Joni Painilainen

Tekoäly tulee muuttamaan juristin työn palkkiomalleja

24.05.2023 13:38

TEKOÄLY | Valtavien mahdollisuuksien lisäksi edessä on myös haasteita, jotka pitää ottaa vakavasti niin yrityksissä kuin juristin koulutuksessa, pohtii PwC:n Joni Painilainen (Partner, Legal Services, PwC Finland). ”Jos tekoäly tekee kaikki helpot työvaiheet, miten koulutamme tulevaisuuden ammattilaisia?”

Milloin käytit tekoälyä ensimmäisen kerran työssäsi?

Vuonna 2017 testasimme PwC:llä tekoälyohjelmien soveltuvuutta päivittäiseen työhömme. Kokemukset eivät vakuuttaneet. Ohjelmien oletuskieli oli englanti, joten niiden opettaminen suomenkielisten dokumenttien käsittelyyn olisi ollut työlästä. Myös kollegatoimistoissa oltiin skeptisiä, ja kehitystyö jäi pariksi vuodeksi kypsymään. Vuonna 2019 otimme käyttöön yrityskauppojen oikeudelliseen tarkastukseen tarkoitetun Kira-nimisen tekoälyohjelman, joka pystyy käymään läpi massiivisen määrän aineistoa lyhyessä ajassa. Nyt pyrimme käyttämään Kiraa lähtökohtaisesti jokaisessa yrityskaupassa, vaikka kehitettävää on edelleen.

Mitä odotat uudelta neljänneltä versiolta?

Tämä on nyt erittäin ajankohtainen aihe, sillä PwC julkaisi yksinoikeudella yhteistyön Harvey-nimisen toimijan kanssa. Harveyn perustana on GPT-4:n ja Chat-GPT:n taustalla oleva Open AI, mutta Harvey on räätälöity erityisesti juristin työhön sopivaksi. Olennaisin ero on, että siihen voi syöttää luottamuksellista tietoa, mikä laajentaa käyttömahdollisuuksia huomattavasti. Harvey pystyy myös antamaan analyyttisia näkemyksiä juridisiin kysymyksiin.

Ohjelman avulla pystymme jatkojalostamaan omia AI-tuotteitamme ja räätälöimään niistä tehokkaita työkaluja. Harveyn käyttö lisää kustannustehokkuutta ja tulee parantamaan työn laatua. Lisäksi voimme tarjota asiakkaille eri tapoja hyödyntää ohjelmaa muun muassa dokumenttien laadinnan ja yrityksen oman lakipalvelutiimin tukemisessa.

Miksi jotkut juristit vierastavat tekoälyä?

Monet pelkäävät tekoälyn vievän työpaikkoja. Luin juuri uutisen kansainvälisestä investointipankista, joka oli laskenut tekoälyn jo säästäneen kymmeniä tuhansia tunteja juristityötä. Toinen syy on tekoälyn tekemät virheet. Tosin ei ihminenkään ole virheetön. Kolmas syy voi olla se, että siinä missä juristi perustaa ratkaisunsa oikeuslähteisiin, tekoälyä ohjaavat monimutkaiset algoritmit. Voi herätä epäilys, kuinka tarkasti tekoäly perustaa ratkaisunsa oikeuslähteisiin. Kysyin tämän kysymyksen Chat-GPT:ltä, ja se oli yhtä mieltä päätöksenteon perusteista. Sillä oli muitakin kiinnostavia huomioita, joten suosittelen juristeja kysymään siltä samaa ja lukemaan vastaukset.

Millaisena näet lä­hi­tu­le­vai­suu­den haasteet?

Nuorten juristien työt saattavat vähentyä, ja se on yrityksille iso haaste. On mietittävä uudestaan, miten koulutamme uudet osaajat, jos tekoäly hoitaa suuren osan helposta ja harjoitteluun sopivasta työstä. Eihän uusia juristeja voi heittää suoraan syvään päätyyn. On myös mahdollista, että tekoälyyn luotetaan liikaa, kun se tulee osaksi arkea. Tekeekö tekoäly meistä putkiaivoja, jos valtavan määrän työtä saa valmiiksi pureskeltuna? Tuohon kysymykseen minulla ei ole vastausta. Suurimmat ongelmat kohtaavat kuitenkin niitä, jotka jättäytyvät pois kehityksen kelkasta. Tekoäly tulee olemaan osa juristin työtä, haluttiin sitä tai ei. Eli olet joko mukana tai olet ulkona.

Millaisia tekoälyyn liittyviä odotuksia sinulla on?

Työ tulee tehostumaan, kun suuri määrä bulkkityötä siirtyy tekoälylle. Juristit pystyvät fokusoimaan tärkeämpiin töihin, kustannukset tippuvat ja palveluita voidaan ulottaa laajemmin asiakkaille. Lähdeaineiston käsittelyn ja tiedonhaun nopeutuessa koko prosessi nopeutuu. Se tarkoittaa todennäköisesti myös oikeuskulujen pienenemistä ja sitä, että entistä useamman on mahdollista pitää huolta omasta oikeusturvastaan.

Toimintamallien muutos tulee muuttamaan myös hinnoittelua. Tähän asti on menty pitkälle tuntilaskutuksella. Tulevaisuudessa saman palvelun tarjoaminen voi viedä vain murto-osan aiemmasta ajasta, joten perinteinen tuntihinnoittelu ei enää sovellu kaikkiin toimeksiantoihin. Juristit eivät silti tule köyhtymään, koska tekoälyn mukanaan tuomat mahdollisuudet uusine palveluineen ovat valtavia. Jotain muutoksesta kertoo, että PwC USA aikoo investoida tekoälyn kehittämiseen miljardi taalaa.

Henkkarit

Syntymävuosi: 1977
Perhe: Puoliso ja kaksi lasta
Tutkinnot ja arvonimet: OTM
Lempioikeudenala: Yrityskauppoihin liittyvä juridiikka
Guru: Martin Lipton
Jos ei olisi juristi, olisi: Pelastamassa orpoja gepardinpentuja savannilla
Motto: Effort today, excellence tomorrow

Suosittelen
Kirja: Sebenius ym: Kissinger the Negotiator
Laulu: Popeda: Pitkä kuuma kesä
Urheilulaji: Thainyrkkeily
Kuvataiteen teos: Renoir: Luncheon of the Boating Party (Le Déjeuner des canotiers)

Kirjoittaja Juha Riihimäki

Juristikirje

Juristikirje tarjoaa joka toinen keskiviikko asiantuntijahaastatteluja sekä juttuja juridiikan ilmiöistä ja ihmisistä. Juristikirje tuntee suomalaisen juristin!

Aiheeseen liittyvää