Apu­lai­soi­keus­kans­le­ri: Oikaisuvaatimus on käsiteltävä kiireellisesti

26.09.2023 15:03

Apulaisoikeuskansleri kiinnitti Salon kaupungin huomiota velvollisuuteen huolehtia oikaisuvaatimusten asianmukaisesta ja kiireellisestä käsittelemisestä. 

Salon kaupunki ei ollut riittävän huolellisesti perehtynyt kantelijan oikaisuvaatimuksen sisältävään viestiin. Oikaisuvaatimus käsiteltiin vasta yli kahdeksan kuukauden kuluttua, kun kantelija oli itse tiedustellut asiansa käsittelyä. 

Apulaisoikeuskansleri totesi, että oikaisuvaatimuksen käsittely on säädetty kiireelliseksi muun muassa sen vuoksi, ettei asian kokonaiskäsittelyaika muodostuisi tarpeettoman pitkäksi. Oikaisuvaatimus on välttämätön välivaihe ennen kuin asia voidaan saattaa valituksena hallintotuomioistuimen arvioitavaksi. Kysymys on siten keskeisistä perustuslaissa säädetyistä oikeusturvan ja hyvän hallinnon takeista eli oikeudesta saada asiansa käsitellyksi asianmukaisesti ja ilman aiheetonta viivytystä lain mukaan toimivaltaisessa tuomioistuimessa tai muussa viranomaisessa sekä oikeus saada oikeuksiaan ja velvollisuuksiaan koskeva päätös tuomioistuimen tai muun riippumattoman lainkäyttöelimen käsiteltäväksi, sekä oikeudesta hyvän hallintoon.

Lähde: oikeuskanslerinviraston tiedote.

Kirjoittaja Juridiikan ja talouden uutiskirjeen toimitus

Tilaa uutiskirje

Juridiikan ja talouden uutiskirje

Juridiikan ja talouden uutiskirje kokoaa uutiset ja ajankohtaiset sisällöt talouden, verotuksen ja juridiikan eri osa-alueista yhteen kirjeeseen. Voit räätälöidä kirjeen sisällön sinua kiinnostavista aihealueista. Uutiskirje ilmestyy joka arkipäivä.

Aiheeseen liittyvää