Menestyjä-yrittäjälle työntekijät ovat ykkönen

26.09.2019 14:03

Varsinais-Suomen Apuvoima rekrytoi ja vuokraa henkilökuntaa ja heille vuokrahenkilökunnan hyvinvointi on sydämen asia. Apuvoimalle myönnetty Menestyjä-sertifikaatti on merkki siitä, että asioita on tehty oikein, uskoo toimitusjohtaja Matti Holmaranta.

Varsinais-Suomen Apuvoima sai alkunsa pitkästä urastani teollisuuden johtotehtävissä. Olin hoitanut työssäni rekrytointeja ja nähnyt, millaisia teollisuudenalan vaatimukset ovat. Vuodesta 2008 saakka olen hoitanut suorarekrytointeja ja vuokratyövoiman välitystä omassa yrityksessäni. Lisäksi teemme jonkin verran konsultointia, miten teollisuudenalan yrityksissä voitaisiin parantaa tuottavuutta ja säästää hankinnoissa.

Yritys on kasvanut tasaisesti. Aloitimme kahden hengen tiiminä. Tiimi on kasvanut noin yhden henkilön vuosivauhtia. Nykyään meillä on myös toimipiste Uudellamaalla. Vaikka olen toimitusjohtaja, olen mukana myös päivittäisessä työssä. Etsin työnhakijoita ja hoidan suhteita asiakasyrityksiin. 

Valttejamme markkinoilla ovat hyvät työnhakijat ja nopea palvelu. Hyvistä työntekijöistä on pulaa. Siksi yritämme kaikin tavoin palvella työntekijöitämme ja pitää heistä hyvää huolta. Tarjoamme esimerkiksi kuntosalijäsenyyden ja yksityisen työterveyshuollon. Työntekijämme ovat usein mainostaneet meitä kavereilleen. Näin maineemme kiirii, ja pystymme palvelemaan asiakkaita paremmin, kun voimme tarjota heille hyviä työntekijöitä. 

Kauppalehden Menestyjä-sertifikaatti on meille merkki siitä, että olemme hoitaneet yritysasiakkaitamme hyvin ja pitäneet myös omasta henkilökunnastamme huolta. Tiimimme on hyvin iskukykyinen ja yritteliäs joukkue! Olemme saaneet sertifikaatista jo positiivista palautetta ja onnitteluja asiakkailta.

Menestys tarkoittaa meille sitä, että pystymme työllistämään listoillamme olevia työntekijöitä. Ykköstavoitteemme on pitää heidät töissä, ja jos yhdessä asiakasyrityksessä hiljenee, yritämme löytää heille töitä muualta. Kaikki muu menestys kumpuaa työntekijöiden tyytyväisyydestä. Monet ovatkin meillä töissä vuosia, ja muutamat kymmenvuotiskahvitkin juotiin vähän aikaa sitten.

Tulevaisuudessa toivon, että voisin vetäytyä hiukan arkipäivän toiminnan pyörittämisestä ja antaa yhä enemmän vastuuta muille. Työntekijäni ovat hyvin itseohjautuvia ja heille on siksi helppo jakaa vastuuta. Itse voisin vielä enemmän keskittyä konsultointiin, jossa pitkä urani teollisuuden johtotehtävissä on avuksi. Tulevaisuudessa kasvu vaatii ponnistelua ja onnistumisia, että pysymme edelleen kasvu-uralla. Siksi myös kasvatamme tiimiämme lähiaikoina.

Menestyjä-sertifikaatti myönnetään yrityksille, jotka  saavat Alma Talentin Menestyjäluokituksessa vähintään 50 pistettä. Analyysissä yrityksen taloudellista suorituskykyä mitataan kuudella eri osa-alueella joita ovat kasvu, kannattavuus, tulos, maksuvalmius, vakavaraisuus ja riskinsietokyky. Kullakin osa-alueella yritystä verrataan oman kokoluokkansa yrityksiin, kaikkiin yrityksiin yritystietokannassamme ja oman toimialansa yrityksiin. 

Tarkasta onko yrityksesi yksi Menestyjistä ja tilaa Menestyjä-sertifikaatti yrityksesi käyttöön.

Aiheeseen liittyvää