Apu­lai­soi­keus­kans­le­ri: Käräjäoikeuden ja syyttäjän menettely syy­teoi­keu­del­taan vanhentuneen rikoksen sisältäneessä rikosasiassa

19.12.2023 17:07

Apulaisoikeuskansleri antoi Helsingin käräjäoikeuden käräjätuomarille huomautuksen tämän menettelystä syyteoikeudeltaan vanhentuneen syytekohdan sisältäneessä rikosasiassa.

Käräjäoikeuden puheenjohtajana toiminut käräjätuomari oli tuominnut vastaajan syyksi rikoksen, jonka syyteoikeus oli vanhentunut. Apulaisoikeuskansleri totesi, että rangaistuksen tuomitseminen rikoksesta, josta rangaistusta ei lain mukaan voi enää seurata, on omiaan heikentämään luottamusta lainkäyttötoiminnan asianmukaisuuteen ja vaarantaa merkittävästi vastaajan oikeusturvaa. Virhe on lähtökohtaisesti luonteeltaan vakava ja sijoittuu tuomarin tehtävien ydinalueelle eli lainkäyttöratkaisun tekemiseen.

Lisäksi apulaisoikeuskansleri saattoi asiassa syytteen nostaneen Etelä-Suomen syyttäjäalueen aluesyyttäjän tietoon näkemyksensä, että haastehakemusten toimittamisen yhteydessä olisi ollut asianmukaista kiinnittää käräjäoikeuden huomiota eräiden syytekohtien vanhentumisajan läheisyyteen.

Lähde: oikeuskanslerinviraston tiedote.

Kirjoittaja Juridiikan ja talouden uutiskirjeen toimitus

Tilaa uutiskirje

Juridiikan ja talouden uutiskirje

Juridiikan ja talouden uutiskirje kokoaa uutiset ja ajankohtaiset sisällöt talouden, verotuksen ja juridiikan eri osa-alueista yhteen kirjeeseen. Voit räätälöidä kirjeen sisällön sinua kiinnostavista aihealueista. Uutiskirje ilmestyy joka arkipäivä.

Aiheeseen liittyvää