Asun­to­ra­ken­ta­mi­sen vähentyneet aloitukset synkistävät alan näkymiä

31.08.2023 07:25

Rakentaminen vähenee tänä vuonna kuudesta kahdeksaan prosenttia, arvioi rakennusalan suhdanneryhmä tuoreessa raportissaan.

Rakentaminen vähenee rakennusalan suhdanneryhmän arvion mukaan selvästi. Käänne aloituksissa, erityisesti asuntorakentamisessa, tapahtui jo viime vuoden jälkimmäisellä puoliskolla. Keskeneräisten asuntojen tuotanto on kuitenkin ylläpitänyt rakentamisen volyymiä vielä tämän vuoden puolelle.

Vuoden 2023 alku näyttää rakentamisen osalta synkältä. Rakennuslupien määrä on kääntynyt selvään laskuun. Kesäkuun loppuun mennessä oli aloitettu ainoastaan noin 14 000 asunnon rakentaminen, kun edellisenä vuonna päästiin koko vuoden osalta noin 37 000 asuntoon.

Rakennusalan suhdanneryhmä ennustaa rakentamisen määrän vähenevän 6–8 prosenttia tänä vuonna, mutta käänteen tapahtuvan jo ensi vuoden aikana. Suhdanneryhmä korostaa, että asuntojen kysyntää ylläpitävät tekijät eivät ole poistuneet, vaikka tällä hetkellä asuntomarkkinat vaikuttavatkin olevan pysähtyneessä tilassa.

Toimitilarakentamisessa muutokset ovat pienempiä ja suunnitteilla on hankkeita, jotka kustannusten alentuessa voivat muuttua kannattaviksi. Hankkeiden lukumäärällä mitattuna toimitilarakentamisen aloitukset ovat edelleen noin 20 prosenttia korkeammalla tasolla kuin vuoden 2021 alussa, mutta rakennuslupien määrä on ollut laskussa.

Korjausrakentamista hidastavat korkeat kustannukset. Korjaustarpeita on edelleen paljon ja työvoiman määrän vähentyminen rakentamisessa edesauttaa korjausrakentamisen lisääntymistä. Taloustilanne rajoittaa myös korjausrakentamisen kasvua, mutta sen merkitys korostuu tulevaisuudessa energian säästön toimiessa kannustimena. Varsinkin pienissä rakennusyrityksissä korjausrakentamisen merkitys on kasvanut.

Lähde: valtiovarainministeriön tiedote.

Kirjoittaja Juridiikan ja talouden uutiskirjeen toimitus

Tilaa uutiskirje

Juridiikan ja talouden uutiskirje

Juridiikan ja talouden uutiskirje kokoaa uutiset ja ajankohtaiset sisällöt talouden, verotuksen ja juridiikan eri osa-alueista yhteen kirjeeseen. Voit räätälöidä kirjeen sisällön sinua kiinnostavista aihealueista. Uutiskirje ilmestyy joka arkipäivä.

Aiheeseen liittyvää