Anu Sajavaara val­ta­kun­nan­so­vit­te­li­jak­si

12.08.2022 07:12

Oikeustieteen kandidaatti Anu Sajavaara on nimitetty valtakunnansovittelijaksi ajalle 6.8.2022–5.8.2026.

”Valtakunnansovittelijan rooli on erityisen tärkeä tässä työmarkkinatilanteessa. Saimme virkaan hyviä hakijoita. Kuulimme valinnassa työmarkkinajärjestöjä ja Sajavaarasta saamme tehtävään vankan neuvotteluosaamisen omaavan tekijän”, työministeri Tuula Haatainen kommentoi.

Sajavaara on toiminut 23 vuoden ajan viran tehtävien kannalta keskeisissä tehtävissä liitto- ja
keskusjärjestötasolla koskien työmarkkinoiden toimintaa. Tällä hetkellä Sajavaara toimii Palvelualojen työnantajat Palta ry:n neuvottelujohtajana. Tätä ennen hän on toiminut Paltan toimialapäällikkönä vuosina 2019–2021 ja työmarkkinapäällikkönä vuosina 2013–2019.

Aiemmin Sajavaara on toiminut Elinkeinoelämän keskusliitto EK:n asiantuntijana vuosina 2005–2013 ja Liikenne- ja erityisalojen työnantajat LTY ry:n työmarkkina-asiamiehenä 1999–2005. Tätä ennen hän toiminut mm. Jyväskylän yliopistossa tutkijana, Euroopan yhteisöjen tuomioistuimessa ja Euroopan unionin neuvostossa juristi-lingvistinä sekä asiantuntijatehtävissä kauppa- ja teollisuusministeriössä ja oikeusministeriössä.

Valtakunnansovittelijaksi haki viisi henkilöä.

Valtakunnansovittelijalla on toimisto työ- ja elinkeinoministeriön yhteydessä. Valtakunnansovittelija toimii toimiston ja sovittelutoiminnon päällikkönä. Valtakunnansovittelijan viran lisäksi sovittelutoimintoon kuuluu sivutoimisia sovittelijoita, jotka voivat hoitaa työriitojen sovittelutehtäviä tarpeen mukaan.

Lähde: työ- ja elinkeinoministeriön tiedote.

Kirjoittaja Juridiikan ja talouden uutiskirjeen toimitus

Tilaa uutiskirje

Juridiikan ja talouden uutiskirje

Juridiikan ja talouden uutiskirje kokoaa uutiset ja ajankohtaiset sisällöt talouden, verotuksen ja juridiikan eri osa-alueista yhteen kirjeeseen. Voit räätälöidä kirjeen sisällön sinua kiinnostavista aihealueista. Uutiskirje ilmestyy joka arkipäivä.

Aiheeseen liittyvää