Jukka Kumpuvuori
Kuva: Bo Strandén / Studio Auran Kuva

Niin kuin muutkin ihmiset

01.03.2023 09:19

Jukka Kumpuvuori alkoi käyttää pyörätuolia lapsena ja oppi, miten omista oikeuksista pidetään kiinni. Kokemukset epäoikeudenmukaisuudesta – ja kiukku – saivat hänet opiskelemaan oikeustiedettä ja hoitamaan vammaisoikeudellisia juttuja. Vammaispalvelulain uudistuksessa hän näkee positiivisia puolia, mutta suurin epäkohta on edelleen ratkaisematta.

Minun piti opetella pitämään puoliani jo kouluikäisenä. Olin 10-vuotias, kun minulla todettiin selkäydinkasvain. Sen takia tehtiin useita leikkauksia, ja lopulta päädyin pyörätuolin käyttäjäksi ja vammaiseksi. Siitä aiheutui kaikenlaisia ongelmia koulussa ja erilaisten palvelujen saannissa, joten oli osattava vaatia eikä vain hyväksyä. Kirjoitin lukiossa ensimmäisen ”valitukseni” ruutupaperille ja se alkoi sanalla ”morjens”. Valitus koski sitä, etten saanut oikeanlaista pyörätuolia, ja se oli osoitettu terveyskeskuksen fysioterapeutille. Valitus menestyi ja lopulta sain mieleiseni pyörätuolin.

Lukiossa meillä kävi oikeustieteen opiskelijoita kertomassa juristin opinnoista ja työstä. Ajattelin, että pykälien tuntemisesta voisi olla apua. Ammatinvalinnan ohjaajat neuvoivat hakeutumaan ammattiin, jossa ei tarvitse olla tekemisissä ihmisten kanssa, tai sitten merkonomiksi, niin kuin monet muut vammaiset. Oikeustieteellisen sanottiin olevan liian vaikea minulle. Minussa heräsi kiukku, joten päätin hakea Turun yliopiston oikeustieteelliseen. Neljännellä kerralla pääsin sisään. Tein opintojen alusta asti paljon vammaisjärjestötöitä ja erilaisia selvityksiä ministeriöille.

Juridinen urani alkoi 2000-luvun alussa. Vuonna 2000 aloitin opinnot ja parin vuoden päästä tein sosiaali- ja terveysministeriön tilaaman juridisen esiselvityksen, jonka kaari näkyy tänäkin päivänä. Selvitys koski vammaispalvelu- ja kehitysvammalain yhteensovittamista. Sama asia on ollut jokaisen hallituksen ohjelmassa 20 vuotta, ja viimeksi sitä käsiteltiin eduskunnassa tämän vuoden helmikuun lopussa.

Olin jonkin verran mukana kehitysyhteistyöprojekteissa ja ajauduin tekemään myös väitöskirjaa, mutta se jäi hyllylle. Minusta ei ole tutkijaksi, koska en ole niin kovin pitkäjänteinen ihminen. Ja kun vuonna 2010 perustin oman lakitoimiston, aikani meni sen pyörittämiseen.

Oman lakitoimiston perustaminen oli vähän pakon sanelemaa. Etsin töitä, kun tutkimusprojektit alkoivat olla loppu. Helsingissä olisi kyllä ollut töitä, mutta en halunnut muuttaa pois Turusta.

Tiesin, että moniin vammaisjuttuihin saa oikeusapua, joten aloin tehdä niitä. Oikeusapupalkkiot ovat kuitenkin alle puolet markkinahinnasta, joten lakitoimistoni toiminta perustui siihen, että tein itse parin kolmen juristin työt. Kukaan muu ei ole näitä hommia Suomessa tehnyt eikä varmasti tule tekemäänkään huonon taksan vuoksi. Vammani pahenemisen vuoksi hain itseni työkyvyttömyyseläkkeelle 2021, joten nykyään enää vain harrastelen vammaisoikeuksia.

Suurin vammaispalvelujen epäkohta koskee asumista. Meillä on ympäri Suomea eri kokoisia kehitysvammaisten ja liikuntavammaisten laitoksia, joissa vammaisten odotetaan elävän. Normaalissa kodissa asuminen henkilölle, joka tarvitsee paljon apua päivittäisissä toimissaan vamman vuoksi on tehty liki mahdottomaksi. Tätä ei ole ratkaistu lakiuudistuksessa. Eli jos vammainen ihminen tarvitsee yli 40 tuntia viikossa henkilökohtaista apua, osoite onkin yht’äkkiä laitoksessa. Epäkohdasta ovat hiljaa myös vammaisjärjestöt, joilla on kytköksiä laitosten palvelutuotantoon. Tilanne on tosi surullinen: näin vammaisilta viedään pois osa itsenäisyyttä.

Vammaispalvelulain uudistus tulee silti laajentamaan palveluita. Esimerkiksi henkilökohtainen apu on tehty hieman paremmin saavutettavaksi kehitysvammaisille ja autismin kirjon ihmisille. Tähän asti se on ollut tiukemmin rajattu mahdollisuus: apua on saanut vapaa-aikaan, mutta ei itsenäiseen asumiseen. Lakiuudistus on kuitenkin ajanut vammaisjärjestöt toisiaan vasten: näkö- ja liikuntavammaiset pelkäävät, että kaikkien palvelut heikkenevät, kun palveluita lisätään myös kehitysvammaisille ja autisteille.

Toivoisin, että vammaiset voisivat elää kuten normaalit ihmiset ja saada tarvittavan avun. Se ei välttämättä ole paljon kalliimpaa kuin ylläpitää laitoksia, joissa on tarjolla ympärivuorokautinen apu. Laki ja sen sanamuodot antaisivat mahdollisuuden erilaisiin välimuotoihin, mutta käytäntö on toinen. Kunnat kilpailuttavat ja rakennuttavat minilaitoksia, joihin vammaisia sijoitetaan.

Henkkarit

Syntymävuosi: 1977
Perhe: Tiina-vaimo ja tämän vuoden tammikuussa syntynyt poika.
Tutkinnot ja arvonimet: OTM, luvan saanut oikeudenkäyntiavustaja, toimitusjohtaja
Lempioikeudenala: valtiosääntöoikeus
Guru: Martin Scheinin
Jos ei olisi juristi, olisi: kokki
Motto: Ei saa koskaan antaa periksi, ja valitus päivässä pitää mielen virkeänä.

Suosittelen
Kirja: Kalle Könkkölä: Huoneekseni tuli maailma
Laulu: Queen: Lily of the valley
Urheilulaji: Pöytätennis
Kuvataiteen teos: Hugo Simberg: Haavoittunut enkeli

Kirjoittaja Juha Riihimäki

Juristikirje

Juristikirje tarjoaa joka toinen keskiviikko asiantuntijahaastatteluja sekä juttuja juridiikan ilmiöistä ja ihmisistä. Juristikirje tuntee suomalaisen juristin!

Aiheeseen liittyvää