Apu­lai­soi­keus­kans­le­ri esitutkinnan ra­joit­ta­mis­pää­tök­sen viipymisestä

15.01.2024 07:52

Apulaisoikeuskansleri saattoi Länsi-Suomen syyttäjäalueen tietoon käsityksensä eläkkeelle jääneen aluesyyttäjän virheellisestä menettelystä. 

Aluesyyttäjä ja tutkinnanjohtaja olivat sopineet syyskuussa 2018 alaikäiseen kohdistuneen seksuaalirikoksen esitutkinnan lopettamisesta. Poliisi toimitti syyttäjäalueelle rajoitusesityksen toukokuussa 2021, ja aluesyyttäjä ratkaisi asian maaliskuussa 2022. 

Osana esitutkintayhteistyötä syyttäjän olisi tullut tiedustella rajoitusesityksen viipymistä. Päätös oli viivästynyt kohtuuttomasti. Laiminlyönti oli moitittava ottaen erityisesti huomioon tutkittavana olleen rikoksen laatu. Poliisin menettelyä apulaisoikeuskansleri oli arvioinut aiemmassa päätöksessään (OKV/325/70/2022). 

Apulaisoikeuskansleri toi myös esiin, että vaikka syyttäjä olikin jo jäänyt eläkkeelle, virkavastuu viranhoidon aikaisista virkatoimista seuraa henkilöä virasta poistumisen jälkeenkin. Eläkkeelle jäämisellä voi olla kuitenkin merkitystä laillisuusvalvonnallista seuraamusta harkittaessa, sillä eläkkeelle jääneelle virkamiehelle on tarkoituksetonta antaa tulevaisuuteen tähtäävää hallinnollista ohjausta.

Lähde: oikeuskanslerinviraston tiedote.

Kirjoittaja Juridiikan ja talouden uutiskirjeen toimitus

Tilaa uutiskirje

Juridiikan ja talouden uutiskirje

Juridiikan ja talouden uutiskirje kokoaa uutiset ja ajankohtaiset sisällöt talouden, verotuksen ja juridiikan eri osa-alueista yhteen kirjeeseen. Voit räätälöidä kirjeen sisällön sinua kiinnostavista aihealueista. Uutiskirje ilmestyy joka arkipäivä.

Aiheeseen liittyvää