Etelä-Suomen alue­hal­lin­to­vi­ras­to raportoi talousveden laa­tu­vaa­ti­muk­sis­ta

05.10.2023 08:03

Etelä-Suomen aluehallintoviraston alueen talousvesivalvonnan raportti vuodelta 2022 on valmistunut. Paria lyhytaikaista poikkeusta lukuun ottamatta talousveden laatu täytti vaatimukset. Laatutavoitteet saavutettiin myös suurelta osin. Havaitut poikkeamat johtuivat veden jakelussa käytetyistä putkista, veden pitkästä viipymästä verkostossa ja raakaveden laadusta.

Terveydensuojelun viranomaisvalvonnan näytteenotto parani viime vuodesta. Vuonna 2021 jopa joka toisella vedenjakelualueella näytteenotto oli joltain osin puutteellista, nyt enää joka viidennellä. Syitä analyysien puuttumiseen olivat virheet laboratorioissa ja näytteenottosuunnitelmien lukemisessa.

Kolme poikkeamaa laa­tu­vaa­ti­muk­sis­ta

Pääsääntöisesti talousvesi Etelä-Suomen alueella täytti lainsäädännössä asetetut vaatimukset ja on käyttäjälle terveellistä. Kolmella vedenjakelualueella sattui häiriöitä, joiden aikana laatuvaatimuksia ei saavutettu.  

  • Yhdellä vedenjakelualueella kuparipitoisuus oli 0,2 mg/l laatuvaatimusta suurempi. Syyksi todettiin kiinteistön omat putket. Tilanne kosketti noin viittäsataa henkilöä.
  • Yhdellä vedenjakelualueella fluoridipitoisuus oli 1,7 mg/l, kun sen raja-arvo on 1,5 mg/l. Tätä kesti enintään kuusi päivää ja sen piirissä oli 2 500 henkilöä. Häiriö johtui fluoridinpoistoon tarkoitetun käänteisosmoosilaitteiston laajennustyöstä, jonka aikana laitteisto oli pois käytöstä.
  • Yhdellä vedenjakelualueella analysoitu nikkelipitoisuus 22 µg/l ei täyttänyt laatuvaatimusta 20 µg/l. Lisänäytteen ottaminen ja tilanteen selvittäminen jäivät seuraavalle vuodelle. Häiriön piirissä oli 80 vedenkäyttäjää.

Laa­tu­ta­voit­tei­den vastaisia havaintoja

Laatutavoitteet on asetettu kuvastamaan veden yleistä kelpoisuutta terveellisyyden sijaan. Eniten poikkeamia tavoitteista aiheutti veden suuri rautapitoisuus: 2,9 % raudan tutkimustuloksista ei täyttänyt laatutavoitteita.

”Tavoitteiden poikkeamia on edellisinäkin vuosina ollut eniten raudan määrässä. Niitä on suunnilleen 3 %:ssa tutkimustuloksista, ja sama tilanne jatkuu myös tänä vuonna", kertoo ympäristöterveydenhuollon ylitarkastaja Sini Mustakallio Etelä-Suomen aluehallintovirastosta.

Suurin osa laatutavoitteita suuremmista rautapitoisuuksista mitattiin kolmella vedenjakelualueella. Syynä olivat rautasaostumat kiinteistön vesijohtoverkostossa ja verkoston vähäinen virtaama. Kahdella vedenjakelualueella syynä oli raakaveden ominaisuus. Toisella näistä on rakenteilla uusi tehokkaampi vedenkäsittelylaitos, jolla raudan määrä saadaan laskemaan.

Muita laatutavoitteiden poikkeamia ilmeni yksittäisiä tai muutamia kertoja aistinvaraisten muuttujien eli hajun, maun, sameuden ja värin osalta sekä mangaanin, alumiinin ja lämpötilan mittaustuloksissa.

Valtakunnalliset valvontatietojen koosteet julkaistaan Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen Talousvesi-verkkosivuilla niiden valmistuttua.

Talousvesivalvonnan EU-raportti koottiin viimeistä kertaa vuoden 2022 valvontatiedoista vuodesta 2003 käytössä olleella tavalla. Jatkossa raportoidaan uudistuneeseen juomavesidirektiiviin (EU) 2020/2184 pohjautuvien kansallisten talousvesisäädösten velvoittamalla tavalla. Vedenjakelualueiden vedenlaatutiedot julkaistaan vesi.fi-verkkosivulla mahdollisimman pian tulosten valmistuttua. Euroopan komissiolle koostetaan valvontatietojärjestelmiin kertyneitä tietoja laatuvaatimusten poikkeamista, laajemmista häiriötilanteista ja myönnetyistä poikkeusluvista.

Lähde: aluehallintoviraston tiedote.

Kirjoittaja Juridiikan ja talouden uutiskirjeen toimitus

Tilaa uutiskirje

Juridiikan ja talouden uutiskirje

Juridiikan ja talouden uutiskirje kokoaa uutiset ja ajankohtaiset sisällöt talouden, verotuksen ja juridiikan eri osa-alueista yhteen kirjeeseen. Voit räätälöidä kirjeen sisällön sinua kiinnostavista aihealueista. Uutiskirje ilmestyy joka arkipäivä.

Aiheeseen liittyvää