Menestys vaatii rohkeutta ja uskallusta hypätä tuntemattomaan

24.10.2022 12:28

DNK Finland Oy on menestynyt panostamalla erinomaiseen asiakaskokemukseen ja pitkäjänteiseen uuden kehittämiseen. Tänä vuonna yritys nousi Kauppalehden kuusivuotisten Kestomenestyjien joukkoon, joihin yltää vain 2% suomalaisista osakeyhtiöistä.

Vuonna 2006 Niina Tuominen perusti DNK Finland Oy:n eli Day Spa Studio Feel it -kauneushoitolan, jonka lähtökohtana on tarjota kokonaisvaltaista hyvinvointia asiakkailleen. Yhden naisen yhtiöstä yritys on kasvanut vuosien mittaan maltillisesti tulorahoituksella, ja tällä hetkellä yrityksen toimipisteitä löytyy sekä Tampereelta että Leviltä. Työntekijöitä on ollut kaudesta riippuen noin 20 ja tulevaisuudessa tavoitteena on palkata lisää henkilöstöä.

”Näihin vuosiin on mahtunut paljon kaikenlaista aina kuluttaja-asiakkaiden palvelemisesta alan opiskelijoiden kouluttamiseen ja tuotteiden maahantuontiin ja jakeluun. Koronapandemian myötä uutena isona linjauksena on ollut oman kuluttajabrändin luominen sekä kehitystyö. Kun palveluiden kulutus väheni ja pandemian tulevaisuus oli epäselvä, sekä jokapuolella näkyi lomautuksia, niin löytyi selkeä markkinarako kotikäyttöiselle sokerointituotteelle. Näin syntyi HejBuddy -brändi, joka sai marraskuussa myös oman lippulaivaliikkeensä Helsinkiin”, Tuominen tiivistää.

Menestys mahdollistaa uuden luomisen

DNK Finland Oy on saanut Kauppalehden Menestyjä-sertifikaatin jo viidettä vuotta peräkkäin, ja on siis yksi Kestomenestyjistä.

Tuomiselle menestys merkitsee erityisesti sitä, että liiketoiminnassa on onnistuttu ja voidaan luoda jotain uutta, sekä kehittyä ja kehittää. ”Itselleni Kestomenestyjä-sertifikaatti on merkki onnistumisesta ja hyvin tehdystä työstä. On ihanaa huomata, että myös yrittäjänä tekemäni näkymätön taustatyö saa tunnustusta”, toteaa Tuominen.

Yrityksen kannalta Tuominen kokee Menestyjä-sertifikaatin puolestaan viestivän luotettavuudesta, hyvästä yhteistyökumppanuudesta ja tasaisesta toiminnasta. Aina kun Menestyjä-sertifikaatti on ilmestynyt, on henkilökunnalle viestitty sertifikaatin saamisesta ja sen vaatimuksista.

”Menestys vaatii jatkuvasti minun tekemän taustatyön, assistentin tekemän työn sekä tietysti itse hoitoloissa työskentelevän henkilöstön työn. Menestys on yhteisesti saavutettu juttu, joka vaatii paljon asioita”, Tuominen tuumaa.

Avain jatkuvaan menestykseen

Tuominen uskoo yrityksen menestyksen taustalla olevan pitkäjänteinen kehitystyö ja 100 % panostus asiakaspalveluun. ”Tavoitteenamme on luoda asiakkaillemme jokaisella käyntikerralla ainutlaatuinen, viiden tähden asiakaskokemus, oli asiakas käymässä meille ensimmäistä tai kymmenennettä kertaa. Pyrimme aina toimimaan asiakas edellä”, Tuominen kertoo.

Lisäksi Tuominen nostaa menestystekijöiden listalle sitoutuneen, huippuammattitaitoisen henkilökunnan. Myös oikeanlaisten yhteistyökumppanuuksien solmimisella on suuri merkitys, ja erilaisia yhteistyökuvioita punnitaankin tarkkaan ennen mukaan lähtöä.

Jatkuva menestys sekä Kestomenestyjä-merkin saavuttaminen vaatii puolestaan aina askeleen edellä olemista.

”Esimerkiksi koronavuotena oli tärkeää, että ei lannistuttu vaan mietittiin, mitä voidaan tehdä jos tulee lisää sulkutoimia tai tilanne jatkuu todella pitkään. Aloitimme silloin HejBuddyn brändäyksen ja uusien juttujen tekemisen”, sanoo Tuominen ja jatkaa:

“Tärkeää on tarttua uusiin haasteisiin ja kääntää negatiivinen positiiviseksi. Pitää ymmärtää se tosiasia, että joidenkin asioiden tulee muuttua, jotta saadaan tilaa uusille asioille. Pitää löytyä rohkeutta ja uskallusta hypätä tuntemattomaan ja luottaa omaan tekemiseen.”

Tulevaisuuden menestyksen varmistamiseksi Tuomisesta on tärkeää pitää kiinni saavutetusta tasosta asiakaspalvelussa sekä ideologiasta, että jokainen asiakas ja työntekijä ovat yksilöitä. Se vaatii ymmärrystä työnantajalta työntekijälle ja edelleen asiakkaalle.

”Olen aina pyrkinyt antamaan työntekijöille vapauden toimia oman mallin mukaan brändiarvojen puitteissa. Tämän onnistumiseksi työnantajan ja työntekijän välillä tulee olla vahva luottamussuhde”, sanoo Tuominen.

Menestyjä-merkki viestii luotettavasta kumppanista

Menestyjä-pakettiin kuuluu sertifikaatti, kattava analyysipaketti sekä näkyvyyttä. DNK Finland Oy:n saavuttamat Menestyjä-merkit ovat kehystettyinä ja näkyvillä toimiston seinällä, sekä niistä viestitään asiakkaille sähköpostien allekirjoituksissa ja nettisivuilla. Kansainvälisiä yhteistyökumppanuuksia solmiessa sertifiointia on hyödynnetty viestimään luotettavasta kumppanista.

Tuominen seuraa aktiivisesti yrityksen analytiikkaa kuukausitasolla, joten Kauppalehden tilinpäätösanalyysissä ei ole noussut esille niinkään mitään uutta, mutta se on antanut hyvän kokonaiskatsauksen ja yhteenvedon yrityksen taloudellisesta tilanteesta.

”Ensisijaisesti Menestyjä-sertifikaatti on tuonut itselle tunteen onnistumisesta. Jos liiketoiminta on tarkoitus myydä joskus tulevaisuudessa, niin uskon sen myös helpottavan ostajan löytämistä, kun liiketoiminta on ollut tunnustetusti menestyksekästä”, Tuominen summaa.

Lue lisää Kauppalehden Menestyjä-sertifikaatista

Aiheeseen liittyvää