Apu­lai­soi­keus­asia­mies: Laitosvalta korostuu äänestämisessä

02.02.2024 09:16

Oikeusasiamiehen kanslian esittelijät tekivät 17.1.2024 apulaisoikeusasiamies Sakslinin määräämiä ennalta ilmoittamattomia tarkastuksia neljään laitosäänestyskohteeseen Uudellamaalla. Tarkastusten erityisenä tavoitteena oli selvittää, miten äänioikeuden käyttäminen toteutuu ympärivuorokautista hoitoa antavissa sosiaali- ja terveydenhuollon toimintayksiköissä. Lisäksi tarkasteltiin vaalisalaisuuden turvaamista ja muita äänestysjärjestelyjä.

Jokaisella Suomen kansalaisella, joka on täyttänyt kahdeksantoista vuotta, on oikeus äänestää presidentinvaalissa. Tarkastuksilla havaittiin, että asukkaat arvostavat mahdollisuutta äänestää laitosäänestyksessä. Apulaisoikeusasiamies Maija Sakslin pitää tärkeänä, että laitosäänestys lisää erityisesti niiden vammaisten ja iäkkäiden henkilöiden äänestysaktiivisuutta, joilla ei ole mahdollista päästä yleisille äänestyspaikoille.

Eräässä laitosäänestyspaikassa havaittiin, että vaalitoimikunta toimi kaksijäsenisenä, kun vaalilain mukaan se on päätösvaltainen vasta kolmijäsenisenä.

Yksikköjen henkilökunnan toiminnalla havaittiin olevan suuri merkitys äänestysjärjestelyiden toteuttamisessa sekä siinä, onko asukkailla todellisuudessa mahdollisuus käyttää äänioikeuttaan. Henkilökunta huolehtii käytännössä äänestysmahdollisuudesta tiedottamisesta asukkaille, selvittää asukkaiden halukkuuden äänestää sekä tarvittaessa auttaa heitä äänestämään.

Oikeusasiamies päätti selvittää omana aloitteenaan kuntien vaalitoimikuntien kokoonpanoa sekä vaaliviranomaisten ja laitosten yhteistyökäytäntöjä. Lisäksi omana aloitteena selvitetään, miten kunnissa varmistetaan, että laitosäänestys järjestetään kaikissa vaalilaissa tarkoitetuissa laitoksissa.

Oikeusasiamiehen yhtenä erityistehtävänä on vammaisten henkilöiden oikeuksien toteutumisen edistäminen, suojeleminen ja seuranta. Tehtävä perustuu Suomen ratifioimaan YK:n vammaissopimukseen. Tämän vuoksi tarkastuksilla kiinnitetään erityistä huomiota esteettömyyteen, saavutettavuuteen sekä vammaisten henkilöiden osallistumismahdollisuuksiin ja poliittisiin oikeuksiin.

Tarkastuspöytäkirja 8012/2023.

Lähde: eduskunnan oikeusasiamiehen tiedote.

Kirjoittaja Juridiikan ja talouden uutiskirjeen toimitus

Tilaa uutiskirje

Juridiikan ja talouden uutiskirje

Juridiikan ja talouden uutiskirje kokoaa uutiset ja ajankohtaiset sisällöt talouden, verotuksen ja juridiikan eri osa-alueista yhteen kirjeeseen. Voit räätälöidä kirjeen sisällön sinua kiinnostavista aihealueista. Uutiskirje ilmestyy joka arkipäivä.

Aiheeseen liittyvää