Evakuointien suunnittelu- ja toimeenpano-ohje on julkaistu

22.01.2024 07:08

Sisäministeriö on julkaissut päivitetyn evakuointien suunnittelua ja toimeenpanoa yhdenmukaistavan valtakunnallisen ohjeen. Ohje on suunnattu evakuointien suunnittelussa ja toimeenpanossa mukana oleville viranomaisille. Ohje keskittyy valmiuslain nojalla tehtäviin väestön siirtoihin. Suomeen ei tällä hetkellä kohdistu sotilaallista uhkaa.

Sisäministeriön julkaisema Evakuointien suunnittelu ja toimeenpano -ohje on julkaistu. Ohje on hallinnonalojen yhteinen.

- Tilanne, jossa väestöä jouduttaisiin evakuoimaan alueelta toiselle, vaikuttaisi kaikkiin yhteiskunnan osa-alueisiin – peruspalveluista verotukseen, sanoo erityisasiantuntija Mikko Hiltunen sisäministeriöstä.

Sisäministeriön ohje evakuointien suunnittelusta ja toimeenpanosta laadittiin laajassa yhteistyössä. 

- Ohjeen laatimisessa on ollut mukana laajasti valtionhallinnon ja aluetoimijoiden viranomaisia. Lisäksi olemme järjestäneet toistakymmentä kuulemistilaisuutta ja koostaneet eri toimijoiden näkemyksiä lausuntokierroksen ja keskustelutilaisuuksien kautta, erityisasiantuntija Hiltunen jatkaa.

Painopisteinä ennakointi, vastuut, viestintä ja nykyinen toi­min­taym­pä­ris­tö

Uudessa ohjeessa on painotettu erityisesti ennakointia, eri toimijoiden vastuita, evakuointien vaiheistamista ja viestintää. Lisäksi ohjeessa on huomioitu nykyinen toimintaympäristö, ja esimerkiksi tuoreet kansalliset riskinarviot. Edellinen valtakunnallinen ohje on vuodelta 2003. Ohje on julkinen, ja sen pohjalta viranomaiset päivittävät valmiussuunnitelmiaan.

- Valtakunnallisen ohjeen päivittäminen on ollut pitkään suunnitelmissa, mutta esimerkiksi pandemia esti laaja-alaisen yhteistyön aloittamisen. Iso poikkihallinnollinen hanke on nyt saatu päätökseen, mutta tästä alkaa ohjeen soveltaminen valmiustoimijoiden arjessa ja integroiminen suunnitelmiin, toteaa ohjausryhmän puheenjohtajana toiminut varautumisjohtaja Jussi Korhonen sisäministeriöstä.

Valmiuslain (1552/2011) uudistus on käynnissä, ja lakimuutokset tulevat vaikuttamaan myös väestön evakuointien sisältöihin.

Lähde ja lisätietoja: sisäministeriön tiedote.

Kirjoittaja Juridiikan ja talouden uutiskirjeen toimitus

Tilaa uutiskirje

Juridiikan ja talouden uutiskirje

Juridiikan ja talouden uutiskirje kokoaa uutiset ja ajankohtaiset sisällöt talouden, verotuksen ja juridiikan eri osa-alueista yhteen kirjeeseen. Voit räätälöidä kirjeen sisällön sinua kiinnostavista aihealueista. Uutiskirje ilmestyy joka arkipäivä.

Aiheeseen liittyvää