Saamelaisalueen koulutuskeskus julkaisee kou­lu­tus­ma­te­ri­aa­lia aineettomista oikeuksista

27.03.2023 08:14

Saamelaisalueen koulutuskeskus (SOGSAKK) julkaisee koulutusmateriaalia saamelaiseen kulttuuriperintöön liittyvistä aineettomista oikeuksista (IP-oikeudet). Näitä ovat esimerkiksi tekijänoikeus ja tavaramerkit.

Koulutusmateriaali julkaistaan kuluvan kevään aikana digitaalisena Saamelaisalueen koulutuskeskuksen verkkosivuilla ja painettuna kuudella kielellä: koltansaameksi, inarinsaameksi, pohjoissaameksi, ruotsiksi, englanniksi ja suomeksi. 

Koulutusmateriaali tukee niin IP-asiantuntijoiden kuin saamelaistaiteilijoiden, ennen kaikkea nuorten tekijöiden, sekä kaikkien perinteisistä elinkeinoista kiinnostuneiden henkilöiden koulutusta.

- IP-oikeuksien huomioon ottaminen ja niiden tiedostaminen saamelaiskulttuurin osalta on ollut tähän saakka vaatimattomasti huomioituna niin kansallisesti kuin kansainvälisestikin. Nyt julkaistava koulutusmateriaali on iso harppaus eteenpäin tietoisuuden jakamisessa, kertoo taideteollisuusalan lehtori ja väitöstutkija Pasi Jaakonaho Saamelaisalueen koulutuskeskuksesta. 

- Koulutusmateriaali edistää merkittävällä tavalla erityisesti rajat ylittävää vuoropuhelua saamelaisten oikeuksien edistämiseksi. Materiaalin julkaiseminen saamelaisten huippukokouksessa Sámi Summitissa Brysselissä tuo hienosti kaivattua huomiota tälle asialle, toteaa hallitusneuvos Anna Vuopala opetus- ja kulttuuriministeriöstä. 

Pohjoisen alueen alkuperäiskansojen kulttuuria koskevat aineettomat oikeudet (IP) IBA-hanke toteutettiin vuoden 2022 aikana. Koulutusmateriaalin laativat aineettomien oikeuksien asiantuntija, OTT, VTM Tuomas Mattila sekä Saamelaisalueen koulutuskeskuksen lehtori, väitöskirjatutkija Pasi Jaakonaho.

Hankkeen toteuttajana toimii Saamelaisalueen koulutuskeskus (SAKK) ja rahoittavana vastuuministeriönä opetus- ja kulttuuriministeriö (OKM). Hankkeen ohjausryhmässä oli lisäksi edustus Suomen Saamelaiskäräjiltä ja Sámi duodji ry:ltä.  

Koulutusmateriaali tulee saataviin kuudella eri kielellä. Osa kieliversioista valmistuu kevään 2023 aikana.

Lähde: opetus- ja kulttuuriministeriön tiedote.

Tilaa uutiskirje

Juridiikan ja talouden uutiskirje

Juridiikan ja talouden uutiskirje kokoaa uutiset ja ajankohtaiset sisällöt talouden, verotuksen ja juridiikan eri osa-alueista yhteen kirjeeseen. Voit räätälöidä kirjeen sisällön sinua kiinnostavista aihealueista. Uutiskirje ilmestyy joka arkipäivä.

Kirjoittaja Juridiikan ja talouden uutiskirjeen toimitus

Tilaa uutiskirje

Juridiikan ja talouden uutiskirje

Juridiikan ja talouden uutiskirje kokoaa uutiset ja ajankohtaiset sisällöt talouden, verotuksen ja juridiikan eri osa-alueista yhteen kirjeeseen. Voit räätälöidä kirjeen sisällön sinua kiinnostavista aihealueista. Uutiskirje ilmestyy joka arkipäivä.

Aiheeseen liittyvää