Epävarmuus ja korot painavat pk-yritysten suh­dan­neo­do­tuk­sia

13.02.2024 11:02

Pk-yritysten suhdanneodotukset ovat laskeneet selvästi viime syksystä. Tähän ovat vaikuttaneet etenkin ennätysnopea korkojen nousu, heikon taloustilanteen jatkuminen sekä Venäjän Ukrainaan kohdistuvan hyökkäyssodan pitkittyminen. Pk-yritysten investointihalukkuus on edelleen vähäistä. Yritykset aikovat kuitenkin yhä pitää kiinni henkilöstöstään.

Poikkeukselliset viime vuodet ja talouden nykytilanteen epävarmuus vaikuttavat suoraan pk-yritysten suhdannenäkymiin. Kevään pk-yritysbarometrissa yritysten suhdanneodotukset laskivat tuntuvasti viime syksystä. Hieman yli puolet pk-yrityksistä arvioi suhdanteiden kuitenkin pysyvän samana. 

”Viime vuonna Suomen talous eli matalasuhdannetta, ja pk-yritysbarometrin tulokset vahvistavat näkemystä yritysten poikkeuksellisen haastavasta toimintaympäristöstä. Tilanne on jatkunut valitettavasti jo pidempään. Työllisyys on kuitenkin pitänyt kohtuullisen hyvin pintansa, ja inflaatiokin on taittumassa, mikä antaa viitteitä paremmasta”, sanoo elinkeinoministeri Wille Rydman

Kas­vu­ha­kui­suu­den laskeva trendi huolestuttaa

Pk-yritysten kasvuhakuisuus on laskenut pitkään. Tämä on selvästi nähtävissä sekä kasvua tavoittelevien että voimakkaasti kasvuhakuisten yritysten määrissä. Kasvuhakuiset yritykset toimivat kasvun moottoreina ja kirittäjinä muille yrityksille. Voimakkaasti kasvuhakuisten yritysten osuus on ennätyksellisen pieni, ja pidemmän aikavälin trendinomainen lasku herättää huolta.  

"Suomi tarvitsee lisää kasvuhakuisuutta ja uudistuksia, jotka rohkaisevat yhä useampaa yrittäjää ottamaan riskiä ja kasvuaskeleita”, sanoo johtaja, pääekonomisti Juhana Brotherus.

Epävarmuus heikentää haluja investoida, työvoimasta pidetään kiinni

Pk-yritysten investointihalukkuus on edelleen vaatimattomalla tasolla. Kaikilla päätoimialoilla on enemmän investointeja vähentäviä yrityksiä kuin niitä, joilla investointien odotetaan lisääntyvän. 

“Investointihalukkuus edellyttää kuitenkin positiivista kasvunäkymää, jota nyt on vaikea löytää. Korkojen tuleva lasku saa toivottavasti investoinnit elpymään”, toteaa ministeri Rydman. 

Noin joka kymmenes pk-yrityksistä aikoo lisätä henkilökunnan määrää. Sen sijaan 14 prosenttia odottaa henkilöstönsä määrän vähentyvän. Suurin joukko, 74 prosenttia pk-yrityksistä, aikoo kuitenkin säilyttää nykyisen henkilöstönsä. Myös odotukset liikevaihdon ja vakavaraisuuden kehityksestä ovat laskeneet syksyn kyselystä. 

Kustannusten nopea nousuvauhti taittumassa

Kustannusten nousuodotukset ovat laskeneet merkittävästi vuoden 2022 syksyn huipusta. Yritysten käyttämien välituotteiden hintojen odotetaan nousevan jopa puolitoista kertaa nopeammin kuin lopputuotehintojen, mutta yritysten kustannusten ja myytyjen lopputuotteiden hintaerot ovat silti kaventumassa.
 
”Hintojen nousunopeuden taittuminen näkyy kuluttajahintojen lisäksi myös pk-yritysten kustannuksissa. Suomessa inflaatio on siis selvästi rauhoittunut, mikä on positiivinen uutinen niin kuluttajille kuin pk-yrityksillekin,” arvioi pääekonomisti Brotherus. 

Epävarmuus on vähentänyt ulkoisen rahoituksen käyttöä

Talouden aktiviteetin hiipuminen, sen seurauksena heikentynyt yritysten luottokelpoisuus ja tiukka pankkitoiminnan sääntely näkyvät pk-yritysten ulkoisen rahoituksen käytössä. Finnvera on säilynyt merkittävänä rahoitustoimijana, vaikka sen rooli pankkilainojen vaihtoehtona ja täydentäjänä onkin hieman laskenut. Edelleen joka viides rahoituksen hakua suunnittelevista kertoo kääntyvänsä Finnveran puoleen.

Lisäksi Finnveran takauksella on keskeinen merkitys rahoituksen saannissa. Huomionarvoista on se, että erityisesti kasvuhakuiset yritykset ovat kiinnostuneita Finnverasta rahoittajana.

”Yritysten rahoituksen saatavuus on heikentynyt lievästi, ja maksuvaikeudet ovat kasvussa. Talouden epävarmuuden keskellä on erityisen tärkeää turvata niiden yritysten rahoituksen saatavuus, jotka tavoittelevat kasvua ja investoivat tulevaisuuteen. Finnveran merkitys kasvuyritysten, investointien ja puhtaan siirtymän rahoituksessa tulee korostumaan epävarmassa ympäristössä. Takausten lisäksi mahdollistamme rahoitusta suorilla Finnveran lainoilla sekä viennin että kasvun rahoituksessa”, sanoo Finnveran liiketoimintajohtaja Juuso Heinilä

”Olemme käynnistäneet uudelleen myös vientitakuiden myöntämisen Ukrainaan. Finnvera järjestää ilmaista koulutusta jokaiselle viennin rahoituksen ratkaisuista kiinnostuneelle yritykselle”, liiketoimintajohtaja Heinilä jatkaa.

Vasta viidennes kartoittanut liiketoiminnan il­mas­to­vai­ku­tuk­sia

Ajankohtaisaiheena barometrissä selvitettiin myös yritysten valmiuksia ilmastonmuutoksen hillintään. Hieman alle puolet pk-yrityksistä näkee ilmastonmuutoksen hillitsemistoimilla olevan vaikutuksia yritystoimintaansa. Osuus on laskenut kolme prosenttiyksikköä kahden vuoden takaisesta barometrista. Noin neljännes pk-yrityksistä näkee ilmastonmuutoksen hillitsemistoimissa mahdollisuuksia liiketoiminnalle eli samoin kuin kaksi vuotta sitten.

Kasvuhakuiset pk-yritykset tunnistavat ilmastonmuutoksen hillitsemistoimien vaikutukset yrityksen toimintaan muita yrityksiä useammin. 
 
”Näissä yrityksissä ilmastonmuutoksen hillitsemistoimien nähdään luovan ennen kaikkea mahdollisuuksia yrityksen liiketoiminnalle”, Yrittäjien Brotherus sanoo. 
 
Pk-yritysbarometrin julkistavat kaksi kertaa vuodessa Suomen Yrittäjät, Finnvera ja työ- ja elinkeinoministeriö. Tällä kertaa kyselyyn vastasi 5 052 yritystä. Vastausaika oli joulukuun 2023 puolivälistä tammikuun 2024 puoliväliin. 

Lähde ja lisätietoja: työ- ja elinkeinoministeriön tiedote.

Kirjoittaja Juridiikan ja talouden uutiskirjeen toimitus

Tilaa uutiskirje

Juridiikan ja talouden uutiskirje

Juridiikan ja talouden uutiskirje kokoaa uutiset ja ajankohtaiset sisällöt talouden, verotuksen ja juridiikan eri osa-alueista yhteen kirjeeseen. Voit räätälöidä kirjeen sisällön sinua kiinnostavista aihealueista. Uutiskirje ilmestyy joka arkipäivä.

Aiheeseen liittyvää