Adoptioita hieman edellisvuotta enemmän vuonna 2022 – pidemmällä aikavälillä laskua

31.08.2023 08:08

Tilastokeskuksen mukaan Suomessa tehtiin 269 adoptiota vuonna 2022. Adoptioita oli 30 (13 %) enemmän kuin vuonna 2021. Vuodesta 2010 adoptioiden määrä on kuitenkin laskenut 45 %. Adoptioista 163 eli 61 % oli alle 18-vuotiaiden adoptioita.

Pääkohdat

  • Perheen sisäisten adoptioiden vähentyminen on laskenut adoptioiden kokonaismäärää viimeisten vuosien aikana merkittävästi.
  • Adoptioista 64 %:ssa adoptoitava oli syntynyt Suomessa. Suomessa syntyneiden adoptioista yli puolet oli täysi-ikäisten aikuisten adoptioita.
  • Adoptioista kahden vanhemman yhteisadoptioita oli 79 ja yhden vanhemman adoptioita 190.

Perheen sisäisten adoptioiden vähäinen määrä laskenut adoptioiden kokonaismäärää

Adoptioista 47 % (126) oli perheen ulkopuolisia adoptioita ja 53 % (143) perheen sisäisiä adoptioita. Perheen sisäisellä adoptiolla tarkoitetaan prosessia, jossa aviopuoliso tai rekisteröidyn parisuhteen toinen osapuoli adoptoi puolisonsa biologisen lapsen. Perheen sisäisissä adoptiosta 57 % adoptoitavista oli alaikäisiä.

Perheen sisäisten adoptioiden määrä pieneni aiemmista vuosista erityisesti samaa sukupuolta olevien avioparien ja rekisteröityjen parien perheissä. Perheen sisäisistä adoptioista vain 22 tapahtui rekisteröityjen parien tai samaa sukupuolta olevien avioparien perheissä vuonna 2022. Aiempina vuosina vastaavia perheiden sisäisiä adoptioita on ollut keskimäärin vuosittain yli satakunta tapausta. Äitiyslaki, jonka mukaan hedelmöityshoitojen kautta syntyvälle lapselle voidaan vahvistaa kaksi äitiä jo ennen lapsen syntymää eikä adoptiota tarvita, tuli voimaan 1.4.2019 [nyk. vanhemmuuslaki 775/2022].

Ulkomailla syntyneet adoptoidut pääasiassa alle 18-vuotiaita, Suomessa syntyneet adoptoidut vanhempia

Suomessa syntyneiden lasten adoptioita oli 173 ja ulkomailla syntyneiden 96. Suomessa syntyneiden lasten adoptioiden määrä kasvoi edellisvuoteen verrattuna 12 % ja ulkomailla syntyneiden adoptioiden määrä 14 %. Vuodesta 2010 Suomessa syntyneiden adoptioiden määrä on kuitenkin laskenut 41 % ja ulkomailla syntyneiden 50 %.

Ulkomailla syntyneistä adoptoiduista 89 % oli alle 18-vuotiaita. Suomessa syntyneiden adoptioista 55 % oli puolestaan täysi-ikäisten adoptioita. Kaikkiaan täysi-ikäisinä adoptoiduista valtaosa (90 %) oli Suomessa syntyneitä.

Ulkomailla syntyneistä adoptiolapsista suurin osa oli syntynyt Thaimaassa (30). Seuraavaksi yleisimmät syntymämaat olivat Intia (15) ja Etelä-Afrikka (13). Thaimaa on ollut yleisimpiä adoptiomaita myös edellisvuosina.

Yhden vanhemman adoptiot yleisimpiä

Adoptioista kahden vanhemman adoptioita oli 79. Yhden vanhemman adoptioita oli 190. Ulkomailla syntyneiden lasten adoptioista 52 % oli kahden vanhemman adoptioita. Suomessa syntyneiden adoptioista kahden vanhemman adoptioita oli vain 17 %.

Yhden vanhemman adoptioissa suurimmalla osalla adoptoitavista oli olemassa toinen juridinen, yleensä biologinen vanhempi. Vain 47:llä adoptoiduista adoptiovanhempi oli adoption jälkeen lapsen ainoa juridinen vanhempi.

Lähde ja lisätietoja: Tilastokeskus.

Kirjoittaja Juridiikan ja talouden uutiskirjeen toimitus

Tilaa uutiskirje

Juridiikan ja talouden uutiskirje

Juridiikan ja talouden uutiskirje kokoaa uutiset ja ajankohtaiset sisällöt talouden, verotuksen ja juridiikan eri osa-alueista yhteen kirjeeseen. Voit räätälöidä kirjeen sisällön sinua kiinnostavista aihealueista. Uutiskirje ilmestyy joka arkipäivä.

Aiheeseen liittyvää