Kaksi miljoonaa euroa haettavissa avoimen var­hais­kas­va­tus­toi­min­nan kehittämiseen

03.10.2022 08:57

Opetus- ja kulttuuriministeriö on 30.9.2022 avannut valtionavustushaun avoimen varhaiskasvatuksen kehittämiseen vuodelle 2023.

Avoimella varhaiskasvatuksella tarkoitetaan toimintaa, jota järjestetään mm. päiväkodeissa, leikki- ja asukaspuistoissa ja kerhoissa etenkin niille lapsille, jotka eivät osallistu osa- tai kokoaikaiseen varhaiskasvatukseen. Varhaiskasvatuslaki (540/2018) ja Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet ohjaavat avoimen varhaiskasvatustoiminnan toteuttamista, mutta paikallisella tasolla käytännön toiminnassa on suurta vaihtelevuutta. 

Avustuksen tavoitteena on kehittää avoimen varhaiskasvatuksen toimintakäytäntöjä sekä toiminnan tavoitteellisuutta ja suunnitelmallisuutta ensisijaisesti niissä kunnissa, joissa toimintaa ei vielä ole tai toiminta on hyvin pienimuotoista. 

- Oikeus laadukkaaseen varhaiskasvatukseen kuuluu jokaiselle lapselle. Avoin varhaiskasvatus on tärkeä keino tukea kotihoidossa olevia lapsia ja heidän perheitään. Sen avulla varmistamme, että jokaisella lapsella on mahdollisuus esimerkiksi leikkiin, liikuntaan, taiteeseen, käden taitojen harjoittamiseen ja turvalliseen yhdessäoloon, opetusministeri Li Andersson toteaa.

Valtion erityisavustusta voidaan käyttää kunnassa toimivan koordinaattorin palkkaamiseen. Palkattavan koordinaattorin tehtäviin kuuluu selvittää avoimen varhaiskasvatustoiminnan järjestämisen paikallisia tarpeita sekä avoimen varhaiskasvatustoiminnan paikallisen kehittämissuunnitelman laatiminen.

Avustusta on haettavissa yhteensä kaksi miljoonaa euroa. Haku koskee kuntia ja kuntayhtymiä, jotka järjestävät varhaiskasvatusta. 

Hakuaika päättyy 7.11.2022. Päätökset pyritään tekemään marras–joulukuussa 2022.

Lähde: opetus- ja kulttuuriministeriön tiedote.

Tilaa uutiskirje

Juridiikan ja talouden uutiskirje

Juridiikan ja talouden uutiskirje kokoaa uutiset ja ajankohtaiset sisällöt talouden, verotuksen ja juridiikan eri osa-alueista yhteen kirjeeseen. Voit räätälöidä kirjeen sisällön sinua kiinnostavista aihealueista. Uutiskirje ilmestyy joka arkipäivä.

Kirjoittaja Juridiikan ja talouden uutiskirjeen toimitus

Tilaa uutiskirje

Juridiikan ja talouden uutiskirje

Juridiikan ja talouden uutiskirje kokoaa uutiset ja ajankohtaiset sisällöt talouden, verotuksen ja juridiikan eri osa-alueista yhteen kirjeeseen. Voit räätälöidä kirjeen sisällön sinua kiinnostavista aihealueista. Uutiskirje ilmestyy joka arkipäivä.

Aiheeseen liittyvää