Hygge LKV vannoo sähköisten palveluiden nimeen kiin­teis­tö­kau­pas­sa

12.09.2021 14:18

Hygge LKV:n Mirja Matikainen vannoo sähköisten palveluiden nimeen kiinteistövälityksessä. Matikaisen palvelufilosofiassa välittyy intohimo asumiseen, arkkitehtuuriin ja designiniin sekä koteihin.

Perustettuaan Hygge LKV:n Matikaiselle oli alusta asti selvää, että sähköisiä palveluita hyödynnettäisiin niin paljon kuin mahdollista, sillä sen avulla aikaa jää keskittyä asiakkaiden palvelemiseen. Sähköinen kiinteistökauppa lisää myös turvallisuutta, kun kaikesta tekemisestä jää jälki.

”Sähköiseen kiinteistökauppaan vaadittavien palveluiden käyttöönotto oli loppujen lopuksi hyvin yksinkertainen prosessi, vaikka aluksi jännitti, että enteriä painaessa tapahtuu jotain peruuttamatonta”, Matikainen muistelee.

Sähköinen kiinteistökauppa etenee usein myös perinteistä kiinteistökauppaa nopeammin, kun pankkiin ei tarvitse varailla aikoja. Ensimmäiseen sähköiseen kiinteistökauppaan päädyttiin Matikaisen ehdotuksesta.

”Aluksi ostajat ja myyjät vierastivat hieman, kun mietitytti, että siirtyvätkö rahat. Sanoin että totta kai siirtyvät, kun pankki on mukana”, kertoo Matikainen.

Kaupan kulun Matikainen koki yksinkertaiseksi. Erittäin kätevää se on, jos ostaja ja myyjä asuvat eri paikkakunnilla. Omista kiinteistökaupoistaan Matikainen sanoo hoitavansa 99 % sähköisesti, ainoita poikkeuksia ovat jotkut kuolinpesäkaupat tai erikoistapaukset, jolloin kaupat tehdään tarvittaessa pankissa. Kuitenkin myös kuolinpesiä koskevat kaupat onnistuvat kätevästi KLP:n avulla.

Selkeä kommunikointi eri osapuolien kanssa varmistaa sujuvat kaupat

Selkeä kommunikointi ostajan, myyjän ja pankkien välillä varmistaa sujuvan kaupankäynnin. Monia välittäjiä mietityttää erityisesti maksujen hoituminen ja yhteistyö pankkien kanssa.

Matikainen kuitenkin kokee, että myös pankeissa on oltu jopa innoissaan sähköisen kiinteistökaupan tekemisetä ja yhteistyö on sujunut hyvin.

”Kunhan esimerkiksi välityspalkkion ja sähköisestä kiinteistökaupasta tulevasta maksusta muistetaan sopia heti kaupan valmisteluvaiheessa, sujuvat maksut mutkattomasti”, sanoo Matikainen.

Sähköistä kiinteistökauppaa Matikainen suosittelisi vahvasti kaikille välittäjille.

”Se säästää niin omaa kuin asiakkaan aikaa, kun ei tarvitse juosta pankkiin ja odotella paperien pyörittelyä.”

Lue myös: Sähköisen kiinteistökaupan edut välittäjille.

Jos olet kiinnostunut tekemään sähköistä kiinteistökauppaa tai tarvitset apua ensimmäisen kaupan kanssa, ota yhteyttä:

Kenneth Ramstedt                                                                  

Myyntipäällikkö
Puh. 040 777 8403                

Kirjoittaja Silja Kiilerich

Aiheeseen liittyvää