Alueiden uudistumisen neuvottelukunta on asetettu

29.09.2023 08:33

Valtioneuvosto on asettanut alueiden uudistumisen neuvottelukunnan. Neuvottelukunnan puheenjohtajaksi nimitettiin työ- ja elinkeinoministeriön ylijohtaja Tiina Korhonen.

Neuvottelukunta sovittaa yhteen ja seuraa alueiden kehittämisen strategista kokonaisuutta. Sen tehtävänä on aluekehittämispäätöksen valmistelu ja toteutuksen seuranta. Neuvottelukunta myös sovittaa yhteen hallinnonalojen ja maakuntien toimia aluekehittämisessä. Neuvottelukunta asetetaan valtioneuvoston toimikaudeksi.

Neuvottelukunnassa ovat edustettuna alueiden kehittämiseen osallistuvat ministeriöt, maakuntien liitot ja elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukset sekä aluehallintovirastot, Suomen Kuntaliitto ry, tärkeimmät työmarkkinajärjestöt ja elinkeinojärjestöt, ympäristöjärjestöt ja sukupuolten tasa-arvoa edistävät järjestöt sekä saamelaiskäräjät. Lisäksi neuvottelukuntaan nimitettiin jäseniä, jotka edustavat suurimpia kaupunkeja ja muita kuntia.

Työ- ja elinkeinoministeriö nimittää neuvottelukunnalle sihteeristön. Neuvottelukunnan ja sen sihteeristön työtä tukee neuvottelukunnan jäsentahoista koostuva valmisteluverkosto.

Lähde: työ- ja elinkeinoministeriön tiedote.

Kirjoittaja Juridiikan ja talouden uutiskirjeen toimitus

Tilaa uutiskirje

Juridiikan ja talouden uutiskirje

Juridiikan ja talouden uutiskirje kokoaa uutiset ja ajankohtaiset sisällöt talouden, verotuksen ja juridiikan eri osa-alueista yhteen kirjeeseen. Voit räätälöidä kirjeen sisällön sinua kiinnostavista aihealueista. Uutiskirje ilmestyy joka arkipäivä.

Aiheeseen liittyvää