Apu­lai­soi­keus­kans­le­rin sijainen: Poliisin menettely esitutkinnan toi­mit­ta­mi­se­del­ly­tys­ten harkinnassa

13.12.2023 07:06

Apulaisoikeuskanslerin sijainen kiinnitti Oulun poliisilaitoksen huomiota esitutkinnan viivytyksettömään toimittamiseen. Lisäksi hän kiinnitti sen rikosylikonstaapelin huomiota huolellisuuteen virkatoimissa. 

Poliisi oli runsaat vuosi ja neljä kuukautta kantelijan tutkintapyynnön tekemisestä päättänyt olla toimittamatta esitutkintaa, koska asiassa ei ollut syytä epäillä rikosta. Apulaisoikeuskanslerin sijainen piti esitutkinnan toimittamisedellytysten arviointiin kulunutta aikaa kohtuuttoman pitkänä ja arvioi, ettei sitä ollut tehty laissa edellytetyin tavoin ilman aiheetonta viivytystä. Lisäksi asian tutkinnanjohtajana aiemmin toiminut rikosylikonstaapeli oli unohtanut liittää kantelijan toimittaman lisäaineiston asian tutkintamateriaaliin, minkä seurauksena se ei ollut ollut käytettävissä asiaa ratkaistaessa.

Esitutkinnan toimittamatta jättämisestä päättänyt tutkinnanjohtaja oli vuosi ja kolme kuukautta aiemmin poliisilaitoksen esikäsittely-yksikössä tehnyt samassa asiassa päätöksen, jonka mukaan siinä oli syytä epäillä rikosta ja esitutkinta toimitetaan. Päätöksessä kerrotun arvion jälkeen oli poliisin käyttämän tietojärjestelmän tuottama vakioteksti, jonka mukaan tutkinta oli päätetty. Myöhemmän päätöksensä tutkintajohtaja oli syyttäjää konsultoituaan tehnyt saman aineiston perusteella kuin aiemmankin.

Apulaisoikeuskanslerin sijainen totesi muun ohella, että kerrottu menettelytapa vaikuttaa lähtökohtaisesti tehottomalta ja asianomistajan näkökulmasta ristiriitaiselta. Lisäksi samassa päätöksessä olevat maininnat ”esitutkinta toimitetaan” ja ”tutkinta päätetty” näyttäytyvät ainakin poliisin toimintaa tuntemattomille asianosaisille sisäisesti ristiriitaisilta. Apulaisoikeuskanslerin sijainen saattoi näkemyksensä Poliisihallituksen ja päätökset asiassa tehneen tutkinnanjohtajan tietoon.

Lähde: oikeuskanslerinviraston tiedote.

Kirjoittaja Juridiikan ja talouden uutiskirjeen toimitus

Tilaa uutiskirje

Juridiikan ja talouden uutiskirje

Juridiikan ja talouden uutiskirje kokoaa uutiset ja ajankohtaiset sisällöt talouden, verotuksen ja juridiikan eri osa-alueista yhteen kirjeeseen. Voit räätälöidä kirjeen sisällön sinua kiinnostavista aihealueista. Uutiskirje ilmestyy joka arkipäivä.

Aiheeseen liittyvää