Ministeri Ranne takseista: ”Alan ongelmat on otettu tosissaan – valmistelu etenee rivakasti”

12.02.2024 14:32

Liikenne- ja viestintäministeriössä alettiin kesällä 2023 valmistella toimia, joilla korjataan taksialan epäkohtia ja lisätään luottamusta koko alaan. Ministeriö lähettää toukokuussa lausunnoille arviomuistion, jossa tarkastellaan toimia sääntelyn korjaamiseksi.

- Taksisääntelyn muutosten valmistelu etenee rivakasti sovitun aikataulun mukaisesti. Meiltä tulee keväällä pitkä lista toimenpiteistä, joita alan ammattilaiset ja muut sidosryhmät pääsevät kommentoimaan. Tavoitteenamme on palauttaa luottamus taksialaan. Kuluttajan on voitava luottaa taksimatkansa turvallisuuteen, sanoo liikenne- ja viestintäministeri Lulu Ranne.

- Taksialan on oltava sellainen, että rehelliset ammattilaiset voivat toimia turvallisesti ja että sääntöjä vastoin toimivia rangaistaan nykyistä herkemmin ja voimakkaammin, ministeri Ranne sanoo.

Liikenteen palveluista annetun lain (320/2017) taksisääntelyä on tarkoitus muuttaa useista toimista koostuvalla paketilla. Muutosten esivalmistelussa on selvitetty keinoja ennakkovalvonnan parantamiseksi esimerkiksi arvioimalla alalle pääsyn vaatimusten kiristämistä, kuljettajakoulutuksen lisäämistä ja kielitaidon merkitystä.

Esivalmistelussa on arvioitu myös erilaisia keinoja lisätä viranomaisyhteistyötä taksialan valvonnassa. Kaikkia esivalmistelussa esillä olevia keinoja ja niiden vaikutuksia arvioidaan jatkovalmistelussa tarkemmin. 

- Lakimuutoksia valmistellaan hyvässä yhteistyössä alan toimijoiden kanssa. Taksialalla on paljon ammattitaitoisia kuljettajia, jotka tuottavat asiakkailleen erinomaisia palveluita. Varmistamme, että jatkossa kaikki pelaavat samoilla säännöillä, ministeri Ranne sanoo.

Taksisääntelyä korjataan ensin yksittäisillä muutoksilla, jotta näkyviä tuloksia saadaan mahdollisimman pian. Jotkut kysymykset vaativat pidemmän ja laaja-alaisemman valmistelun, joka voidaan toteuttaa myöhemmin. Nyt valmisteltavien muutosten jälkeen taksimarkkinaa seurataan tiiviisti.

Mitä seuraavaksi?

Arviomuistio taksisääntelyn korjaamiseksi tarvittavista toimista on lähdössä lausuntokierrokselle toukokuussa.

Ehdotus hallituksen esitykseksi lainsäädäntömuutoksista lähtee lausuntokierrokselle syksyllä 2024, ja se annetaan eduskunnan käsittelyyn kevätistuntokaudella 2025.

Lisätietoja hankesivulta.

Lähde: liikenne- ja viestintäministeriön tiedote.

Kirjoittaja Juridiikan ja talouden uutiskirjeen toimitus

Tilaa uutiskirje

Juridiikan ja talouden uutiskirje

Juridiikan ja talouden uutiskirje kokoaa uutiset ja ajankohtaiset sisällöt talouden, verotuksen ja juridiikan eri osa-alueista yhteen kirjeeseen. Voit räätälöidä kirjeen sisällön sinua kiinnostavista aihealueista. Uutiskirje ilmestyy joka arkipäivä.

Aiheeseen liittyvää