Eurooppalaisen ilmakehän tut­ki­mus­ver­kos­ton päämaja Suomeen

26.04.2023 10:59

Eurooppalainen ilmakehän pienhiukkasten, pilvien ja hivenkaasujen tutkimusverkosto ACTRIS (Aerosol, Clouds and Trace Gases Research Infrastructure) perustaa päämajansa Helsinkiin Kumpulan kampukselle. Euroopan komissio päätti asiasta myöntämällä ACTRISille eurooppalaisen tutkimusinfrastruktuurikonsortion statuksen.

ACTRIS-tutkimusverkoston avulla jäsenvaltiot saavat ilmakehän tilasta ja prosesseista monipuolista havaintoaineistoa, joka tukee tiedepohjaista päätöksentekoa alueellisesti, kansallisesti ja koko Euroopassa. ACTRIS-verkosto muodostuu eurooppalaisista tutkijoista, tutkimusasemista, mittalaitteista ja mittausaineistoista.

Suomi on johtavassa asemassa koko tutkimusinfrastruktuurin koordinoijana. ACTRIS Suomen verkostoon kuuluvat Helsingin yliopisto, Ilmatieteen laitos, Itä-Suomen yliopisto ja Tampereen yliopisto. Toimintaa ja kehittämistä rahoittavat niiden lisäksi opetus- ja kulttuuriministeriö Suomen Akatemian kautta sekä liikenne- ja viestintäministeriö.

- Suomalainen osaaminen ilmakehäntutkimuksessa on jo pitkään ollut maailman huipputasoa. ACTRIS-tutkimusinfrastruktuurikonsortion perustaminen vahvistaa tätä osaamista eurooppalaisen yhteistyön kautta, johtaja Erja Heikkinen toteaa.

Suomi osallistuu ACTRISin toimintaan vahvasti myös kansallisesti. ACTRIS Suomella on useita korkeatasoisia valtakunnallisesti toimivia havaintoasemia ja -alustoja Itämereltä Lappiin sekä esimerkiksi Etelämantereella. ACTRIS Suomen havaintoasemia hyödynnetään tällä hetkellä yli 30 kansainvälisessä tutkimusprojektissa, ja niillä järjestetään vuosittain yli 3 200 tutkimusvierailupäivää.

Lähde: opetus- ja kulttuuriministeriön tiedote.

Kirjoittaja Juridiikan ja talouden uutiskirjeen toimitus

Tilaa uutiskirje

Juridiikan ja talouden uutiskirje

Juridiikan ja talouden uutiskirje kokoaa uutiset ja ajankohtaiset sisällöt talouden, verotuksen ja juridiikan eri osa-alueista yhteen kirjeeseen. Voit räätälöidä kirjeen sisällön sinua kiinnostavista aihealueista. Uutiskirje ilmestyy joka arkipäivä.

Aiheeseen liittyvää