Ehdotus lausunnolla: Vaali- ja puo­lue­ra­hoi­tuk­sen läpinäkyvyyttä halutaan parantaa

15.08.2022 13:02

Oikeusministeriö pyytää lausuntoja hallituksen esitysluonnoksesta, jonka tarkoituksena on lisätä vaali- ja puoluerahoituksen läpinäkyvyyttä.

Vaali- ja puoluerahoituksen ilmoittamista koskevia säännöksiä ja käytäntöjä halutaan kehittää siten, että jatkossa ilmoitukset antaisivat oikean kuvan mahdollisia sidonnaisuuksia aiheuttavasta ulkopuolisesta rahoituksesta. Tavoitteena on lisäksi vahvistaa Valtiontalouden tarkastusviraston (VTV) oikeutta valvoa ehdokkaiden vaalirahoitusilmoituksia ja saada tätä varten tietoja kolmansilta osapuolilta. Muutoksia ehdotetaan neljään eri lakiin (vaalirahoituslaki, puoluelaki, vaalilaki ja kansalaisaloitelaki).

Vaalirahoitus- ja puoluelakeihin ehdotetaan useita muutoksia. Muun muassa kampanja-aika määriteltäisiin laissa, lainoja käsiteltäisiin vaalituen tavoin ja kampanjatilin perustamista suositeltaisiin. Lisäksi lakia selkeytettäisiin siten, että myös kampanjan kulut ylittävä vaalirahoitus tulisi ilmoittaa ja Valtiontalouden tarkastusvirastolle lisättäisiin mahdollisuus saada vertailutietoja kampanjaan tukea antaneilta sekä kampanjaan palveluita ja tuotteita toimittaneilta. 

Vaalilain muutoksella pakollinen jäsenäänestys poistettaisiin.

Kansalaisaloitelain muutoksella eurooppalaisen kansalaisaloitteen ikäraja laskettaisiin 16 vuoteen. 

Vaali- ja puoluelainsäädännön kehittäminen on osa kansallista demokratiaohjelmaa, joka kokoaa yhteen hallitusohjelman lukuisat kansalaisyhteiskuntaa ja osallisuutta edistävät toimet.

Esitys pohjautuu parlamentaarisen vaalityöryhmän tekemiin ehdotuksiin ja linjauksiin. Esitys on lausuntokierroksella ja siihen voi jättää lausunnon 22.8.2022 mennessä Lausuntopalvelu.fi:ssä.

Lähde: oikeusministeriön tiedote.

Kirjoittaja Juridiikan ja talouden uutiskirjeen toimitus

Tilaa uutiskirje

Juridiikan ja talouden uutiskirje

Juridiikan ja talouden uutiskirje kokoaa uutiset ja ajankohtaiset sisällöt talouden, verotuksen ja juridiikan eri osa-alueista yhteen kirjeeseen. Voit räätälöidä kirjeen sisällön sinua kiinnostavista aihealueista. Uutiskirje ilmestyy joka arkipäivä.

Aiheeseen liittyvää