäädännössä tarkoitettu lupa kaivostoiminnan harjoittamiseen. Verovelvollinen olisi tyypillisesti kaivosyhtiö.
Kaivosmineraalien verotukseen sovellettaisiin pääosin valmisteverotuksen ja oma-aloitteisten verojen menettelysäännöksiä. Veron piiriin kuuluvien toimijoiden tulisi rekisteröityä verovelvollisiksi. Verovelvollinen antaisi veroilmoituksen kalenterivuoden mittaiselta verokaudelta sekä laskisi ja suorittaisi veron oma-aloitteisesti. Veroviranomainen olisi Verohallinto.

Uusi vero tulisi voimaan 1.1.2024.

Tavoiteltu verotuotto 25 miljoonaa euroa, josta 60 prosenttia kaivoskunnille

Kaivosmineraaliveron vuosittaisen verotuoton arvioidaan olevan noin 25 miljoonaa euroa. Verotuotosta 60 prosenttia ohjattaisiin kaivosten sijaintikunnille ja 40 prosenttia valtiolle. Kuntaosuus tilitettäisiin sille kunnalle, jossa kaivos sijaitsee. 

Hallitus antoi lakiesityksen 17.11.2022.

Lähde: valtiovarainministeriön tiedote.

Tilaa uutiskirje

Juridiikan ja talouden uutiskirje

Juridiikan ja talouden uutiskirje kokoaa uutiset ja ajankohtaiset sisällöt talouden, verotuksen ja juridiikan eri osa-alueista yhteen kirjeeseen. Voit räätälöidä kirjeen sisällön sinua kiinnostavista aihealueista. Uutiskirje ilmestyy joka arkipäivä.

Kirjoittaja Juridiikan ja talouden uutiskirjeen toimitus

Tilaa uutiskirje

Juridiikan ja talouden uutiskirje

Juridiikan ja talouden uutiskirje kokoaa uutiset ja ajankohtaiset sisällöt talouden, verotuksen ja juridiikan eri osa-alueista yhteen kirjeeseen. Voit räätälöidä kirjeen sisällön sinua kiinnostavista aihealueista. Uutiskirje ilmestyy joka arkipäivä.

Aiheeseen liittyvää