Äitiyden selvittämiseen ehdotetaan muutoksia

15.03.2023 16:05

Oikeusministeriön työryhmä ehdottaa muutoksia vanhemmuutta koskevaan lainsäädäntöön. Työryhmän mietintö on nyt lausuntokierroksella.

Vanhemmuuslakia ja oikeusgeneettisistä isyystutkimuksista annettua lakia ehdotetaan muutettavaksi niin, että ne mahdollistaisivat äitiyden selvittämisen tilanteessa, jossa ei muulla tavoin ole pystytty osoittamaan, kuka lapsen synnyttänyt äiti on, esimerkiksi asiakirjanäytön puuttuessa henkilöstä itsestään riippumattomasta syystä. Tarkoituksena on, että synnyttäneen äidin äitiyttä koskeva sääntely olisi mahdollisimman yhdenmukainen isyyttä koskevan sääntelyn kanssa.

Lisäksi oikeusgeneettisistä isyystutkimuksista annettua lakia esitetään muutettavaksi siten, että tuomioistuin voi viimesijaisesti määrätä kudosnäytteen otettavaksi myös haudatusta vainajasta vanhemmuuden selvittämiseksi. Samalla lain nimeä ehdotetaan muutettavaksi laiksi oikeusgeneettisestä vanhemmuustutkimuksesta.

Uudistuksen tavoitteena on edistää lapsen oikeutta tuntea vanhempansa, helpottaa perheiden arkea ja mahdollistaa perhesuhteita koskevien tietojen rekisteröinti väestötietojärjestelmään myös sellaisissa tilanteissa, joissa lapsen syntymään liittyvät olosuhteet ovat epäselvät tai asiakirjanäyttö on puutteellinen.

Lakien on tarkoitus tulla voimaan noin vuoden kuluttua siitä, kun ne on hyväksytty ja vahvistettu. Lausunnon mietintöön voi jättää 10.5.2023 saakka lausuntopalvelussa.

Lisätietoja hankesivulta.

Lähde: oikeusministeriön tiedote.

Tilaa uutiskirje

Juridiikan ja talouden uutiskirje

Juridiikan ja talouden uutiskirje kokoaa uutiset ja ajankohtaiset sisällöt talouden, verotuksen ja juridiikan eri osa-alueista yhteen kirjeeseen. Voit räätälöidä kirjeen sisällön sinua kiinnostavista aihealueista. Uutiskirje ilmestyy joka arkipäivä.

Kirjoittaja Juridiikan ja talouden uutiskirjeen toimitus

Tilaa uutiskirje

Juridiikan ja talouden uutiskirje

Juridiikan ja talouden uutiskirje kokoaa uutiset ja ajankohtaiset sisällöt talouden, verotuksen ja juridiikan eri osa-alueista yhteen kirjeeseen. Voit räätälöidä kirjeen sisällön sinua kiinnostavista aihealueista. Uutiskirje ilmestyy joka arkipäivä.

Aiheeseen liittyvää