Emma Matila
Kuvat: Emma Matila

Nuori juristi elää reissupakussa omannäköistään elämää

31.10.2023 11:54

VIISI AJATUSTA | Emma Matila kiertää puolisonsa kanssa Eurooppaa ja tekee yrittäjän töitä lakiasioista sisällöntuotantoon.

Kun olin valmistunut 2013 Lapin yliopistosta, elin muutaman vuoden aivan tavallista juristin elämää. Auskultoin ensin Lapin käräjäoikeudessa ja työskentelin sen jälkeen asianajotoimistossa oikeudenkäyntiavustajana ja -asiamiehenä. Sitten muutin Porvooseen ja aloitin työt juristina suuressa pankissa. Elämäni käännekohdaksi muodostui reppureissu Latinalaiseen Amerikkaan. Tapasin sen aikana nykyisen puolisoni, brittiläisen Craigin nicaragualaisessa surffihostellissa. Eipä aikaakaan, kun jo päätimme, että ostamme pakun, remontoimme sen ja lähdemme kiertämään Eurooppaa.

Palasimme Craigin kanssa reppureissulta Porvooseen. Hän hankki Helsingistä töitä ja minä menin yritysasiakasvastaavaksi tuttuun porvoolaispankkiin. Vuonna 2021 sanoin itseni irti ja läksimme tien päälle. Alun perin tarkoituksenamme oli vain tilapäinen irtiotto arjesta, mutta Craig perustikin jo reissumme alussa oman toiminimen ja ryhtyi työskentelemään pakusta käsin kansainvälisenä rakennuskonsulttina. Minä puolestani nautin puolitoista vuotta pelkästä reissuelämästä, kunnes päätin perustaa viime vuoden lopulla oman yrityksen, Rustailexin. Nyt viihdymme kumpikin mainiosti yrittäjinä tien päällä, joten pakumatkallemme ei näy vielä loppua.

Aluksi työskentelin pääasiassa alihankkijan roolissa muun muassa lakiasiaintoimistoille ja tilitoimistoille. Nyt olen alkanut palvella entistä enemmän myös omia asiakkaitani. Työhöni kuuluu erilaisia lainopillisia toimeksiantoja perunkirjoituksista testamentteihin ja edunvalvontavaltakirjoihin. Hoidan myös avioeroja ja perinnönjakoja, sekä teen erilaisia sopimuksia. Lisäksi tarjoan neuvontaa ja konsultointia muun muassa kuluttaja- ja sopimusoikeudellisissa asioissa.

Tarjoan myös juridisten tekstien oikoluku- ja kielenhuoltopalveluita. Hyvä kielenkäyttö ja kirjallinen ilmaisu ovat juristin työssä merkittävässä asemassa, eikä kaikilla juristeilla ole aikaa perehtyä niihin. Niinpä annan asiakkaani tekstille viimeisen silauksen ja huolitellun muodon. Siten tekstistä tulee vaikuttava, helposti luettava ja vastaanottajaansa kunnioittava. Pyrin myös kirjoittamaan kansanomaista ja ymmärrettävää kieltä.

Monella juristilla ei ole aikaa tai asiantuntemusta myöskään blogiartikkeleiden kirjoittamiseen tai vaikkapa hakukoneoptimointiin. Teen siis erityisesti juridiikan toimijoille suunnattua sisällöntuotantoa, kuten iskeviä blogiartikkeleita ja muuta verkkosisältöä, jolla he voivat erottautua kilpailijoistaan. Ryhdyin tarjoamaan näitä palveluja, kun tajusin, ettei markkinoilla ole juuri henkilöitä, joilla on sekä juridinen tausta että sisällöntuotannon vankka osaaminen.

Kahden hengen työskentely pakussa onnistuu, koska meillä molemmilla on omat aikataulumme. Puolisoni on aamuvirkku; hän herää jo ennen seitsemää ja ryhtyy töihin yhdistetyn ruokailu- ja työpöytämme ääressä. Kun minä herään kaikessa rauhassa yhdeksän maissa, on Craig tehnyt jo ison osan päivän töistään. Ja illalla kun hän siirtyy makkarin puolelle, minä jatkan usein iltavirkkuna töitä. Meillä on kaksi koiraa, joten kun toinen vie niitä lenkille, saa toinen työrauhaa. Emme myöskään pidä palavereita samanaikaisesti.

Reissupakussamme on jämerä akkukapasiteetti ja katolla aurinkopaneelit, jotka varmistavat sähkön riittävyyden. Hupiakkumme latautuvat myös ajon aikana. Nettiä varten meillä on reititin, ja suomalaiset puhelinliittymät sisältävät runsaasti dataa EU:n alueella. Pakussamme on 70-litrainen vesisäiliö, sekä aurinkoenergialla lämpenevä ulkosuihku ja USB-ladattava retkisuihku. Pakuelämää viettäessä on hyvä olla myös ripaus seikkailuhenkeä ja kykyä sietää vastoinkäymisiä, kuten yllättäviä teknisiä vikoja ja reissusuunnitelmat uusiksi laittavia korjaamokäyntejä.

Olemme niin sanottuja puskaparkkeilijoita, eli hakeudumme useimmiten parkkiin luonnon rauhaan. Ilmaisia matkaparkkeja löytyy erinomaisesti muun muassa Ranskasta, Espanjasta ja Portugalista. Niissä saa usein täytettyä vesisäiliön sekä tyhjennettyä WC:n ja harmaaveden. Nyt sijaintimme on Portugalin rannikolla noin 200 kilometriä Lissabonista pohjoiseen. Tätä ennen olimme Ranskassa Chamonix’n ihanissa vuoristomaisemissa, sekä Biarritzissa Atlantin rannikolla. Suosikkipaikkojani Ranskassa on myös Alsacen viinialue. Olemme tykänneet kovasti myös Sloveniasta ja Skotlannista.

Minulta kysytään usein, mistä löytyi uskallus näin isoon elämäntapamuutokseen. Se ei kuitenkaan pelottanut. Jo reppureissailu loi minuun uskoa maailmalla pärjäämiseen. Ennen pakumatkalle lähtöä luovuimme huonekaluista ja lähes kaikesta muustakin omaisuudestamme. Mielestäni on turha kerätä ylimääräistä tavaraa, sillä siitä on vain huolta. Pakuun mahtuu itse asiassa melkeinpä kaikki, mitä ihminen tarvitsee.

Reissupakussa voi yhdistää kodinomaisen asumisen, työelämän ja itsenäisen matkailun. Tämä on myös suhteellisen edullinen elämänmuoto: vaikka en yleensä työskentele kahdeksaa tuntia päivässä, jää rahaa säästöönkin. Aikaa jää elämästä nauttimiseen, retkeilyyn sekä kyliin ja kaupunkeihin tutustumiseen. Joskus Craig saattaa pitää palaveria amerikkalaisen asiakkaan kanssa märkäpuvussa, ja kun puhelu on ohi, hän hyppää surffiaalloille.

Reilun kahden vuoden pakuelämämme aikana minulta on puhjennut lopullisesti kupla ura- ja suorituskeskeisen elämän merkityksestä. Olin aikaisemmin kympin oppilas ja olen tehnyt aina asiat täydellisyyteen pyrkien. Nyt minulla on päällimmäisenä haluna luoda omannäköinen, merkityksellinen elämä. Uskon myös, että kun yksi ovi avautuu, ei toinen ovi sulkeudu lopullisesti. Suomeen ja normaaliin päivätyöhön pääsee halutessaan aina takaisin.

Henkkarit

Syntymävuosi: 1989
Perhe: Puoliso Craig ja borderterrierit Torres, 11 v. ja Vasco, 3 v.
Tutkinnot ja arvonimet: Oikeustieteen maisteri ja VT
Yliopisto ja valmistumisvuosi: Lapin yliopisto, 2013
Lempioikeudenala: Eläinsuojeluoikeus
Guru: Eckhart Tolle
Jos ei olisi juristi, olisi: Kirjailija, arkeologi tai matkanjärjestäjä
Motto: Minna Canthin sitaatti ”Kaikkea muuta, kunhan ei vaan nukkuvaa, puolikuollutta elämää!”

Suosittelen
Kirja: Ken Follettin historialliset romaanit
Laulu: WYO: Running Wild
Laji: Agility

Instagram: @emmajohannam
matkablogi: www.vanlifepaivakirjat.com

Lisää Emman elämäntavasta:
Juristi Emma asuu retkeilyautossa – ”Elän arkea, josta en tarvitse lomaa”

Kirjoittaja Päivi Tolonen

Juristikirje

Juristikirje tarjoaa joka toinen keskiviikko asiantuntijahaastatteluja sekä juttuja juridiikan ilmiöistä ja ihmisistä. Juristikirje tuntee suomalaisen juristin!

Aiheeseen liittyvää