Ar­vioin­ti­ra­port­ti: TYÖ2030-ohjelma reagoi onnistuneesti työelämän muutoksiin

15.05.2023 10:43

Ulkoisen arvioinnin mukaan TYÖ2030-ohjelman painopisteet ja tavoitteet ovat vastanneet hyvin työelämän kehittämistarpeisiin. Ohjelma on tukenut aiempaa kehittämistoimintaa ja reagoinut onnistuneesti varsinkin koronapandemiaan. Ohjelmalla on ollut aktiivinen rooli käynnissä olevan jatkuvan oppimisen uudistuksen toteuttamisessa työpaikoilla.

TYÖ2030-ohjelman ydintavoitteena oli toimintatapojen uudistaminen, teknologian tehokas hyödyntäminen työpaikoilla sekä työelämäinnovaatioiden luominen. Ohjelman toimenpiteet konkretisoituivat kolmeen painopisteeseen: tulevaisuuden ennakointiin ja tutkimustoimintaan, osaamisen ja uudistumiskyvyn vahvistamiseen sekä toimintatapojen uudistamiseen.

Laaja paletti toimenpiteitä ja ideoita työpaikkojen hyö­dyn­net­tä­väk­si

Ohjelman toteutuksessa on arvioinnin mukaan onnistuttu yhdistämään perinteisemmät kehittämistoimenpiteet, kuten toimiala- ja aluehankkeet, uusia toimintamalleja kehittäviin, kokeiluluonteisiin toimenpiteisiin. Näistä syntyneitä uusia työelämäinnovaatioita ovat esimerkiksi Fast Expert Teams -menetelmä, jossa monialaiset, väliaikaiset ja digitaaliset tiimit ratkovat heille annettuja ongelmia sekä Tulevaisuusvuoropuhelu-malli yhteisen tilannekuvan rakentamiseksi.

Arvioinnin mukaan TYÖ2030-ohjelmassa aikaansaatuja tuloksia, hyviä käytäntöjä ja vaikutuksia tulee hyödyntää ja kehittää jatkossa.

Tutkittuun tietoon pohjautuvaa kehittämistä

Ohjelmassa hyödynnettiin ajankohtaista työelämää käsitteleviä tutkimuksia ja selvityksiä, mikä tuki ohjelman onnistumista. 

Työpaikkojen toimintaa selvitettiin muun muassa MEADOW (Measuring the Dynamics of Organisation and Work) -tutkimushankkeella, jossa kartoitettiin sekä työnantajan että työntekijöiden näkemyksiä samoilta työpaikoilta. MEADOW-tutkimuskokonaisuudessa tarkasteltiin digitalisaatiota ja innovaatiokyvykkyyttä, luottamusta, jatkuvaa oppimista, työntekijöiden osallistumismahdollisuuksia ja yritysten tuloksellisuutta.

Lisäksi ohjelma mahdollisti esimerkiksi HELP eli hybridi-, etä- ja lähityöhankkeen sekä tutki sujuvaa aivotyötä. REITA-hankkeessa tutkittiin reilua työtä alustoilla. Muut tutkitut teemat liittyivät ilmastonmuutokseen ja työhön, nuoriin ja johtajuuteen sekä tekoälyyn ja työhön.

Työelämän kehittäminen vaatii yhteistä keskustelua tulevaisuudesta

Arvioinnissa todetaan, että työelämän kehittämiselle tarvitaan myös TYÖ2030-ohjelman jälkeen eri toimijoiden yhteinen tavoitetila tulevaisuudesta. Työelämä muuttuu koko ajan. Työelämän kehittäminen on parhaimmillaan pitkäjänteistä, jatkuvaa toimintaa niin yhteiskunnan kuin työpaikan tasolla. Jatkossa on tärkeää varmistaa, että työelämän kehittämisessä tunnistetaan työelämän ja yhteiskunnan sekä työpaikkojen ja toimialojen kannalta keskeiset kehittämisteemat.

Pitkäjänteinen työelämän valtakunnallinen kehittämistoiminta hyötyisi arvioinnin mukaan käytännössä joko hallituskaudet ylittävästä ohjelmatoiminnasta tai pysyvästä kehittämisrakenteesta. Lisäksi tarvitaan taho, joka koordinoi julkista rahoitusta sekä kehittämistoimintaa ja toimii yhteistyö- ja keskustelualustana

Toteutus osana työ­elä­mä­oh­jel­mien kokonaisuutta

Työ2030-ohjelma toteutettiin osana pääministeri Sanna Marinin hallituksen työelämäohjelmien kokonaisuutta. 
Laaja kansallinen sitoutuminen ohjelmaan ja sen toimeenpanoon on arvioinnin mukaan yksi ohjelman keskeisistä vahvuuksista, ja sen entisestään tiivistäminen on tärkeää työelämän kehittämisessä myös jatkossa.

Ohjelman arvioinnin toteutti MDI Public Oy yhteistyössä Owal Groupin kanssa. Arviointia ohjasi sosiaali- ja terveysministeriön, työ- ja elinkeinoministeriön sekä Työterveyslaitoksen
asiantuntijoista koostunut ohjausryhmä.

Lähde ja lisätietoja: työ- ja elinkeinoministeriön tiedote.

Kirjoittaja Juridiikan ja talouden uutiskirjeen toimitus

Tilaa uutiskirje

Juridiikan ja talouden uutiskirje

Juridiikan ja talouden uutiskirje kokoaa uutiset ja ajankohtaiset sisällöt talouden, verotuksen ja juridiikan eri osa-alueista yhteen kirjeeseen. Voit räätälöidä kirjeen sisällön sinua kiinnostavista aihealueista. Uutiskirje ilmestyy joka arkipäivä.

Aiheeseen liittyvää