Hallinto-oikeus piti voimassa tie­to­suo­ja­val­tuu­te­tun päätökset va­kuu­tus­yh­tiöi­den terveystietojen käsittelystä

29.01.2024 10:53

Helsingin hallinto-oikeus on hylännyt kahden vakuutusyhtiön valitukset tietosuojavaltuutetun päätöksistä, jotka koskivat tietojen pyytämistä terveydenhuollolta ja vakuutuksen hakijoiden terveystietojen käsittelyä. Tietosuojavaltuutettu havaitsi vuonna 2022, että vakuutusyhtiöt olivat pyytäneet terveydenhuollolta terveystietoja tarpeettoman laajasti, eikä vakuutusyhtiöillä ollut perustetta käsitellä vakuutuksenhakijoiden terveystietoja ennen vakuutussopimuksen tekemistä.

Tietosuojavaltuutetun toimisto selvitti vuonna 2022 vakuutusyhtiöiden toimintatapoja. Selvityksessä havaittiin, että vakuutusyhtiöt pyytävät joissakin tilanteissa henkilöiden terveystietoja suoraan terveydenhuollolta. Tietosuojavaltuutettu katsoi, että vakuutusyhtiöt olivat pyytäneet tietoja liian laajasti. Terveydenhuollolta pyydetyt tiedot olisi pitänyt yksilöidä ja rajata tarkasti.

Vakuutusyhtiöt pyysivät terveydenhuollolta ihmisten terveystietoja myös jo vakuutuksen hakemisvaiheessa, eli ennen kuin vakuutuksesta oli tehty sopimus. Tietosuojavaltuutettu havaitsi, että yhtiöt perustelevat vakuutuksenhakijan tietojen käsittelyä tietosuojalain säännöksellä, joka koskee vain vakuutetun tietojen käsittelyä. Tämän säännöksen perusteella ei voi käsitellä vakuutuksenhakijan tietoja vakuutuksen hakemisvaiheessa.

Vakuutusyhtiöt määrättiin rajaamaan tarkemmin terveydenhuollolta pyydetyt tiedot ja korjaamaan toimintansa vakuutuksenhakijoiden terveystietojen käsittelyssä. Kaksi vakuutusyhtiötä valitti tietosuojavaltuutetun ratkaisuista hallinto-oikeuteen. Helsingin hallinto-oikeus hylkäsi valitukset tammikuussa 2024 ja piti voimassa tietosuojavaltuutetun päätökset.

Hallinto-oikeus toteaa, että vakuutusyhtiön on pyydettävä terveydenhuollolta vain tarpeelliset tiedot siltä ajalta, jolla on merkitystä vakuutusyhtiön vastuun arvioimisessa. Lisäksi hallinto-oikeus katsoo, että vakuutusyhtiöt eivät voi käsitellä vapaaehtoisen vakuutuksenhakijan terveystietoja tietosuojalain säännöksen nojalla ennen kuin vakuutuksesta on tehty sopimus.
Vakuutusyhtiöt voivat valittaa hallinto-oikeuden päätöksistä korkeimpaan hallinto-oikeuteen, jos korkein hallinto-oikeus myöntää valitusluvan.

Lähde: Tietosuojavaltuutetun toimiston tiedote

Kirjoittaja Juridiikan ja talouden uutiskirjeen toimitus

Tilaa uutiskirje

Juridiikan ja talouden uutiskirje

Juridiikan ja talouden uutiskirje kokoaa uutiset ja ajankohtaiset sisällöt talouden, verotuksen ja juridiikan eri osa-alueista yhteen kirjeeseen. Voit räätälöidä kirjeen sisällön sinua kiinnostavista aihealueista. Uutiskirje ilmestyy joka arkipäivä.

Aiheeseen liittyvää