Jäsenten haku Suomen il­mas­to­pa­nee­liin käynnistyi

09.05.2023 07:01

Ympäristöministeriö pyytää korkeakouluilta ja tutkimuslaitoksilta jäsenehdotuksia Suomen ilmastopaneeliin. Nykyisen ilmastopaneelin nelivuotinen kausi päättyy tänä vuonna.

Ilmastopaneeli on riippumaton tiedepaneeli, jonka valtioneuvosto asettaa neljäksi vuodeksi kerrallaan ilmastopolitiikan suunnittelun ja päätöksenteon tueksi. Ilmastopaneelin asema perustuu ilmastolakiin ja sen jäsenten tulee edustaa eri tieteenaloja.

Ilmastopaneeli koostuu enintään 15 jäsenestä ja valtioneuvosto asettaa paneelin korkeakouluilta ja tutkimuslaitoksilta saatujen ehdotusten perusteella. Uusi paneeli tullaan asettamaan toimikaudelle 1.1.2024–31.12.2027.

Ilmastopaneeli kootaan mahdollisimman monipuolisesti edustamaan sen tehtävien kannalta oleellisia tutkimusaloja. Tutkimusaloja ovat esimerkiksi luonnontieteet ja yhteiskuntatieteet sekä ne tieteenalat, joissa tutkitaan ilmastonmuutoksen hillintää ja ilmastonmuutokseen sopeutumiseen läheisesti liittyviä sektoreita, kuten liikennettä, rakentamista, energiaa ja maa- ja metsätaloutta sekä maankäyttöä.

Ympäristöministeriö pyytää ehdotuksia ilmastopaneelin jäseniksi yliopistoilta, valtion tutkimuslaitoksilta sekä ilmastopaneelin tehtävien kannalta keskeisiltä ammattikorkeakouluilta. Jäseneksi voi ehdottaa useaa ehdokasta kerrallaan.

Organisaatioiden tulee toimittaa omat ehdotukset ilmastopaneelin jäseniksi kootusti ympäristöministeriöön 16.6.2023 mennessä. Ehdotusten yhteydessä tulee ilmoittaa organisaation mahdollinen ehdokas paneelin puheenjohtajaksi.

Myös Suomen luontopaneelin nelivuotinen kausi päättyy vuoden lopussa. Jäsenten haku luontopaneeliin käynnistyy elo–syyskuussa.

Lähde: ympäristöministeriön tiedote.

Kirjoittaja Juridiikan ja talouden uutiskirjeen toimitus

Tilaa uutiskirje

Juridiikan ja talouden uutiskirje

Juridiikan ja talouden uutiskirje kokoaa uutiset ja ajankohtaiset sisällöt talouden, verotuksen ja juridiikan eri osa-alueista yhteen kirjeeseen. Voit räätälöidä kirjeen sisällön sinua kiinnostavista aihealueista. Uutiskirje ilmestyy joka arkipäivä.

Aiheeseen liittyvää