Hallitus käynnistää työn liian sääntelyn purkamiseksi ja hallinnollisen taakan keventämiseksi

18.01.2024 10:19

Yrityksiin kohdistuvan hallinnollisen taakan keventämiseksi aletaan soveltaa Yksi sisään, yksi ulos -periaatetta kaikissa ministeriöissä. Tämä tarkoittaa sitä, että kun hallitus esittää uutta yrityksiä kuormittavaa sääntelyä, velvoitteita kevennetään muualta. Työ käynnistyy heti eduskunnan kevätistuntokauden alusta lukien.

Lisäksi hallitus on asettanut tavoitteeksi purkaa vähintään 300 yrityksiä ja kansalaisia haittaavaa normia. Aloitteita sujuvoitettavista säädöksistä ja purettavista normeista kerätään sidosryhmiltä, hallinnosta ja eduskuntaryhmiltä. 

Yksi sisään, yksi ulos -periaate toteuttaa hallituksen tavoitetta, jonka mukaan kansallisista lakimuutoksista yrityksille kohdistuva hallinnollinen taakka ei kasva hallituskauden aikana. Tavoitteen saavuttamista seurataan vuosittain. Seuranta perustuu valtioneuvoston taakkaraportteihin, joiden perusteella hallitus päättää tarvittavista toimista hallinnollisen taakan keventämiseksi. 

Hallinnollisen taakan keventämiseen ja norminpurkuun liittyviä tavoitteita ohjaa ja yhteensovittaa työ- ja elinkeinoministeriön asettama poikkihallinnollinen ohjausryhmä. Sen puheenjohtajana toimii työministeri Arto Satosen valtiosihteeri Mika Nykänen ja varapuheenjohtajana elinkeinoministeri Wille Rydmanin erityisavustaja Lassi Noponen. Ohjausryhmän toimikausi jatkuu vuoden 2027 helmikuun loppuun asti.

Ohjausryhmä käy läpi tulevia säädöshankkeita ja etsii niistä sellaisia, joissa on mahdollista keventää yrityksiin kohdistuvaa taakkaa tai muutoin sujuvoittaa sääntelyä (norminpurku). Ohjausryhmän työtä linjaa työllisyyden ja yrittäjyyden ministerityöryhmä.

Ohjausryhmän alaisuudessa toimiva asiantuntijaverkosto huolehtii taakkaraporttien laadinnasta. Työ- ja elinkeinoministeriö on kehittänyt raportoinnissa tarvittavien taakka-arvioiden laatimiseksi Sääntelytaakkalaskurin. Sen avulla voidaan arvioida yrityksiin kohdistuvat suorat hallinnolliset taakat ja viranomaismaksut euroina.

Yksi sisään, yksi ulos -periaate on jatkoa työ- ja elinkeinoministeriön Yksi yhdestä -kokeilulle vuosilta 2017–2023. Jatkossa uusi Yksi sisään, yksi ulos -periaate koskee kaikkia ministeriöitä.

Lähde: työ- ja elinkeinoministeriön tiedote.

Kirjoittaja Juridiikan ja talouden uutiskirjeen toimitus

Tilaa uutiskirje

Juridiikan ja talouden uutiskirje

Juridiikan ja talouden uutiskirje kokoaa uutiset ja ajankohtaiset sisällöt talouden, verotuksen ja juridiikan eri osa-alueista yhteen kirjeeseen. Voit räätälöidä kirjeen sisällön sinua kiinnostavista aihealueista. Uutiskirje ilmestyy joka arkipäivä.

Aiheeseen liittyvää