Menestyjä-merkki on kiitos myös Frejan henkilökunnalle

03.10.2019 14:07

Freja Transport & Logistics tarjoaa kuljetuspalveluita  kaikkialle maailmaan. Menestyjät-sertifikaatti on paitsi menestyksen merkki, myös kiitos henkilökunnalle hyvästä työstä, sanoo toimitusjohtaja Matti Urmas. 

Freja Transport & Logistics tarjoaa kuljetuspalveluita kaikkialle maailmaan. Jokainen kuljetustilanne on uniikki; ei ole kahta samanlaista. Siksi haluammekin olla enemmän kuin pelkkä tavarankuljettaja, joka vie tavaran pisteestä A pisteeseen B. Kuljetus on paljon yhtä rekkaa tai laivaa isompi asia.

Yritys on toiminut Suomessa jo 1940-luvulta saakka, mutta aikaisemmin sen nimi oli Maa ja Meri Oy . Ostin Maan ja Meren vuonna 2003 Jörgen Hansenin, Frejan tanskalaisen perustajan kanssa, ja yhdistimme konsernin yrityksen yhden nimen alle. Näin syntyi Freja Transport  & Logistics. Vientipuolella isoimpia asiakkaitamme ovat teräs- ja metsäteollisuus, tuonnissa taas tukkukaupat ja maahantuojat.  Kauppalehden Menestyjät-sertifikaatti kertoo mielestäni, että teemme oikeita asioita. Vaikka vahvat talouden tunnusluvut ovat osa Menestyjät-sertifikaatin kriteereitä, mittarit ovat kaikkiaan hyvin laajat. Meille on tärkeää ymmärtää asiakkaidemme tarpeita ja tarjota juuri heille sopiva ratkaisu.

Menestys tarkoittaa meille taloudellisen kasvun lisäksi kahta asiaa: Sitä, että olemme hyvä ja pitkäaikainen työnantaja ja sitä, että asiakkaamme voivat luottaa meihin. Tällainen luottamus syntyy vain kokemusten myötä, ja meillä onkin tutkitusti kansainvälisen kuljetusalan alan korkein asiakastyytyväisyys Suomessa.

Valttejamme kansainvälisellä kuljetusalalla ovat asiantuntevuus, ongelmanratkaisukyky, lupausten pitäminen ja saatavilla oleminen. Asiakkaamme tietävät aina, kehen ottaa yhteyttä, jos jotain yllättävää tapahtuu, mihin vuorokaudenaikaan tahansa.

Menestyjät-sertifikaatti kertoo vakaudesta ja jatkuvuudesta. Menestyjät-merkistä on hyötyä ulospäin, mutta se on tärkeä myös talon sisällä. Se on kiitos henkilökunnalle hyvin tehdystä työstä. Työ jatkuu: palvelutuotannossa on joka päivä tehtävä oikeita valintoja ja onnistuttava. Menestyjät-merkki kertoo myös vakaudesta ja jatkuvuudesta. 

Tulevaisuudessa työtä riittää vielä tunnettuuden lisäämisessä mahdollisten kansainvälisten kuljetusasiakkaiden keskuudessa. Tavoitteemme ei kuitenkaan ole olla maailman suurin kuljetusyritys, vaan paras. Se on paljon arvokkaampaa. 

Menestyjä-sertifikaatti myönnetään yrityksille, jotka  saavat Alma Talentin Menestyjäluokituksessa vähintään 50 pistettä. Analyysissä yrityksen taloudellista suorituskykyä mitataan kuudella eri osa-alueella joita ovat kasvu, kannattavuus, tulos, maksuvalmius, vakavaraisuus ja riskinsietokyky. Kullakin osa-alueella yritystä verrataan oman kokoluokkansa yrityksiin, kaikkiin yrityksiin yritystietokannassamme ja oman toimialansa yrityksiin. 

Tarkasta onko yrityksesi yksi Menestyjistä ja tilaa Menestyjä-sertifikaatti yrityksesi käyttöön.

Aiheeseen liittyvää