Avoimen hallinnon toimintaohjelma: Kohtaamisilla, luotettavalla tiedolla ja yhteistyöllä kohti avoimempaa hallintoa

06.10.2023 07:44

Avoimen hallinnon viidennellä toimintaohjelmalla sitoudutaan kehittämään julkishallinnon toimintaa entistä avoimemmaksi ja osallistavammaksi. Hallintoa kehitetään kolmen sitoumuksen ja niihin kytkeytyvien konkreettisten toimenpiteiden avulla. Toimintaohjelma julkistettiin 5.10.2023 Oulussa kunta- ja alueministeri Anna-Kaisa Ikosen johdolla. 

Avoimen hallinnon toimintaohjelmat ovat osa hallinnon kansainvälistä kehittämistä (Open Government Partnership, OGP), ja Suomi on ollut kumppanuusohjelmassa jo kymmenen vuoden ajan. Kumppanuusohjelman jäsenmaat laativat neljän vuoden välein toimintaohjelman, jonka periaatteita ja tavoitteita maat sitoutuvat noudattamaan julkishallinnon kehittämisessä. 

”Suomi on tunnustetusti edelläkävijämaa avoimessa hallinnossa. Olemme vahva demokratia, jossa kansalaisten yleinen luottamus julkisiin instituutioihin on korkealla. Luottamus julkiseen hallintoon perustuu sen kykyyn palvella kansalaisia avoimesti, tehokkaasti ja vastuullisesti, ja näistä on pidettävä tiukasti kiinni”, sanoo kunta- ja alueministeri Anna-Kaisa Ikonen.

Viidennen toi­min­taoh­jel­man (2023–2026) sitoumukset avoimen hallinnon kehittämiseksi ovat:

1. Kansalliset dialogit ja kohtaamiset palveluissa
2. Luotettava tieto ja yhteistyö vahvistavat osaamista ja osallisuutta
3. Tuetaan avoimen hallinnon toimijoita kotimaassa ja kansainvälisesti

Jokaiselle sitoumukselle on laadittu tavoitteet sekä konkreettiset toimenpiteet niiden saavuttamiseksi. Esimerkiksi vuoropuhelun vahvistamisen sitoumuksessa tavoitteena on, että kansalaisten ja hallinnon kohtaamisissa ihmisille välittyy tunne, että heidän asiansa on tärkeä. Mis- ja disinformaation leviämistä torjutaan kaikille avoimilla koulutuksilla ja lisäämällä vuoropuhelua. Lisäksi hyviä käytäntöjä kerätään ja jaetaan entistä tehostetummin. 

Toimintaohjelman viemistä käytäntöön tukee työryhmä, jonka jäsenet toimivat julkisella sektorilla ja kansalaisyhteiskunnassa toimintaohjelman kannalta keskeisten teemojen parissa. 

Avoin hallinto on suomalaisen yhteiskunnan keskeinen voimavara

Avoimuus on julkishallinnon keskeinen tavoite. Se edellyttää hallinnolta läpinäkyvyyttä, eettisyyttä, tilivelvollisuutta ja tiedon saatavuutta. Avoimuus mahdollistaa kansalaisten osallistumisen päätöksentekoon ja tukee demokratian kehittämistä vastaamaan paremmin ihmisten tarpeisiin.

”Hallinnon avoimuus on merkittävä voimavara julkisessa hallinnossa. Vain olemalla avoimia voimme vahvistaa luottamusta hallintoa kohtaan”, korostaa ylijohtaja Juha Sarkio valtiovarainministeriöstä.

Edellisen toimintaohjelman yhteydessä valmisteltiin avoimen hallinnon strategia, joka linjaa kehittämistyön keskeisimmät prioriteetit vuoteen 2030. Pitkän tähtäimen tavoitteena avoimen hallinnon kehittämisessä on rakentaa kansalaisten luottamusta, turvallisuutta ja uskoa tulevaan. Tavoitetta kohti päästään vahvistamalla yhteiskunnallista vuoropuhelua, edistämällä hallinnon ymmärrettävyyttä ja ihmisten osallisuutta. Tavoitteisiin pääsemiseksi julkishallinnossa tarvitaan osaamisen, johtamisen ja kansainvälisen yhteistyön kehittämistä.

Lähde: valtiovarainministeriön tiedote.

Kirjoittaja Juridiikan ja talouden uutiskirjeen toimitus

Tilaa uutiskirje

Juridiikan ja talouden uutiskirje

Juridiikan ja talouden uutiskirje kokoaa uutiset ja ajankohtaiset sisällöt talouden, verotuksen ja juridiikan eri osa-alueista yhteen kirjeeseen. Voit räätälöidä kirjeen sisällön sinua kiinnostavista aihealueista. Uutiskirje ilmestyy joka arkipäivä.

Aiheeseen liittyvää