Hallituksen esitys ehdotetusta lää­ke­tak­sa­muu­tok­ses­ta ja apteekkiverosta lausunnolla

10.10.2022 10:33

Lausuntopyyntö koskee ehdotuksia lääketaksasta annetun valtioneuvoston asetuksen ja apteekkiverolain muuttamiseksi. Ne ovat osa hallituksen esitystä lääkehuollon kustannustehokkuuden parantamista koskevaksi lainsäädännöksi. STM järjestää lisäksi asiasta sidosryhmille kuulemistilaisuuden Teams-yhteydellä 10.10.2022 klo 13–15.

Koko hallituksen esitys oli lausuntokierroksella jo kesällä 2022. Lausuntopyyntö koskee ainoastaan jatkovalmistelussa tehtyjä muutoksia reseptilääkkeiden lääketaksaan ja apteekkiverolakiin. 

Reseptilääkkeiden lääketaksaa ehdotetaan muutettavan siten, että apteekkien myyntikatteen osuutta leikattaisiin. Taksamuutoksesta johtuen ehdotetaan lisäksi apteekkiveron perustetta muutettavan siten, että apteekkiveron perusteena olevasta liikevaihdosta vähennettäisiin tukkuhinnaltaan yli 1 500 euroa maksavien lääkevalmisteiden arvonlisäveroton vähittäishinta 1 683,92 euroa ylittävältä osalta. 

STM järjestää lisäksi asiasta sidosryhmille kuulemistilaisuuden Teams-yhteydellä maanantaina 10.10.2022 klo 13–15. Kutsu kuulemistilaisuuteen lähetetään lausuntopyynnön jakelulistan mukaisille tahoille. Myös muut halukkaat voivat osallistua kuulemistilaisuuteen ilmoittautumalla sähköpostitse klo 12 mennessä osoitteeseen tanja.hamalainen@gov.fi.

Hallituksen esitys liittyy pääministeri Sanna Marinin hallitusohjelmakirjauksen mukaisesti toteutettavaan lääkehuollon kustannustehokkuuden parantamiseen. Esitys liittyy myös hallitusohjelmakirjaukseen, jonka mukaan säädetään hoivahenkilöstön sitovasta vähimmäismitoituksesta ympärivuorokautisen hoivan yksiköissä. Esityksessä ehdotetuilla muutoksilla on tarkoitus karsia valtion lääkekorvausmenoja ja ohjata tämä summa hyvinvointialueiden rahoitukseen.

Lausunnot pyydetään antamaan 10.10.2022 klo 23.59 mennessä.

Lähde: sosiaali- ja terveysministeriön tiedote.

Tilaa uutiskirje

Juridiikan ja talouden uutiskirje

Juridiikan ja talouden uutiskirje kokoaa uutiset ja ajankohtaiset sisällöt talouden, verotuksen ja juridiikan eri osa-alueista yhteen kirjeeseen. Voit räätälöidä kirjeen sisällön sinua kiinnostavista aihealueista. Uutiskirje ilmestyy joka arkipäivä.

Kirjoittaja Juridiikan ja talouden uutiskirjeen toimitus

Tilaa uutiskirje

Juridiikan ja talouden uutiskirje

Juridiikan ja talouden uutiskirje kokoaa uutiset ja ajankohtaiset sisällöt talouden, verotuksen ja juridiikan eri osa-alueista yhteen kirjeeseen. Voit räätälöidä kirjeen sisällön sinua kiinnostavista aihealueista. Uutiskirje ilmestyy joka arkipäivä.

Aiheeseen liittyvää