Hallitus suhtautuu varauksella yritysten tuloverotusta Euroopassa koskevaan BEFIT-kehykseen

26.10.2023 16:11

Hallitus tukee Euroopan komission yritysverotuksen toimenpidepaketin tavoitetta hallinnollisten kustannusten vähentämisestä ja yritysten kilpailukyvyn parantamisesta, mutta korostaa samalla jäsenvaltioiden omaa verotuksellista toimivaltaa.

Euroopan komissio esitteli syyskuussa kolme direktiiviehdotusta, jotka muodostavat laajan yritysverotusta harmonisoivan toimenpidepaketin:

  • ehdotus yritysten tuloverotusta Euroopassa koskevasta kehyksestä (niin sanottu BEFIT-kehys)
  • ehdotus pk-yritysten kotipaikkaan perustuvasta verotusjärjestelmästä 
  • ehdotus siirtohinnoittelusta.

Toimenpidepaketilla pyritään vähentämään kustannuksia, joita verosääntöjen noudattamisesta aiheutuu rajojen yli toimiville yrityksille Euroopan unionissa. Tavoitteena on parantaa niiden yritysten toimintaedellytyksiä, jotka toimivat sisämarkkinoilla.

Ehdotetun BEFIT-kehyksen tarkoituksena olisi yksinkertaistaa yhteisöverotusta sisämarkkinoilla luomalla yhtenäiset säännöt sisämarkkinoilla toimivien konsernien yhteisöveropohjan laskemiseksi ja jakamiseksi eri jäsenvaltioissa verotettavaksi. BEFIT-kehys koskisi konserneja, joiden kokonaisliikevaihto on vähintään 750 miljoonaa euroa. Kehyksen noudattaminen olisi konserneille pakollista.

Ehdotettu direktiivi pienten ja keskisuurten yritysten kotipaikkaan perustuvasta verotusjärjestelmästä antaisi rajat ylittävää toimintaa kiinteiden toimipaikkojen muodossa harjoittaville pk-yrityksille mahdollisuuden noudattaa kiinteiden toimipaikkojen verotettavan tuloksen laskentaan kotivaltionsa verosääntelyä.

Siirtohinnoittelua koskevalla ehdotuksella lisättäisiin markkinaehtoperiaate unionin oikeuteen, harmonisoitaisiin keskeisimmät siirtohinnoittelusäännöt, selvennettäisiin OECD:n siirtohinnoitteluohjeiden asemaa ja mahdollistettaisiin yhteisten sitovien siirtohinnoittelusääntöjen luominen eri liiketoimityypeille. 

Hallitus korostaa jäsenvaltioiden verotuksellisen toimivallan merkitystä

Hallitus tukee ehdotusten tavoitteita vähentää hallinnollisia kustannuksia ja parantaa yritysten kilpailukykyä. Yritysten rajat ylittävän toiminnan helpottaminen on lähtökohtaisesti tärkeää sisämarkkinoiden toiminnan kannalta. Hallitus kannattaa myös pyrkimystä edistää markkinaehtoperiaatteen yhdenmukaista soveltamista.

Hallitus ei ole kuitenkaan täysin vakuuttunut siitä, vähentävätkö ehdotukset tavoitellulla tavalla yritysten hallinnollista taakkaa. Siksi on tärkeää, että jatkovalmistelussa varmistetaan, että ehdotetut sääntelyt eivät aiheuta kohtuutonta hallinnollista rasitusta yrityksille tai Verohallinnolle. 

Hallitus pitää ehdotuksia ongelmallisena myös verotuksellisen toimivallanjaon näkökulmasta. Hallitusohjelman mukaisesti verotustoimivallan tulisi säilyä pääasiassa kansallisella tasolla. Erityisesti BEFIT-direktiiviehdotuksessa ja pk-yrityksiä koskevassa direktiiviehdotuksessa on kuitenkin kyse suhteellisen pitkälle menevästä yritysverotuksen harmonisoinnista, joka kaventaisi Suomen toimivaltaa yritysverotuksessa. Lisäksi nämä ehdotukset voivat aiheuttaa epävarmuutta Suomen yhteisöverotuottoihin. Hallitus painottaa, että ehdotusten vaikutukset on tarpeen arvioida perusteellisemmin.

Hallitus pitää myös ehdotettuja aikatauluja haastavina, erityisesti BEFIT-ehdotuksen osalta, sillä käynnissä on muitakin suuria kansainvälisiä yhteisöverotusta koskevia hankkeita. Hallitus katsoo, että yrityksille ja Verohallinnolle on varattava riittävästi aikaa valmistautua mahdolliseen tulevaan yritysverotuksen harmonisointiin.

Hallitus lähetti ehdotuksista eduskunnalle U-kirjelmät 26.10.2023. U-kirjelmää käytetään EU-asioissa, kun kyseessä on EU:n lainsäädäntöehdotus tai muu eduskunnan toimivaltaan kuuluva ehdotus.

Lähde: valtiovarainministeriön tiedote.

Kirjoittaja Juridiikan ja talouden uutiskirjeen toimitus

Tilaa uutiskirje

Juridiikan ja talouden uutiskirje

Juridiikan ja talouden uutiskirje kokoaa uutiset ja ajankohtaiset sisällöt talouden, verotuksen ja juridiikan eri osa-alueista yhteen kirjeeseen. Voit räätälöidä kirjeen sisällön sinua kiinnostavista aihealueista. Uutiskirje ilmestyy joka arkipäivä.

Aiheeseen liittyvää