Ministeriö pidätti hal­li­tus­neu­vok­sen virasta rikostutkinnan ajaksi

08.11.2022 07:07

Työ- ja elinkeinoministeriö on päättänyt pidättää hallitusneuvos Olli Soraisen virantoimituksesta häntä koskevan rikostutkinnan ajaksi. Virantoimituksesta pidättäminen tarkoittaa viranhoidon väliaikaista keskeyttämistä.

Keskusrikospoliisin mukaan hallitusneuvos Olli Soraista epäillään törkeästä lahjuksen ottamisesta ja törkeästä virka-aseman väärinkäytöstä. Epäily liittyy laajaan tutkintaan, jossa epäillään, että Suomessa työskenteleviä thaimaalaisia marjanpoimijoita on joutunut ihmiskaupan uhriksi vuosina 2020–2022.

Soraisen virantoimituksesta pidättäminen tulee voimaan 8.11.2022 tai viimeistään päätöksen tiedoksisaannista lukien. Työ- ja elinkeinoministeriö seuraa virkamieslain mukaisesti virantoimituksesta pidättämisen perusteita ja olosuhteiden muututtua asiassa tehdään tarvittaessa uusi päätös.

Valtion virkamieslain mukaan virkamies voidaan pidättää virantoimituksesta rikossyytteen ja sen edellyttämien tutkimusten ajaksi, jos näillä voi olla vaikutusta virkamiehen edellytyksiin hoitaa tehtäväänsä.

Helsingin käräjäoikeus vangitsi Soraisen 30.10.2022 poliisin vangitsemisvaatimuksen perusteella. Hänet vapautettiin tutkintavankeudesta 4.11.2022. Keskusrikospoliisin tutkinnanjohtajan ministeriöön toimittaman tiedon mukaan häntä koskeva rikostutkinta aiemmin ilmoitetuilla rikosnimikkeillä jatkuu edelleen.

Lähde: työ- ja elinkeinoministeriön tiedote.

Tilaa uutiskirje

Juridiikan ja talouden uutiskirje

Juridiikan ja talouden uutiskirje kokoaa uutiset ja ajankohtaiset sisällöt talouden, verotuksen ja juridiikan eri osa-alueista yhteen kirjeeseen. Voit räätälöidä kirjeen sisällön sinua kiinnostavista aihealueista. Uutiskirje ilmestyy joka arkipäivä.

Kirjoittaja Juridiikan ja talouden uutiskirjeen toimitus

Tilaa uutiskirje

Juridiikan ja talouden uutiskirje

Juridiikan ja talouden uutiskirje kokoaa uutiset ja ajankohtaiset sisällöt talouden, verotuksen ja juridiikan eri osa-alueista yhteen kirjeeseen. Voit räätälöidä kirjeen sisällön sinua kiinnostavista aihealueista. Uutiskirje ilmestyy joka arkipäivä.

Aiheeseen liittyvää