Apu­lai­soi­keus­kans­le­rin sijainen: Puutteita vaikeavammaisen lapsen vam­mais­pal­ve­lu­jen järjestämisessä

28.11.2023 08:13

Apulaisoikeuskanslerin sijainen totesi Kaarinan kaupungin vammaispalvelujen menetelleen lainvastaisesti vaikeavammaisen lapsen vammaispalvelujen järjestämisessä. Hän saattoi käsityksensä kyseiset palvelut hoitaakseen saaneen Varsinais-Suomen hyvinvointialueen tietoon.

Kantelijoiden lapselle myönnetty palveluasuminen ei ollut toteutunut lapsen yksilöllisen palvelutarpeen ja lapsen edun mukaisesti. Kaupungin vammaispalvelut ei ollut varmistanut, että ostopalveluna hankittu kotihoito kaikilta osin vastasi tehtyä palvelupäätöstä. Lapsen asiassa ei ollut myöskään huolehdittu riittävässä yhteistyössä eri toimijoiden kanssa siitä, että hänen koulunkäyntinsä olisi tullut turvatuksi. 

Kaupungin vammaispalveluissa oli lisäksi jätetty noudattamatta sosiaalihuoltolain säännöksiä, joiden mukaan lapsen mielipidettä ja toivomuksia olisi tullut kuulla, kun oli selvitetty lapsen palveluasumista ja palveluiden järjestämistä. Lapselle ei ollut myöskään nimetty omatyöntekijää. 

Kaupungin vammaispalvelujen menettelyn seurauksena lapsen laissa turvattu oikeus laadultaan hyvään sosiaalihuoltoon ei ollut toteutunut.

Lähde: oikeuskanslerinviraston tiedote.

Kirjoittaja Juridiikan ja talouden uutiskirjeen toimitus

Tilaa uutiskirje

Juridiikan ja talouden uutiskirje

Juridiikan ja talouden uutiskirje kokoaa uutiset ja ajankohtaiset sisällöt talouden, verotuksen ja juridiikan eri osa-alueista yhteen kirjeeseen. Voit räätälöidä kirjeen sisällön sinua kiinnostavista aihealueista. Uutiskirje ilmestyy joka arkipäivä.

Aiheeseen liittyvää