Eduskunnan kirjaston tietopaketti yh­den­ver­tai­suus­lain osit­tai­suu­dis­tuk­ses­ta

28.09.2022 14:08

Hallitus antoi 19.9.2022 eduskunnalle esityksen yhdenvertaisuuslain muuttamisesta (HE 148/2022 vp). Uudistuksen tavoitteena on nykyistä selkeämpi ja toimivampi lainsäädäntö, joka edistäisi ihmisten yhdenvertaisuutta ja ehkäisisi syrjintää yhteiskunnan eri osa-alueilla.

Vuonna 2015 voimaan tulleeseen yhdenvertaisuuslakiin (1325/2014) esitetään useita muutoksia. Esityksen mukaan yhdenvertaisuuslain yhdenvertaisuussuunnittelu ja yhdenvertaisuuden edistäminen koskisivat jatkossa myös varhaiskasvatuksen järjestäjiä ja palveluntuottajia. Esityksessä häirinnän määritelmää esitetään muutettavan siten, että häirintä voi kohdistua yksilön lisäksi ihmisryhmään. Asia voitaisiin viedä käsiteltäväksi yhdenvertaisuus- ja tasa-arvolautakuntaan ilman, että asiassa on nimetty uhri.

Hallituksen esityksellä selkeytetään ja tarkennetaan lain kohtuullisia mukautuksia koskevaa sääntelyä niin, että se vastaa paremmin YK:n vammaisyleissopimusta, sen tulkintasuosituksia ja voimassa olevaa oikeuskäytäntöä. Lisäksi esityksessä ehdotetaan yhdenvertaisuuslainsäädäntöön muutoksia, joilla muun muassa edistetään yhdenvertaisuuden toteutumista työelämässä ja kehitetään yhdenvertaisuus- ja tasa-arvolautakunnan tehtäviä ja toimivaltaa.

Eduskunnan kirjasto on julkaissut hankkeesta tietopaketin. Tietopakettiin on koottu lainvalmisteluaineistoa, eduskunta-asiakirjoja, oikeusvertailevaa aineistoa, aiheeseen liittyvää kirjallisuutta ja uutisointia. Tietopakettia päivitetään lakihankkeen edetessä.

Lähde: eduskunnan tiedote.

Kirjoittaja Juridiikan ja talouden uutiskirjeen toimitus

Tilaa uutiskirje

Juridiikan ja talouden uutiskirje

Juridiikan ja talouden uutiskirje kokoaa uutiset ja ajankohtaiset sisällöt talouden, verotuksen ja juridiikan eri osa-alueista yhteen kirjeeseen. Voit räätälöidä kirjeen sisällön sinua kiinnostavista aihealueista. Uutiskirje ilmestyy joka arkipäivä.

Aiheeseen liittyvää