Asuntojen, kiinteistöjen ja arvopapereiden verokanta muuttuu

13.10.2023 07:05

Verohallinto palauttaa loppuvuoden kaupoista liikaa maksetun varainsiirtoveron automaattisesti.

Hallitus esittää, että kiinteistöjen sekä asunto-osakkeiden ja muiden arvopapereiden varainsiirtoverokanta alenee. Jos laki hyväksytään, se tulee voimaan vuodenvaihteessa, mutta sitä sovelletaan takautuvasti jo 12.10.2023 lähtien. Asunto- ja osakekauppoja loppuvuonna tehneille asiakkaille Verohallinto palauttaa liikaa suoritetun varainsiirtoveron korkoineen ensi vuoden alkupuolella.

Hallituksen esityksen mukaan kiinteistöjen varainsiirtovero alenee neljästä prosentista kolmeen prosenttiin ja asunto- ja kiinteistöosakkeiden kahdesta prosentista 1,5 prosenttiin. Muiden arvopapereiden varainsiirtovero alenee nykyisestä 1,6 prosentista 1,5 prosenttiin. Jos laki hyväksytään, sitä sovelletaan tästä päivästä lähtien.

Lakiasiainjohtaja Matti Merisalo kertoo, että Verohallinto palauttaa liikaa maksetun varainsiirtoveron korkoineen niille asiakkaille, jotka tekevät kauppoja loppuvuoden 2023 aikana ja suorittavat veron nykyisten säännösten mukaisesti.

- Myös ne asiakkaat, jotka ostavat asunnon, kiinteistön tai arvopapereita 12.10. tai sen jälkeen, tulevat hyötymään uusista alennetuista verokannoista. Verokanta määräytyy sitovan sopimuksen allekirjoituspäivän perusteella, lakiasiainjohtaja Merisalo sanoo.

- Loppuvuonna asiakkaiden tulee ilmoittaa ja maksaa varainsiirtovero oma-aloitteisesti voimassa olevien veroprosenttien mukaan. Verohallinto sitten palauttaa näille asiakkaille liikaa maksetun veron korkoineen ensi vuoden puolella ilman eri hakemusta. Toki jos ilmoittamisen ja maksamisen määräpäivä on vasta ensi vuoden puolella, niin se kannattaa tehdä vasta vuodenvaihteen jälkeen. Silloin vero ilmoitetaan ja maksetaan uusilla matalammilla prosenteilla.

Asunto-osakkeiden kaupassa varainsiirtovero ilmoitetaan ja maksetaan kaupanteon yhteydessä silloin, kun kaupassa käytetään kiinteistönvälittäjää. Ilman välittäjää tehdystä kaupasta vero tulee ilmoittaa ja maksaa kahden kuukauden kuluessa kaupanteosta. Kun kaupan kohteena on uudisasunto, ilmoittamiselle ja maksamiselle on aikaa kaksi kuukautta omistusoikeuden siirtymisestä. Kiinteistökaupassa varainsiirtovero on ilmoitettava ja maksettava ennen kuin kiinteistölle haetaan lainhuutoa. Lainhuutoa pitää hakea kuuden kuukauden kuluessa sopimuksen allekirjoittamisesta. Arvopaperikaupoissa varainsiirtovero ilmoitetaan ja maksetaan kahden kuukauden kuluessa kauppakirjan tai muun sopimuksen allekirjoittamisesta.

Reilu kaksi kuukautta aikaa ostaa ensiasunto verovapaasti

Hallitus esittää myös, että ensiasuntojen verovapaus poistuu. Lakia sovellettaisiin sen voimaan tulosta eli 1.1.2024 lähtien. Vuonna 2023 tehdyt ensiasuntojen kaupat ovat vielä verottomia. Näissäkin tapauksissa sopimuksen allekirjoituspäivä ratkaisee, toteaa lakiasiainjohtaja Merisalo.

- Jos kauppakirja on allekirjoitettu viimeistään 31.12.2023, ensiasunnosta ei tarvitse maksaa varainsiirtoveroa. Ensiasuntojen osalta lakia ei sovelleta takautuvasti, eli tänä vuonna on vielä reilu kaksi kuukautta aikaa ostaa ensiasunto verovapaasti, lakiasiainjohtaja Merisalo sanoo.

Lähde: Verohallinnon tiedote.

Oletko ostamassa asuntoa loppuvuonna? Verohallinto ohjeistaa toimimaan näin:

  • Jos ostat vanhan asunto-osakkeen 31.12.2023 mennessä ja käytät kaupanteossa kiinteistönvälittäjää, maksa varainsiirtovero kaupanteon yhteydessä. Asuntokauppaasi sovelletaan takautuvasti uusia verokantoja. Verohallinto palauttaa sinulle liikaa maksamasi veron ensi vuoden puolella ilman eri hakemusta. Tarkista OmaVerossa, että Verohallinnolla on tiedossa tilinumerosi.
  • Jos ostat vanhan asunto-osakkeen etkä käytä kiinteistönvälittäjää, ilmoita ja maksa varainsiirtovero kahden kuukauden kuluessa siitä, kun olet allekirjoittanut kauppakirjan tai muun sopimuksen. Jos sopimus on allekirjoitettu 1.11. tai sen jälkeen, on ilmoittamisen ja maksamisen määräaika vasta vuoden 2024 puolella. Voit tällöin ilmoittaa ja maksaa veron määräajassa vuodenvaihteen jälkeen uusilla veroprosenteilla. Jos allekirjoitat sopimuksen ennen 1.11., asuntokauppaasi sovelletaan takautuvasti uusia veroprosentteja sen jälkeen, kun laki on tullut voimaan. Verohallinto palauttaa sinulle liikaa maksamasi veron ensi vuoden puolella ilman eri hakemusta. Tarkista OmaVerossa, että Verohallinnolla on tiedossa tilinumerosi.
  • Jos ostat asunto-osakkeen uudiskohteesta, ilmoita ja maksa varainsiirtovero kahden kuukauden kuluessa omistusoikeuden siirtymisestä. Jos sopimus on allekirjoitettu 1.11. tai sen jälkeen, on ilmoittamisen ja maksamisen määräaika vasta vuoden 2024 puolella. Voit tällöin ilmoittaa ja maksaa veron määräajassa vuodenvaihteen jälkeen uusilla veroprosenteilla. Jos omistusoikeus siirtyy ennen 1.11., asuntokauppaasi sovelletaan takautuvasti uusia veroprosentteja sen jälkeen, kun laki on tullut voimaan. Verohallinto palauttaa sinulle liikaa maksamasi veron ensi vuoden puolella ilman eri hakemusta. Tarkista OmaVerossa, että Verohallinnolla on tiedossa tilinumerosi.
  • Jos ostat kiinteistön, ilmoita ja maksa varainsiirtovero ennen lainhuudon hakemista, kuitenkin viimeistään kuuden kuukauden kuluessa kauppakirjan tai muun sitovan sopimuksen allekirjoittamisesta. Jos haet lainhuutoa vasta 1.1.2024 tai sen jälkeen, voit ilmoittaa ja maksaa veron uudella alemmalla veroprosentilla.

Kirjoittaja Juridiikan ja talouden uutiskirjeen toimitus

Tilaa uutiskirje

Juridiikan ja talouden uutiskirje

Juridiikan ja talouden uutiskirje kokoaa uutiset ja ajankohtaiset sisällöt talouden, verotuksen ja juridiikan eri osa-alueista yhteen kirjeeseen. Voit räätälöidä kirjeen sisällön sinua kiinnostavista aihealueista. Uutiskirje ilmestyy joka arkipäivä.

Aiheeseen liittyvää