Apu­lai­soi­keus­kans­le­ri: Valvonta-asian vireille tulo ja käsittely

12.09.2023 15:20

Apulaisoikeuskansleri saattoi Helsingin kaupungin tietoon päätöksessä esittämänsä näkökohdat valvonta-asian vireille tulosta ja luvan tarpeellisuuteen liittyvän neuvonnan dokumentoimisesta.

Apulaisoikeuskansleri korosti, ettei ilmiantotyyppinen ilmoitus tai sen käsittely sinänsä edellytä, että ilmiantaja olisi maankäyttö- ja rakennuslainsäädännössä tai hallintolaissa tarkoitettu asianosainen. Sen sijaan toimenpidevaatimuksen käsittely asianomaisessa lautakunnassa ja siten valituskelpoisen päätöksen saaminen valvonta-asiassa voivat edellyttää, että vaatimuksen esittäjä on asianosaisen asemassa eli esimerkiksi asunto-osakeyhtiön laillinen edustaja.

Kantelun kohteena oleva terassi ei ollut rakennusvalvonnasta puhelimitse annetun ohjeistuksen mukainen. Apulaisoikeuskansleri totesi tältä osin, että kaupunki joutuu punnitsemaan yhtäältä asiakaspalvelun sujuvuuden ja helppouden ja toisaalta osapuolten oikeusturvan ja asian jälkikäteisen luotettavan selvittämisen välillä. Viranomaisen antama neuvo tai näkemys voi liittyä esimerkiksi yksilöidyn luvan tarpeeseen, tarpeettomuuteen taikka muihin sitä koskeviin velvoitteisiin. Ainakin näissä tilanteissa on valvonnan luotettavuuden sekä viranhaltijoiden omankin oikeusturvan kannalta perusteltua, että viranomaisten järjestelmät sisältävät niistä dokumentoitua tietoa. Tämän vuoksi hän piti selvityksessä esitettyä pyrkimystä neuvonnan dokumentoimiseen perusteltuna.

Lähde: oikeuskanslerinviraston tiedote.

Kirjoittaja Juridiikan ja talouden uutiskirjeen toimitus

Tilaa uutiskirje

Juridiikan ja talouden uutiskirje

Juridiikan ja talouden uutiskirje kokoaa uutiset ja ajankohtaiset sisällöt talouden, verotuksen ja juridiikan eri osa-alueista yhteen kirjeeseen. Voit räätälöidä kirjeen sisällön sinua kiinnostavista aihealueista. Uutiskirje ilmestyy joka arkipäivä.

Aiheeseen liittyvää