Hallituksen Työkykyohjelman ulkoinen arviointi käyntiin

03.10.2022 15:15

Työ- ja elinkeinoministeriö on käynnistänyt tutkimushankkeen, jossa arvioidaan hallituksen Työkykyohjelman tuloksia ja toteutumista. Arvioinnin loppuraportti valmistuu toukokuussa 2023.

Työkykyohjelmasta vastaa ja sitä on toteuttanut tällä hallituskaudella työ- ja elinkeinoministeriö yhteistyössä sosiaali- ja terveysministeriön kanssa. 

Ulkoisessa arvioinnissa on kolme tutkimuskokonaisuutta. Näistä ensimmäinen keskittyy ohjelmalle asetettujen tavoitteiden toteutumiseen ja toinen hallinnonalojen väliseen yhteistyöhön ohjelman toimeenpanossa. Lisäksi arvioinnissa laaditaan tilannekuva osatyökykyisten työkyvyn tilanteesta Suomessa tilastojen ja aiempien selvitysten perusteella. 

Ulkoisesta arvioinnista vastaa Owal Group yhteistyössä Kuntoutussäätiön ja Mikko Kesä Oy:n kanssa.

Mikä Työkykyohjelma?

Työkykyohjelman tavoitteena on ollut löytää ratkaisuja olemassa oleviin osatyökykyisten työllistymisen ongelmiin. Työelämän ulkopuolella olevista osatyökykyisistä arviolta 65 000 haluaisi työskennellä ja arvioi myös olevansa työhön kykeneviä.

Työ- ja elinkeinoministeriön hallinnonalalla Työkykyohjelman toimenpiteet ovat keskittyneet purkamaan osatyökykyisten työllistymisen esteitä ja vauhdittamaan työllistymistä. Työ- ja elinkeinoministeriö on käynnistänyt myös aivan uudenlaisia keinoja, joilla voidaan edistää osatyökykyisten työllistymistä. Näitä ovat esimerkiksi Työkanava Oy:n ja Yhteiskunnallisten yritysten osaamiskeskuksen YYO:n perustaminen.

Sosiaali- ja terveysministeriön hallinnonalan toimenpiteissä kehitetään työ- ja toimintakyvyn tuen palveluja ja toimintamalleja tulevien hyvinvointialueiden sosiaali- ja terveyskeskuksiin sekä vahvistetaan ammattilaisten osaamista.

Työkykyohjelma perustuu pääministeri Sanna Marinin hallitusohjelmaan.

Lähde ja lisätietoja; sosiaali- ja terveysministeriön tiedote.

Tilaa uutiskirje

Juridiikan ja talouden uutiskirje

Juridiikan ja talouden uutiskirje kokoaa uutiset ja ajankohtaiset sisällöt talouden, verotuksen ja juridiikan eri osa-alueista yhteen kirjeeseen. Voit räätälöidä kirjeen sisällön sinua kiinnostavista aihealueista. Uutiskirje ilmestyy joka arkipäivä.

Kirjoittaja Juridiikan ja talouden uutiskirjeen toimitus

Tilaa uutiskirje

Juridiikan ja talouden uutiskirje

Juridiikan ja talouden uutiskirje kokoaa uutiset ja ajankohtaiset sisällöt talouden, verotuksen ja juridiikan eri osa-alueista yhteen kirjeeseen. Voit räätälöidä kirjeen sisällön sinua kiinnostavista aihealueista. Uutiskirje ilmestyy joka arkipäivä.

Aiheeseen liittyvää